Ykkösaamu

Vetääkö halpeneva viina matkailijat takaisin Viroon?

  • 1 h 19 min
  • toistaiseksi

Viro laskee alkoholiveroa, tuoko halpa viina matkustajat takaisin? Viron hallituksen alkutaivalta arvioi toimittaja Rain Kooli Tallinnassa. Suomessa tuli sata vuotta sitten voimaan kieltolaki. Seuraksista muistuttaa tietokirjailija Jonna Pulkkinen.
Eurovaalien äänikuningas, Eero Heinäluona (sd), hahmottelee uuden parlamentin voimasuhteita. Suomen hallitusneuvotteluistakin tulee puhe.
Mustavalkoisuus sopii paremmin vaatteisiin kuin aatteisiin, sanoo kirjailija Roope Lipasti kolumnissaan.
Hallituksen odotetaan julkistavan tänään ohjelmansa. Mitä siltä odottavat oletetun opposition edustajat, Koomuksen varapuheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen sekä Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho?
Peukaloinen on pieni, mutta äänekäs. Luontoäänen esittelee Juha Laaksonen.
Juontajana Jari Niemelä, toimittajina Atte Uusinoka, Johanna Östman ja Jukka Vanninen, tuottajana Katariina Lahtonen.

Lähetykset

  • ma 3.6.2019 7.30 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Trumpin virkarikossyytteen tutkinta. Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori, John Morton -keskus, Turun yliopisto.

    Ulkomaanlehtikatsaus. Sara Saure, Ateena.

    Rauhoittuuko hallituskriisi? Päätoimittaja Jouni Kemppainen, Maaseudun Tulevaisuus,  viestintäjohtaja Mikko Salmi ja päätoimittaja Kari Vainio, Turun Sanomat.

    Linnan juhlat. Euroopan historian professori Laura Kolbe ja ompelijamestari Janne Renvall.

    Kolumni Sami Kolamo. Viides joulukuuta on minulle urheilun ja huumorin merkkipäivä.

    Juontaja Marjo Näkki. Toimittajat Päiivi Dahl ja Mira Stenström. Tuottaja Sakari Kilpelä.

  • Hallituskuviot: mylly pyörii. Studiossa varapj. Petri Honkonen, Kesk., eduskuntaryhmän varapj Kristiina Salonen, sd. ja opposition eduskuntaryhmien puheenjohtajat Ville Tavio, ps. sekä Kai Mykkänen, kok.

    Politiikan asiantuntijapaneelissa politiikan toimittaja Pekka Ervasti, tutkijatohtori Johanna Vuorelma, Tampereen yliopisto ja vastaava päätoimittaja Mikko Poutanen, Politiikasta-lehti.

    Hallitus ja al Holin suomalaisnaiset ja -lapset, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Eva Biaudet,ruots. ja UAV:n pj Mika Niikko, ps.

    Kolumni, Rajkumar Sabanadesan: On lottovoitto syntyä Suomeen.

    Uusinta aamun poliitikkokeskustelusta.

    Juontajana Hannele Muilu. Toimittajina Atte Uusinoka ja Päivi Dahl. Tuottaja Tarja Oinonen.

  • Koillis-Syyrian kurdialueella yli 200 000 ihmistä paennut Turkin hyökkäystä - humanitaarinen kriisi kärjistyy. Ylen toimittaja Antti Kuronen Syyriassa ja kansainvälisen avun koordinaattori Niklas Saxen Suomen Punaisesta Rististä.

    Selviääkö Rinteen hallitus Posti-välikysymyksestä? Politiikan toimittajat Lauri Nurmi, Iltalehti ja
    Pirjo Auvinen, Yle, poliittisen historian professori Markku Jokisipilä, Turun yliopisto.

    Nato juhlii 70 vuotta kriisitunnelmissa. Apulaisprofessori  Tommi Koivula, Maanpuolustuskorkeakoulu ja vanhempi tutkija Pauli Järvenpää, puolustusalan tutkimuslaitos Kaitseuuringute keskus.

    Pitääkö uusia lukutaidon Pisa-tuloksia jännittää? Lukutaitotutkija Kaisa Leino, Jyväskylän yliopisto ja Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacís.

    Kolumni Matti Mörttinen. Rajoja pitäisi olla mahdollisimman vähän, mutta Virossa on jäänyt raja rajojen sisäänkin.

    Juontaja Marjo Näkki. Toimittajat Hannele Muilu, Päivi Dahl ja Kaija Kellman. Tuottaja Sakari Kilpelä.

  • Mitä tämä aika vaatii finanssi- ja talouspolitiikalta? Valtiosihteeri Martti Hetemäki.

    Madridin ilmastokokous alkaa. Vanhempi neuvonantaja Oras Tynkkynen, Sitra.

    Politiikan raati. Miten eteenpäin, pääministeri Rinne? Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi, MTV:n yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki ja Helsingin Sanomien politiikan toimittaja Teija Sutinen.

    Miten toimiva on suomalainen työeläkejärjetelmä? Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Mikko Kautto.

    Blogi Erkka Mikkonen. Haluavatko venäläiset sotaa? Ainakin kansalaisia valmistellaan sitä varten.

    Juontaja Seija Vaaherkumpu. Toimittajat Marja-Ala-Kokko ja Päivi Dahl. Tuottaja Sakari Kilpelä.

  • Ilmastotavoitteet - maali liikkuu? Outi Honkatukia, ilmastoasioiden pääneuvottelija, ympäristöministeriö ja Mia Rahunen, ilmastoasiantuntija, WWF.

    Ryhmäkanne kohtuuttomista pikavipeistä? Kuluttaja-asiamies Katri Väänänen.

    Kun talvisota alkoi. Histoirioitisjat Martti Häikiö ja Teemu Keskisarja.

    Talvisota syttynyt - arkistokooste. Toimittaja Katariina Lahtonen.

    Kolumni Janne Saarikivi. Lama tulee - se on ihanaa.

    Juontaja Hannele Muilu. Toimittajat Päivi Dahl ja Silja Raunio. Tuottaja Sakari Kilpelä.

  • Kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja Anna Tuluston haastattelussa ja palkinnosta päättäneen Ylen toimitusjohtajan Merja Ylä-Anttilan kommentti.

    Ulkomaanlehtikatsaus Ranskasta. Toimittaja Ismo Nykänen.

    Minkälaisen uuden komission EU on saanut? Professori Päivi Leino-Sandberg, Helsingin yliopisto ja EK:n johtava asiantuntija Janica Ylikarjula.

    Alivoimaisen taktiikka - suomalaisia puolustusdoktriineja itsenäisyyden ajalta. Väittelijä, majuri Juha Hollanti, Maanpuolustuskorkeakoulu.

    Kolumni Katri Saarikivi. Kehosi kielii muille jatkuvasti siitä mitä ajattelet.

    Juontaja Seija Vaaherkumpu. Toimittajat Päivi Dahl ja Atte Uusinoka. Tuottaja Sakari Kilpelä.

  • Suomen sodan ajan malmirikkaudet kiinnostivat myös natsi-Saksaa. Historian dosentti Panu Nykänen Helsingin yliopistosta kertoo, miten Suomi onnistui suojelemaan kallioperäänsä saksalaisilta.

    Euroopan parlamentin on tarkoitus äänestää uudesta komissiosta. Soitamme meppi Heidi Hautalalle.

    Suomen kustannuskilpailukyky on työmarkkinakysymysten ytimessä. Studiossa vieraina ovat Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja Lauri Kajanoja ja johtaja Elina Pylkkänen Palkansaajien tutkimuslaitoksesta.

    Mitä ovat jalokivet? Gemmologi Alf Larsson haastattelussa.

    Kolumnisti Kari Enqvistin mielestä elämän tarkoitus ei ole päätyä mahdollisimman rikkaana golfkentälle.

    Juontaja Päivi Neitiniemi
    Toimittajat Päivi Dahl, Hannele Muilu
    Tuottaja Seija Vaaherkumpu

  • Tapaus Baltzar, studiossa kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Taiteen edistämiskeskuksen puheenjohtaja Paula Tuovinen.

    Hongkongin aluevaalien merkitys, kirjeenvaihtaja Jenny Matikainen.

    Työmarkkinatilanne. Studioon teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle ja Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto.

    Blogi, Robert Sundman: Posti.

    Uusintana alkuaamusta Tapaus Baltzar, studiossa kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Taiteen edistämiskeskuksen puheenjohtaja Paula Tuovinen.

    Toimittajina Hannele Muilu ja Marja Ala-Kokko, tuottajana Tarja Oinonen.

  • Talvisodan syttymisen aatto 80 vuotta sitten, historian professori Henrik Meinander Helsingin yliopistosta.

    Kolumni, Asta Leppä: Uhkaako valinnanvapauden ihanne velvollisuuden arvoa – ja jopa lakeja?

    Mitä kuuluu postilakolle? Studiossa kiistan osapuolet PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen ja palvelualojen työantajien Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto sekä viikonlopun selvitysryhmän puheenjohtaja, EK:n entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen.

    Mitä on Perussuomalaisten suosion takana? Studiossa Helsingin yliopiston populismitutkija Emilia Palonen ja puheviestinnän professori Pekka Isotalus Tampereen Yliopistosta.

    Uusinta: Talvisota-keskustelu Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinanderin kanssa. 

    Juontajana Päivi Neitiniemi, toimittajina Mira Stenström ja Atte Uusinoka. Tuottajana Tarja Oinonen.

  • Talvivaaran sotkuista korkeimman oikeuden tuomio - ennakkotapaus. Ympäristöoikeuden professori Kai Kokko, Helsingin yliopisto.

    Saksan CDU myrskyisään puoluekokoukseen. Eurooppa-kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen, Yle.

    Koordinoimattomia yhteislaukauksia työmarkkinoilla. Yliopistolehtori Mika Helander, Åbo Akademi, johtaja Ilkka Oksala, EK ja puheenjohtaja Antti Palola, STTK.

    EU tylynä Albanialle ja Pohjois-Makedonialle - poimiiko Venäjä ne huomaansa. Vieraileva vanhempi tutkija Emma Hakala Ulkopoliittisesta instituutista ja EU-kirjeenvaihtaja Susanna Turunen, Yle.

    Blogi Päivi Happonen. Sirkka on onnellinen pössyttelijä, mutta Pekka vihaa hamppua - tätä kannabiskeskustelussa on sanottu.

    Juontaja Marjo Näkki. Toimittajat Atte Uusinoka ja Johanna Östman. Tuottaja Sakari Kilpelä.

  • Robotit tekemässä viranomaispäätöksiä. Julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen Itä-Suomen yliopistosta.

    Ulkomaanlehtikatsaus. Toimittaja Annastiina Heikkilä, Pariisi.

    Mikä on nyt oikeaa talouspolitiikkaa? Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.).

    Slush. Ruoanvälityspalvelu Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi ja startup-yrityksiin sijoittavan Maki ventures oy:n osakas Ilkka Kivimäki.

    Kolumni Laura Hallamaa. Some teki minusta itsekeskeisen ja empatiakyvyttömän.

    Juontaja Pävi Neitiniemi. Toimittajat Hannele Muilu, Atte Uusnoka ja Kaija Kellman. Tuottaja Sakari Kilpelä.

  • EU:n hiilivero. Ympäristöministeriön valtiosihteeri Terhi Lehtonen ja vanhempi neuvonantaja Oras Tynkkynen Sitrasta.

    Britannian joulukuun vaalit - Johnsonin ja Corbynin ensimmäinen tv-väittely. Toimittaja Auli Valpola, Lontoo.

    Britannian monarkia kompuroi taas. Ylen ulkomaan toimittaja Minna Pye ja Turun yliopiston poliittisen historian professori Vesa Vares.

    Sotalapsena Ruotsissa. Sinikka Ortmark Stymne toimittaja Anni Riit'ahon haastattelussa.

    Lapsen oikeuksien päivä 30 vuotta. Ohjelmajohtaja Inka Hetemäki, Suomen Unicef.

    Kolumni Emmi Nuorgam. Ulkonäköpaineet tuhoavat itsetuntomme lisäksi maapallon.

    Juontaja Marjo Näkki. Toimittajat Tatu Kuukkanen ja Mira Stenström. Tuottaja Sakari Kilpelä.

Klipit

  • Ylen Taloustutkimuksella teettämässä kannatusmittauksessa perussuomalaisia äänestäisi 24,3 prosenttia. Se on puolueen historian paras lukema. Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen ja Turun Sanomien vastaava päätoimittaja Kari Vainio perkaavat Marjo Näkin haastattelussa puolueiden suosiota, sisäistä tilannetta Sdp:ssä ja Keskustassa sekä sitä, kenestä olisi seuraavaksi pääministeriksi. Jouni Kemppainen arvioi aluksi, että perussuomalaisten kannatuslukema on hämmästyttävän kova.

    Kuva: Pekka Tynell / Yle

  • Hallituskriisi kiehahti yli kiehumispisteen, kun Antti Rinne (sd.) joutui eroamaan pääministerin paikalta. Syy eroamiselle oli keskustan osoittama epäluottamus pääministeriä kohtaan. Keskusta kuitenkin painotti olevansa sitoutunut nykyiseen hallitusohjelmaan ja -kokoonpanoon.

    Miten SDP ja keskusta mahtuvat samaan hallitukseen äärimmilleen kuumentuneen kriisin jälkeen? Entä mikä on opposition rooli hallituksen kaaduttua? Aiheesta keskustelevat perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen, SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kristiina Salonen ja keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen. Juontajana Hannele Muilu. Kuva: Pekka Tynell / Yle

  • Eilen koettiin kotimaan politiikassa äärimmäisen dramaattinen päivä, kun ensin keskusta ilmaisi epäluottamusta hallituksen toimintakykyä kohtaan ja myöhemmin illlalla pääministeri Antti Rinne ilmoitti pysyvänsä pääministerinä ja vaativansa kirjallista selvitystä keskustalta sen epäluottamuksesta. Ykkösaamussa asiaa ruotivat politiikan toimittajat Lauri Nurmi Iltalehdestä ja Pirjo Auvinen Ylestä sekä professori Markku Jokisipilä Eduskuntatutkimuksen keskuksesta. Toimittaja on Pirjo Auvinen.
    Kuva: AOP.

  • Postin aikomus siirtää 700 pakettilajittelijaa heikomman työehtosopimuksen piiriin johti omistajaohjausministeri Sirpa Paateron eroon. Hallituksen luottamusta punnitaan tällä viikolla eduskunnassa. Toimittajaraati pohtii nyt Seija Vaaherkummun johdolla hallituksen tilannetta. Raadissa ovat Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi, MTV:n yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki ja Helsingin Sanomien politiikan toimittaja Teija Sutinen, joka arvioi ensin Paateron eroa ja hallituksen puolille öin venynyttä kokousta.
    Kuva: Lehtikuva / Emmi Korhonen

  • Talvisodan alkamisesta tulee marraskuun viimeisenä päivänä kuluneeksi 80 vuotta.
    Tuona päivänä vuonna 1939 Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen koko itärajan pituudelta. Kuuttatoista paikkakuntaa pommitettiin, mukaan lukien Helsinkiä ja Viipuria.
    - Vielä marraskuun puolivälissä suomalaiset olivat tuudittautuneet siihen käsitykseen, että painostus on ollut kovaa, mutta nyt se helpottaa, joukkoja kotiutettiin. Mainilan välikohtausprovokaatio ja pommitukset ennen kaikkea olivat raju yllätys, kuvaa sodan alkua professori Martti Häikiö.
    Entä miten syntyi talvisodan henki?
    Hannele Muilun vieraina ovat historian tutkijat professori Martti Häikiö ja dosentti Teemu Keskisarja.

    Kuva: SA-kuva

  • EU-parlamentti on hyväksynyt uuden komission kokoonpanon. Aiemmin parlamentti oli hylännyt Ranskan, Unkarin ja Romanian ensimmäiset komissaariehdokkaat. Komission valintaan vaikutti myös se, että jäsenmaat hylkäsivät ennen eurovaaleja paljon esillä olleen kärkiehdokasmenettelyn ja nostivat komission puheenjohtajaksi moninkertaisen saksalaisministerin, Ursula von der Leyenin.

    Minkälaiset lähtökohdat tämä antaa komissiolle työn alkaessa? Entä mitä jäi mieleen entisen komission puheenjohtajan, Jean-Claude Junckerin komissiosta? Aiheesta keskustelevat Elinkeinoelämän keskusliiton johtava asiantuntija Janica Ylikarjula ja professori Päivi Leino-Sandberg Helsingin yliopistosta. Juontajana Seija Vaaherkumpu. Kuva: Patrick Seeger / EPA

  • Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voitti Pajtim Statovci romaanillaan Bolla. Romaani kertoo kahden kosovolaisen miehen rakkaudesta sodan kynnyksellä. Statovchin mukaan kirjoittaminen on yksinäistä työtä, maailma johon voi kadota.
    Suomen Kirjasäätiön jakama kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto on tunnustus ansiokkaasta suomalaisesta romaanista. Lopullisen valinnan kuudesta ehdokkaasta teki Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.
    Kirjailija Pajtim Statovcin tapasi palkintojenjakotilaisuuden juhlatunnelmissa toimittaja Anna Tulusto.
    Kuva: Anniliina Lassila.

  • Työmarkkinoilla monet kannattavat Suomen mallia, jossa vientialat määrittävät palkankorotusten katon.
    Malli on tuttu Ruotsista. Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Elina Pylkkänen sanoo, että Suomi vie pääasiassa tehdasteollisuuden tuotteita, ja niiden alojen tuottavuus on kohentunut eniten. Tämä tuo palkanmaksuvaraa. Suomen Pankin johtokunnan neuvonantajan Lauri Kajanojan mukaan hinnoittelemme itsemme ulos, jos kustannukset nousevat liikaa. Toimittaja on Päivi Neitiniemi.

  • Tunnettu kulttuurineuvos Veijo Baltzar vangittiin viime viikolla epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta.
    Baltzar on saanut runsaasti apurahaa kulttuuritoiminnalleen, vaikka hänen toimintatapojaan on myös kritisoitu.
    Miten tällainen verorahojen käyttö on mahdollista, sitä Hannele Muilu kysyy Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoiselta ja Taiteen edistämiskeskuksen johtajalta Paula Tuoviselta. Ensin he kertovat, mitä ajattelevat Helsingin Sanomien tiedoista, joiden mukaan Baltzar on manipuloinut, lähennellyt ja kontrolloinut teatteriyhteisöönsä kuuluneita alaikäisiä tyttöjä ja nuoria naisia.

  • Tiistaina 26.11.1939 Mainilan kylässä ammutut laukaukset olivat ratkaisevat talvisodan syttymisen kannalta. Historian professori Henrik Meinander Helsingin yliopistosta pohtii Päivi Neitiniemen haastattelussa, kuinka vältettävissä talvisota olisi aikoinaan ollut ja mitkä olisivat olleet sen seuraukset. Aluksi hän kertaa Mainilan laukausten tapahtumaketjun.

    Kuva: SA-kuva

  • Kiistaan 700 pakettilajittelijan työehtosopimuksesta ei ole löytynyt sopua, ja laajat tukilakot pysäyttävät nyt liikennettä maalla, merellä ja ilmassa. 700 pakettilajittelijaa koskeva työnantajaliitto, Medialiitto, ei hyväksynyt viikonloppuna sovintoesitystä, vaikka kiistan varsinaiset osapuolet Posti, PAU ja Palta olisivat sen hyväksyneet.

    Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen ja palvelualojen työantajien Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto sekä selvitysryhmän puheenjohtaja, EK:n entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen pohtivat Päivi Neitiniemen haastattelussa, millaisia mahdollisuuksia tilanteessa on edetä. Lasse Laatunen kommentoi aluksi Medialiiton ratkaisua.

    Kuva: Tiina Jutila / Yle

  • Monet palkansaajajärjestöt ovat kritisoineet työantajaliitotja yhtenevistä esityksistä ja aikaisempaa kovemmista neuvotteluesityksistä. Työnantajapuoli on vastannut kritiikkiin toteamalla palkansaajapuolen tekevän myös koordinointia, eivätkö neuvotteluesitykset ole ennennäkemättömän tiukkoja.

    Minkälaiset työmarkkinat meille on syntymässä? Ovatko vaatimukset puolin ja toisin koventuneet? Entä miten poikkeuksellista on, että neljä työmarkkinakonkaria alkaa selvittämään PAU:n ja Paltan välistä kiistaa? Aiheesta keskustelevat Elinkeinoelämän keskusliiton työelämästä vastaava johtaja Ilkka Oksala, Åbo akademin yliopistolehtori ja sosiologian dosentti Mika Helander Tampereen yliopistosta ja toimihenkilöiden keskusjärjestön STTK:n puheenjohtaja Antti Palola. Juontajana Marjo Näkki. Kuva: Petteri Sopanen / Yle

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä