Radio Suomen Päivä

Millaiset löylyt ovat sirkuksen saunassa?

  • 26 min
  • 18 pv

Jalkapallon naisten MM-kisat alkavat, Marianne Miettinen, Yle Urheilun asiantuntija.Lapissa parhaillaan vierailevan Sirkus Finlandian liikkuvan sirkussaunan löylyissä toimittaja Juha Mäntykentän kanssa sirkuksen johtaja Carl Jernström junior ja juontaja Seppo Tauriainnen.
Studiossa Linda Vettanen ja Matti Ylönen.

Lähetykset

  • pe 7.6.2019 11.33 • Yle Radio Suomi

Jaksot

  • Runoja karjalaksi. Omakielinen kirjallisuus on keskeinen tekijä uhanalaisten kielten säilymisessä. Karjalaa kotikielenään puhuvia perheitä on enää vain muutama. Kielellä ei juuri uutta kirjoiteta, siksi käännöstoiminta korostuu. Olga Karlova voitti M A Castrenin seuran käännöspalkinnon; hän on kääntänyt suomalaisia lastenrunoja vienankarjalaksi.

    Studiossa Linda Vettanen ja Matti Ylönen.

  • Miten metsässä liikkuminen vaikuttaa ihmisen mielialaan? Biologi Adela Pajunen ja maantieteilijä Marko Leppänen näkevät vaikutukset järjestämillään retkillä. He ovat kirjoittaneet aiheesta myös kirjan "Suomalainen metsäkylpy". Miten tällainen kylpy oikein otetaan?
    Aki Laine lähti kysymään Sipoonkorven kansallispuistoon.

    Studiossa Linda Vettanen ja Matti Ylönen.

  • Lappeenrannan teknillinen yliopisto aikoo ratkaista maailman ruokaongelmaa aurinkosähkön, veden ja hiilidioksidin avulla. LUT- yliopisto ja VTT ovat onnistuneet ensimmäistä kertaa erottamaan ilmasta proteiinin valmistuksessa tarvittavaa vettä ja hiilidioksidia. Aurinkosähkön avulla vesi puolestaan pilkotaan vedyksi ja hapeksi. Lisäksi tarvitaan vain ripaus ravinteita, kuten fosforia, kalsiumia ja kaliumia.

    Ilman ja aurinkosähkön avulla valmistettua proteiinia voidaan jo lähivuosina käyttää lihaa korvaavien ruokien raaka-aineena. Jari Tanskanen tutustuu koelaitokseen.

    Haastattelussa professori Jero Ahola Lappeenranna-Lahden teknillisestä yliopistosta sekä toimitusjohtaja Pasi Vainikka Solar Foods.

    Monen puutarhasta ja pihalta löytyvä kurtturuusu ja lupiini ovat kesäkuun alusta alkaen kuuluneet kiellettyjen kasvien listalle, mikä tarkoittaa sitä, että kyseiset kasvit pitää kolmen vuoden kuluessa hävittää. Satakunnan vihertietokeskuksen puutarhaneuvoja Mervi Torniainen, kertoo, miten haitallisen vieraslajin tunnistaa, ja miten sitä kannattaa yrittää kitkeä. Toimittajana Liisa Kallio.

    Studiossa Linda Vettanen ja Matti Ylönen.

  • Helsinki-Vantaan lentoasemalla on menossa mittava remontti. Miten matkalaisen on syytä varautua lentokentän väliaikaisiin liikennejärjestelyihin? Marja Ala-Kokko lähti kyselemään. Haastateltavana maaliikennepalveluista vastaava johtaja Jukka Isomäki Finaviasta.

    Studiossa Linda Vettanen ja Matti Ylönen.

  • Hallitus laittaa huomattavasti lisävaroja raideliikenteen ja -väylien kunnostukseen. Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin kertoi hankkeista hetki sitten tiedotustilaisuudessa.

    Suomea koskeva turvallisuuspoliittinen keskustelu painottuu yleensä NATO-jäsenyyteen ja Venäjän uhkaan. Antaako pelkästään näistä aiheista keskusteleminen liian kapean kuvan Suomen turvallisuuspolitiikkaan liittyvistä haasteista?

    Aiheesta keskustelevat Kultaranta-keskusteluihin osallistuneet Dagens Nyheterin Moskovan-kirjeenvaihtaja Anna-Lena Lauren ja Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola. Marjo Näkki haastattelee.

    Studiossa Linda Vettanen ja Matti Ylönen.

  • Valtiovarainministeriön taloudellista katsausta analysoi taloustoimittaja Antti Parviala.
    Mansikan pääsatokausi on alkamassa eteläisessä Suomessa. Satonäkymistä kertoo Marjan- ja hedelmänviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Miika Ilomäki.
    Studiossa Matti Ylönen ja Linda Vettanen.

  • Presidentti Sauli Niinistön isännöimät Kultaranta-keskustelut alkoivat eilen Naantalissa ja jatkuvat tänään. Teemana on Maailma murroksessa – mihin menee Eurooppa, miten pärjää Suomi?
    Toimittaja Hannele Muilu arvioi keskustelujen sisältöä.

    Studiossa Matti Ylönen ja Linda Vettanen.

  • Turun tuomiokirkko täyttää 719 vuotta. Kuinka se juhlii? Toimittaja Jouni Koutosen haastattelussa Turun tuomikokirkon tuomiorovasti Heimo Rinne.
    Studiossa Matti Ylönen ja Linda Vettanen.

  • Linnén oppilaiden perintö jatkuu Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä. Ihmeen harva vierailija kymmenen vuotta sitten yleisölle avattuun keitaaseen kuitenkaan on löytänyt. Ylipuutarhuri Pertti Pehkonen esittelee Katariina Lahtoselle suomalaista suota ja kiinalaista pionia.
    Studiossa Matti Ylönen ja Linda Vettanen.

  • Millaista on olla oppositiossa? Vieraana Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo.
    Yritysjohtajat pitävät jäykkiä työmarkkinoita ja verotusta kilpailukyvyn rasitteena.Tämä käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunnan, EVAN, kyselytutkimuksesta, johon vastasi toistatuhatta yritysjohtajaa. Puhelimessa on EVA:n johtaja Emilia Kullas.

    Studiossa Matti Ylönen ja Linda Vettanen.

  • Mikä animessa viehättää? Toimittaja Sanna Pirkkalainen tutustuu Lahdessa käynnistyvään Desucon-tapahtumaan pääjärjestäjä Renne Brandtin opastuksella.
    Yli kolmekymmentä vuotta elokuvan ystävät ovat kokoontuneet Sodankylän elokuvajuhlille. Mikä saa leffahullut vuosi toisensa jälkeen matkustamaan Sodankylään? Haastateltavana talkoolaiset Johanna Lehtonen ja Juho Liukkonen, toimittajana Risto Koskinen.
    Studiossa Matti Ylönen ja Linda Vettanen.

  • Suomen hävittäjähankinnat etenevät. Ehdokkaat ovat koko kansan nähtävinä viikonloppuna Turussa. Hävittäjiä arvioi ilmavoimien entinen koelentäjä, insinöörieverstiluutnantti evp. Jyrki Laukkanen.

    Tanssi palautti Sirkka Kirjosen puhe- ja liikuntakyvyn aivoinfarktin jälkeen. Toimittaja Varpu Mäntymäen haastattelussa myös tutkijatohtori Hanna Pohjola, joka on tutkinut tanssia terapiamuotona.

    Studiossa Matti Ylönen ja Linda Vettanen.

Klipit

  • Itärajan pieni yliopisto tekee ihmeitä. Se tuottaa aurinkosähköllä ruokaa ja öljyä aavikolle. Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto aikoo ratkaista maailman ruokaongelmaa aurinkosähkön, veden ja hiilidioksidin avulla.

    LUT- yliopisto ja teknologian tutkimuslaitos VTT ovat onnistuneet ensimmäistä kertaa erottamaan ilmasta proteiinin valmistuksessa tarvittavaa vettä ja hiilidioksidia. Aurinkosähkön avulla vesi puolestaan pilkotaan vedyksi ja hapeksi. Lisäksi tarvitaan vain ripaus ravinteita, kuten fosforia, kalsiumia ja kaliumia.

    Ilman ja aurinkosähkön avulla valmistettua proteiinia voidaan jo lähivuosina käyttää lihaa korvaavien ruokien raaka-aineena.
    Haastateltavina ovat Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston professori Jero Ahola ja Solar Foodsin toimitusjohtaja Pasi Vainikka. Toimittajana Jari Tanskanen. Kuva: Jari Tanskanen / Yle

  • Helsingin sydämessä sijaitsee kuuden hehtaarin paratiisillinen puutarha, jonne ihmeen harva kaupunkilainen tai matkailija löytää. Me pääsemme yksityiselle kierrokselle Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan.
    Puutarhasta löytyy kiellettyjä kasveja kuin myös uhanalaisia kasveja, joita on mahdollista myös palauttaa luontoon. Katariina Lahtonen pääsi ylipuutarhuri Pertti Pehkosen kierrokselle
    Kuva: Yle / Reetta Arvila

  • Tallinna näyttäytyy suomalaisille kivana päivämatkan kohteena kahviloineen ja kauppoineen. Lähihistoriaan mahtuu kuitenkin synkempi väkivaltainen ajanjakso, joka alkoi itsenäistymisen aikoihin ja rauhoittui vasta tämän vuosikymmenen alussa. Antto Terrasin kirjoittama Tallinnan tappajat - Viron veriset vuodet -kirja kertoo kymmenin tositarinoin tuosta ajanjaksosta ja sen tapahtumista. Linda Vettanen ja Matti Ylönen haastattelevat.

  • Työväen Urheiluliitto TUL täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Järjestö syntyi sisällissodan jälkeen kun valtakunnallinen urheilujärjestö SVUL sodan jälkeen erotti seurat, joissa oli punaisten puolella taisteluihin osallistuneita. Aluksi järjestettiin jopa erillisiä työväen olympialaisia. Opetusministeriön ylijohtaja, aikanaan myös TUL:n pääsihteerinä toiminut Esko Ranto kertoo minkälaista oli urheilujärjestöjen vastakkainasettelu ja miten TUL on vaikuttanut urheilun kenttään. Aki Laine haastattelee.

  • Suomalaiset syövät arkena keskimäärin kahdeksan kertaa päivässä ja viikonloppuisin seitsemän kertaa päivässä, selviää suomalaisten ruokailutottumuksia kartoittaneesta FinRavinto-tutkimuksesta. Välipaloja napsitaan kiireessä, mutta myös aivan terveyssyistä, kertovat helsinkiläiset Mika Widing, Pirjo Harapainen, Anne-Mari Lehto ja Klaus Kinanen. Ravitsemustieteen tohtori Marika Laaksonen Fazerin tutkimus- ja innovaatio-osastolta arvioi mitä välipalaistuminen kertoo suomalaisesta ruokakulttuurista. Linda Vettanen ja Matti Ylönen haastattelevat.

  • Antti Rinteen hallituksen suunnittelema perhevapaauudistus on tuomassa pidennystä nykyisiin äitiys- ja isyysvapaisiin.
    Hallitus kaavailee mallia, jossa sekä äidille että isälle tulisi viisi kuukautta vapaata. Loput viisi kuukautta vanhemmat voisivat jakaa haluamallaan tavalla. Kyseessä on niin sanottu 5+5+5 -malli. Ansiosidonnaisten vanhempainvapaiden yhteenlaskettu kesto kasvaisi näin useammalla kuukaudella. Elinkeinoelän keskusliitto vastustaa mallia.
    Perhevapaauudistuksen yksityiskohdat sorvataan yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Elinkeinoelämän keskusliiton johtavaa asiantuntijaa Vesa Rantahalvaria haastattelee toimittaja Aki Laine.
    Kuva: AOP

  • Uraanin talteenotto saattaa alkaa Talvivaaran kaivoksessa. Säteilyturvakeskus ei näe esteitä Terrafamen suunnitelmille. Kuinka uraania otettaisiin talteen ja mitä riskejä siihen liittyy, tähän vastaa STUKin ydinjätteen ja ydinmateriaalin valvonnan johtaja Jussi Heinonen. Toimittajana on Marija Skara. Kuva: Anna Savonius / Yle.

  • Lomat alkavat, Euroopan taivas ruuhkautuu. Ruuhkainen taivas tarkoittaa entistä pidempiä reittejä ja lentoaikoja. Haastateltavana Suomen lennonjohdosta vastaavan ANS Finlandin lennonjohdon asiantuntija Osmo Liimatainen. Toimittajana Matti Ylönen. Kuva: Risto Degerman/Yle

  • Varhaisperuna on mitä parhainta kausiruokaa. Tällä viikolla uutisoitiin, että viikonlopun valmistujaispöytiin on tarjolla uusia perunoita.
    Uudet perunat ja kesäiset torit kuuluvat yhteen, ilman niitä ei kesää tule.

    Ruokatoimittaja ja -kirjailija Sanna Mansikkamäki on huolissaan perunan asemasta suomalaisesta ruokakulttuurissa. Hän kertoo, mikä tekee suomalaisista uusista perunoista niin maukkaita ja suosittuja. Entä vieläkö lohella on paikkansa uusien perunoiden kyljessä? Mansikkamäkeä haastattelevat Matti Ylönen ja Aki Laine.

    Monilla torikauppiailla oli tänään ensimmäistä kertaa tänä kesänä myynnissä varhaisperunoita. Alkaako kesä siitä, kun uudet perunat saapuvat torille? Entä miten kysyttyjä uudet perunat ovat? Toimittaja Atte Uusinoka käväisi sateisella Hakaniementorilla Helsingissä aistimassa tunnelmia. Ääneen pääsevät asiakas Janne Nyyssönen ja torikauppiaat Make Harju, Jukka Nyquist ja Pirjo Höglund. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

  • Yli 30 suomalaista laskuvarjojääkäriä on lähdössä Ranskaan, Normandian maihinnousun 75-vuotisjuhlien viettoon. He osallistuvat juhlallisuuksiin neljässä hyppynäytöksessä Normandiassa. Mukana ovat Laskuvarjojääkärikillasta myös Juha Björnman ja Jarmo Kaipainen. Normandian muistotilaisuuksilla kunnioitetaan ennen kaikkea veteraaneja, jotka osallistuivat taisteluihin Normandiassa vuonna 1944. Toimittajana on Kaija Kellman

  • Sydänliitto, Muusikkojen liitto ja Freelancemuusikot ovat aloittaneet hankkeen freelancemuusikoiden terveyden kohentamiseksi. 20 freelancemuusikkoa on hikoillut keväällä helsinkiläisessä painonnostosalissa yhteisen edun nimissä. Kokemusten perusteella laaditaan paljon matkustaville muusikoille liikuntaohjelma, joka on helppo tehdä matkustamisen, roudaamisen ja esiintymisten välillä. Kampanjalla on tarkoitus kiinnittää huomiota muidenkin alojen epätyypillistä työtä tekevien työterveyshuollon puutteisiin. Haastateltavana ovat Sydänliiton pääsihteeri Tuija Brax, basisti Tuure Koski ja kansanmuusikko Leija Lautamaja. Toimittajana on Kaija Kellman.

  • Luokkaretkisesonki on kuumimmillaan. Huvipuistot ovat vakiopaikkoja luokkaretkiläisille, mutta iso osa koululaisista matkaa myös tiedepuistoihin, kuten tiedekeskus Heurekaan.

    Heureka on viime vuosina nostanut kävijämääriään, ja vuodelle 2019 asetettu tavoite, 300 000 kävijää, on ylittymässä kevyesti. Näin kertoo Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykoski. Onko kävijämäärien nousuun syynä koripalloa pelaavat rotat vai jättimäiset dinosaurukset? Entä minkälaisia ajatuksia luokkaretki on herättänyt Lahden Kirkonkylän koulun oppilaassa Polinassa ja koulun opettajassa, Arttu Koskisessa?

    Kuva: Atte Uusinoka / Yle

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä