Kuusi kuvaa

Kuusi kuvaa monipuolisen kulttuuripersoonan, Esa Kallion elämästä

  • 43 min
  • toistaiseksi

Orivedellä asuva monipuolinen kulttuuripersoona Esa Kallio tuntee Tuusulan Rantatien taiteilijakohteet kuin omat taskunsa. Aleksis Kivi, Pekka Halonen ja Eero Järnefelt ovat Esa Kallion taidesuosikkeja. Myös Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljeessa, Kalelassa, hän on vieraillut usein. Orivedellä Esa Kallio kunnostaa vanhoja taloja, toimii puutarhurina ja tekee itsekin taidetta. Piha-aittaan hän on tehnyt isovanhempiensa tavaroista kotimuseon. Ohjelman on toimittanut Rita Trötschkes.

Lähetykset

  • la 8.6.2019 8.05 • Yle Radio 1

Jaksot

  • "Pienet lätkät on sellaisia ranteen venyttelyjä", sanoo kuvataiteilija Heikki Marila, joka tunnetaan suurikokoisista, voimakkaista töistään. Turun Piirustuskoulun kasvatti tarttuu päivänpolttaviin ja kiellettyihin aiheisiin, se on hänen taiteensa punainen lanka. Ohjelman Carnegie Art Award -palkitusta taiteilijasta on toimittanut Lisa Enckell.

  • Sveitsiläiseen juustomestareiden sukuun syntynyt Peter Dörig tottui olemaan lapsena aamusta iltaan kotijuustolassa, missä isä valmisti juustoja. Hänestä oli luontevaa hankkia juustomestarin koulutus, vaikka mieluiten hän ajoi rekkaa Kaspianmeren toisella puolen. Nykyään Peter Dörigin suomalaisessa juustolassa valmistuu käsityönä erikoisjuustoja. Ohjelman on toimittanut Rita Trötschkes.

  • Pitkän uran tekstiilitaiteilijan kapealla polulla kulkenut Anna-Maija Aarras on rakastanut työtään intohimoisesti, vaikka astma on läpi elämän yrittänyt lannistaa ja rajoittaa taiteen tekemistä. Taide ja kiinnostus uuteen ovat kuljettaneet taiteilijaa niin Euroopan kuin Aasiankin maissa. Toimittaja Lisa Enckell tapasi hänet Turussa Kuuvuoren kupeessa, taiteilijan syntymäkodissa.

  • Taiteilija, luomuviljelijä, yhteiskunnallinen keskustelija – myyttisistä luontokuvistaan tunnettu Osmo Rauhala kasvoi suvaitsevaisessa kodissa. Hän uskoo, että maailman tärkeät kysymykset ratkaistaan, kunhan erilaiset ihmiset tajuavat yhdessä tekemisen voiman. Ohjelman on toimittanut Laura Satimus.

  • Vesilahden kirkkoherra Harri Henttinen koki lukiossa valaistumisen, minkä ansiosta hän on nyt pappi. Henttiselle näytettiin, kuinka hänen tehtävänsä on olla vierelläkulkija, joka opastaa ihmisiä oikealle tielle oman elämänkokemuksensa avulla. Kirkko-Harriksi itseään kutsuva Henttinen puhuu myös sukupuolten elastisuudesta, kuinka ei ole pelkästään naisia ja miehiä vaan kaikkea siltä väliltä. Toimittajana Mirva Lahtimaa.

  • Yhdysvalloissa sovintoprosesseja kehittävän yksikön johdossa toimiva ja Washingtonissa tutkimusprofessorina työskentelevä Antti Pentikäinen pohtii työkseen sovintoprosesseja. Maailman kriisipesäkkeissä on välttämätöntä rakentaa sovinto paikallisella tasolla, jotta rauha vakiintuisi ja väkivallan kierre saataisiin katkaistua. Ohjelman on toimittanut Lisa Enckell.

  • Vastuullisuusvaikuttaja Outi Pyy tietää vaatteista ja tekstiileistä paljon. Hänellä on omien sanojensa mukaan erittäin hyvä syy tehdä sitä, mitä hän tällä hetkellä tekee - pyrkiä vaikuttamaan siihen, etteivät ihmiset kuluttaisi itseään hengiltä. Hän elää, kuten opettaa. Toimittajana Mirva Lahtimaa.

  • Monipuolinen viihdetaiteilija Arja Koriseva haluaa edelleen kehittää itseään laulajana ja syventää osaamistaan. Viihdemusiikin ja kirkkokonserttien, sekä musikaalien tähtenä kolme vuosikymmentä Suomea kiertänyt laulaja rakastaa yleisöjään ja kokee tekevänsä kutsumustyötä. Toimittaja Lisa Enckell tapasi Arja Korisevan Jyväskylässä.

  • Kuvataiteilija Tuula Lehtinen uudistaa käsityötaidon traditiota ja puhuu kauneuden puolesta. Kauneutta hän luo öljyvärein, grafiikka-, mosaiikki- ja posliinitöin. Lisäksi hän osallistuu suuriin arkkitehtuuri- ja infrastruktuurihankkeisiin. Toimittaja Lisa Enckell tapasi taiteilijan hänen kotistudiossaan Tampereella.

  • Palkittu keittiömestari ja ravintoloitsija, suomalaisen ruoan puolestapuhuja Arto Rastas piirsi aikoinaan itselleen aikajanan uransa etenemisestä 40-ikävuoteen asti. 25-vuotinen ura on vienyt Rovaniemellä varttuneen Rastaan bensa-aseman sämpyläntäyttäjästä ensimmäiseksi suomalaiseksi nuorten kokkien maailmanmestariksi. Matkan varrelle mahtuu menestyksekkäitä ravintoloita kuin hutilyöntejäkin. Mitään hän ei tekisi toisin, mutta toivoisi oppivansa vihdoin sanomaan ei.

    Ohjelman on toimittanut Laura Satimus.

  • Mikkeliläinen nukketeatteritaiteilija Aapo Repo tekee perustamansa nukketeatteri Reaktorin kanssa parhaillaan kansainvälistä uraa. Viime vuosina yhteistyö tanskalais-irlantilaisen Teater Refleksionin kanssa on avannut ovia maailmalla. Aapo Revolle tarinan kertominen nukeilla antaa esitykselle lisää uskottavuutta. Ohjelman toimittajana on Lisa Enckell

  • Luonnon kasvit, linnut ja muut eläimet kiinnostivat Jukka Tobiassonia jo ihan pienenä. Eläinten hyvä kohtelu ja luonnon vastuullinen hoitaminen ovat saaristoon kotiutuneelle luontoharrastajalle sydämenasioita. Vuosien varrella Jukka Tobiasson on ehtinyt hankkia itselleen monta ammattia. Hän on hortonomi, lampuri, maisemahoidon asiantuntija ja kiertävä kotiteurastaja, jolla on kymmenien vuosien kokemus mm. lampaiden hoidosta ja teurastamisesta. Ohjelman on toimittanut Rita Trötschkes

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä