Horisontti

Miksi kysymys samaa sukupuolta olevien vihkimisestä on kirkolle yhä vaikea?

  • 43 min
  • toistaiseksi

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on viime viikkoina paininut kestoaiheensa kanssa: miten suhtautua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin? Keskustelu otti kierroksia sen jälkeen, kun kirkko ilmoittautui viralliseksi tukijaksi Suomen suurimpaan sateenkaariväen tapahtumaan, Helsinki Prideen.

Vaikka kirkon mukaan osallistuminen Prideen ei ole kannanotto samaa sukupuolta olevien vihkimiseen, joutuu kirkko tätäkin kysymystä jälleen pohtimaan. Miksi osallistumisesta Prideen nousi kohu ja miksi kysymys samaa sukupuolta olevien vihkimisestä on kirkolle edelleen vaikea? Horisontissa vieraina ovat Helsingin piispa Teemu Laajasalo, Kirkon akateemisten toiminnanjohtaja Jussi Junni ja Helsingin yliopistolaisten sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pappi Laura Mäntylä. Lisäksi ääneen pääsee kirkkoherra, kirkolliskokousedustaja Sammeli Juntunen.

Lähetyksen lopussa Horisontti tapaa näyttelijä Tommi Korpelan, joka esittää pappia ensi kesänä ensi-iltaan tulevassa, rippileirille sijoittuvassa elokuvassa.

Toimittajina ovat Anna Patronen ja Ilona Turtola.

Lähetykset

  • su 30.6.2019 12.05 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Luterilaisen kirkon ylimmän päättävän elimen eli kirkolliskokouksen nelivuotiskausi on tullut päätökseensä. Kaksi kertaa vuodessa Turkuun kokoontuva kirkolliskokous istui viimeistä kertaa nykyisessä kokoonpanossaan marraskuun alussa. Ensi vuoden alussa valitaan uudet kokousedustajat.

    Myös Horisontti lähti Turkuun, ja kutsui saman pöydän ääreen kolme luopuvaa kirkolliskokousedustajaa. Vieraana ovat Helena Kauppila, Johannes Leppänen ja Juha Tanska. Heidän kanssaan muun muassa puidaan kysymystä samaa sukupuolta olevien vihkimisestä: miten paljon se on kiristänyt välejä kirkolliskokouksessa? Miltä näyttää kirkon tulevaisuus kirkolliskokousedustajan näkökulmasta?

    Horisontti tapaa myös Arja Lusan ja Tero Fleminchin. He edustavat kirkon kasvatus- ja nuorisotyöntekijöitä. Kirkolliskokousedustajille he jakoivat tiskirättejä, koska he kokevat, ettei kirkon nuorisotyöntekijöitä arvosteta.

    Tällä viikolla kirkollisia piirejä kiihdytti lisäksi kansanedustaja Päivi Räsäseen kohdistuvat esitutkinnat. Niitä kommentoi kyselytunnilla arkkipiispa Tapio Luoma.

    Horisontin toimittavat Anna Patronen ja Ilona Turtola.

  • Kuolemaan on suhtauduttu eri aikakausina eri tavalla. Lohtua kuolemansuruun on haettu monenlaisista riiteistä, uskonnoista ja uskomuksista, mutta tänään myös esimerkiksi sosiaalisesta mediasta.

    Tehokkaan sairaalalaitoksen vuoksi moni aikuinen suomalainen on nähnyt kuolemaa vain televisiossa. Vaikka kuolema onkin arjesta etäällä, kuolema ilmiönä näyttää kiinnostavan uusillakin tavoilla. Mikä kuolemassa kiinnostaa nykyihmistä? Miten suremisen tavat muuttuvat? Keskustelemassa ovat historiantutkija Ilona Pajari, Ars Moriendi -kuolemanfestivaalin järjestäjä Lauri Jäntti sekä surututkija, pastoraaliteologian professori Auli Vähäkangas.

    Lisäksi Suomen ortodoksisen kirkon metropoliitta Arseni kertoo kirkon merkittävästä tapahtumasta. Kirkon uuden pyhän, vuonna 1958 kuolleen Johannes Valamolaisen hauta on vastikään avattu. Pyhäinjäännös eli luut on nostettu ja pesty ja nyt reliikit odottavat uudelleen hautaamista arkkuun, joka sijoitetaan Valamon luostarin kirkkoon.

    Ohjelman toimittavat Ilona Turtola ja Anna Patronen.

  • Myötätunnosta työpaikoilla on alettu puhua viime vuosina yhä enemmän. Kaksi kolmesta suomalaisesta on havainnut joskus tai jatkuvasti kiusaamista työpaikallaan ja viidennes ei koe juuri koskaan yhdessä tekemisen tunnetta työssään. Horisontti pohtii tällä kertaa, mitä tarkoittaa myötätunto työelämässä, mikä sitä estää ja miten sitä voi työpaikalla osoittaa.

    Horisontin vieraina ovat kirkkososiologian professori Anne Birgitta Pessi Helsingin yliopistosta, pappi, tietokirjailija Tapio Aaltonen ja palvelujohtaja, tutkija Elina Juntunen Diakonia-ammattikorkeakoulusta. Kaikki kolme ovat olleet mukana tutkimusryhmässä, joka on tutkinut myötätuntoa työelämässä eri kanteilta.

    Horisontti kuulee ajatuksia myötätunnosta myös Helsingin yliopiston työelämänprofessori Pekka Saurilta. Hän sai alkuvuodesta Helsingin piispa Teemu Laajasalon myöntämän myötätuntopalkinnon.

    Horisontin toimittavat Anna Patronen ja Ilona Turtola.

  • Joka kolmas mies maailmassa on ympärileikattu. Suomessa poikiaan ympärileikkauttavat lähinnä juutalaiset ja muslimit. Miksi ympärileikkaus on heille välttämätön? Mitä Suomen juutalais- ja muslimivähemmistöt ajattelevat aloitteista, joilla tämä ikivanha traditio pyritään kriminalisoimaan? Entä millaista on tasapainoilla jatkuvasti oman identiteettinsä kanssa vähemmistökulttuurin ja enemmistökulttuurin välillä? Keskustelemassa ovat juutalaisten ympärileikkauksesta gradunsa tehnyt Daniel Shaul, Uskot-foorumin varapuheenjohtaja Atik Ali sekä lääkäri, kansanedustaja (kd) Sari Tanus. Ohjelma on uusinta lokakuulta 2018. Toimittajina Anna Patronen ja Samuli Suonpää.

  • Viimeisen viiden vuoden aikana kehoon liittyvät käsitteet ovat runsastuneet huomattavasti. Puhumme kehotietoisuudesta, kehopositiivisuudesta, kehohäpeästä ja jopa kehoaktivismista. Kokonaisvaltainen ote elämään kiinnostaa nyt monia, ja kehollisuuteen liittyvät hengellisyyden ja henkisyyden muodot ovat nousussa. Mutta millainen on protestanttisen kristinuskon kehosuhde?

    Onko keholla käyttöä nykyluterilaisuudessa vai onko tarjolla vain puhuvia päitä? Keskustelemassa ovat pappi ja fitness-valmentaja Jussi Koivisto, pappi ja hengellinen ohjaaja Henri Järvinen sekä tanssi-liiketerapeutti, Gospel-lattarien kehittäjä, Tampereen NNKY:n työntekijä Asta Lehtimäki.

    Lisäksi dosentti Johan Bastubacka kertoo, millainen on ortodoksisten ikonien ruumiskuva. Toimittajina ovat Ilona Turtola ja Anna Patronen.

  • Väestöstä noin kymmenen prosenttia on vammaisia. Silti heidän äänensä ei kuulu historiassa. Miksi vammaisille on edelleen tilaa vain hyväntekeväisyys- ja avustustyön kohteina, ei täysivaltaisina kansalaisina? Ovatko kirkossa esteinä rappusten lisäksi myös asenteet? Mitä on vammaisuuden teologia?

    Keskustelemassa ovat teologian maisteri, vammaisaktivisti Amu Urhonen Vammaisuuden vaiettu historia -tutkimushankkeesta, papiksi pyrkivä teologian maisteri Antti Björklund sekä asiantuntija, rovasti Riitta Kuusi Kirkkohallituksesta. Toimittajina Anna Patronen ja Samuli Suonpää. Ohjelma on uusinta huhtikuulta 2018.

  • Suomi on yhä moniuskontoisempi, ja se näkyy myös työelämässä. Mutta miten työpaikoilla suhtaudutaan siihen, jos työntekijä haluaa työpäivän aikana harjoittaa uskontoaan? Saako käyttää pään peittävää huivia tai rukoilla?

    Horisontti pohtii tänään, miten suomalainen työelämä kestää eri uskontoja keskuudessamme. Vieraina ovat musliminaisten huivin käyttöä työpaikoilla tutkiva Katri Karhunen, ylitarkastaja Jenny Rintala Etelä-Suomen aluehallintovirastosta ja Uskot-foorumin sekä Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbornik.

    Horisontti tapaa myös Helsingin Agricola-yhteisön toiminnanjohtajan Henrik Wikströmin, joka yhdistää tuoreessa esikoiskirjassaan punk-aatteen ja kristinuskon ja haluaa ev.lut kirkon tekemiseen lisää punkkia. Toimittajina ovat Anna Patronen ja Ilona Turtola.

  • Katsomusaineiden eli uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus puhuttaa taas. Tällä hetkellä kirkkoon kuulumaton oppilas voi kyllä valita halutessaan uskonnonopetuksen, mutta ei toisinpäin. Opetusministeriö haluaa selvittää, voisiko myös uskontokuntiin kuuluvat oppilaat valita halutessaan ET-tunnit oman uskonnonopetuksen sijaan.

    Mikä ylipäänsä on katsomusaineiden tulevaisuus? Saako koulussa tulevaisuudessakin jokainen oppilas oman uskontokuntansa mukaista katsomusopetusta, vai onko nykyinen malli remontin tarpeessa? Keskustelemassa ovat uskonnon didaktiikan professori Arto Kallioniemi, filosofian ja elämänkatsomustiedon didaktiikan yliopistonlehtori Eero Salmenkivi sekä opetusneuvos Kati Mikkola Opetushallituksesta.

    Lisäksi ohjelmassa äänessä ovat Suomen uskonnonopettajain liiton puheenjohtaja Tuovi Pääkkösen ja Kirkkohallituksen asiantuntija Tuula Vinko sekä käydään Helsingin Kulosaaren koulussa. Toimittajina Ilona Turtola ja Anna Patronen.

  • Pelko on luonnollinen selviytymistä tukeva tunne, ja pelkoreaktio voidaan todeta jo pian ihmisen syntymän jälkeen. Mutta missä määrin pelot ovat kulttuuriin ja aikaan sidottuja? Mitä ennen pelättiin ja mitä pelätään tänään?Entä voiko pelko yhteisenä tunteena muovata jopa yhteiskunnan sosiaalisia rakenteita? Aiheesta ovat keskustelemassa psykologian professori Anu-Katriina Pesonen, historiantutkija, dosentti Tuomas Tepora sekä pastori, dosentti Esko M. Laine.

    Lisäksi tietokirjailija, pappi ja dosentti Kari Kuula luotaa, mikä asema pelolla on ollut länsimaisen ihmisen jumalakuvassa ennen ja nyt.

    Horisontin toimittavat Ilona Turtola ja Anna Patronen.

  • Euroopassa kristinusko näivettyy, kun taas Aasiassa, eritoten Kiinassa se menestyy. Miten monimuotoista kristillisyys on Aasiassa? Miten aasialaiset tulkinnat kristinuskosta eroavat länsimaisista tulkinnoista? Mitä lännen kirkot voisivat oppia Aasian kristityiltä?

    Vieraina ovat piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen, pastori Marketta Antola Vuosaaren seurakunnasta ja Mekongin alueen aluepäällikkö Olli Pitkänen Suomen lähetysseurasta. Toimittajina ovat Samuli Suonpää ja Anna Patronen. Ohjelma on uusinta heinäkuulta 2018.

  • Venäjän presidentti Vladimir Putin esiintyy usein yhteiskuvassa Venäjän ortodoksisen kirkon johtajan kanssa. Kirkolla ja Kremlillä on läheiset välit.

    Horisontti selvittää, miten suhteet ovat muodostuneet niin tiiviiksi ja millaisia vaikutuksia sillä on sekä Venäjän ortodoksiseen kirkkoon että politiikkaan.

    Keskustelemassa on kolme Venäjän-tuntijaa: pitkän diplomaatin uran tehnyt entinen suurlähettiläs René Nyberg, tutkija, dosentti Elina Kahla Aleksanteri-instituutista ja kirkkososiologian yliopistonlehtori, dosentti Maija Penttilä Helsingin yliopistosta.

    Horisontti tapaa myös Diakonia-ammattikorkeakoulun lehtori Jouko Porkan, joka vastikään väitteli rippileirien isosista. Mikä isokseksi vetää, ja miten kirkko saisi pidettyä nuorista kiinni isosajan jälkeenkin? Lisäksi kuulemme ajatuksia Oulun yliopiston saamen kielen emerituslehtori Tuomas Maggalta uunituoreesta pohjoissaamen raamatunkäännöksestä. Horisontin toimittavat Ilona Turtola ja Anna Patronen.

  • Näin elokuussa varuskunnissa ympäri Suomea tuhannet varusmiehet vannovat sotilasvalan tai sotilasvakuutuksen alokasajan päätteeksi.

    Ylivoimainen enemmistö varusmiehistä vannoo sotilasvalan. Sotilasvala ja sotilasvakuutus ovat sanasta sanaan lähes samanlaiset. Ainoa ero on siinä, että sotilasvalassa vannotaan Jumalan nimeen, sotilasvakuutuksessa ei.

    Nyt on virinnyt keskustelu siitä, pitäisikö sotilasvalastakin poistaa viittaus Jumalaan. Tästä aiheesta puhutaan myös Horisontissa. Vieraina ovat dosentti Niko Huttunen, dosentti ja tutkija Ville Jalovaara sekä Sana-lehden päätoimittaja Heli Karhumäki. Horisontti kysyy myös, mitä asiasta ajattelee kenttäpiispa Pekka Särkiö sekä Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Jaakko Heinimäki. Ohjelman toimittavat Ilona Turtola ja Anna Patronen.

Klipit

  • Vuoden 2015 pakolaiskriisin aikaan Suomeen tuli kaikkiaan 3024 alaikäistä turvapaikanhakijaa ilman huoltajaa. On selvää, että ilman suomalaisia tukiverkkoja alaikäisillä on kaikkein suurin vaara jäädä yksin ja syrjäytyä.

    Helsingin diakonissalaitos käynnisti heti pakolaiskriisin kärjistyttyä kummitoiminnan, jossa alaikäisen on ollut mahdollista saada itselleen suomalainen kummiperhe ja siten turvallinen kiinnekohta tavalliseen elämään. Kaikkiaan noin sadalle alaikäiselle on järjestynyt kummiperhe ja nyt etsitään kummiperheitä vielä jo itsenäistyvillekin nuorille aikuisille.

    Helsinkiläisen Ulla Kärjen nelihenkinen perhe otti arkeensa Afganistanista tulleen Matin-pojan. Matin on saanut neljän vuoden oleskeluluvan, hän opiskelee peruskoulussa ja haaveilee aivan tavallisista asioista, kuten opiskelupaikasta ja työstä.

    Miten Ulla Kärjen perhe-elämä on muuttunut Matinin myötä? Mitä Kärki ajattelee tämänhetkisistä tapahtumista ja julkisesta keskustelusta liittyen maahanmuuttajiin ja seksuaalirikoksiin?

  • Vantaalainen graffitimaalari ja koululaisten iltapäiväkerho-ohjaaja Hende Nieminen on palkittu vastikään Suomen kristillisen rauhanliikkeen rauhanpalkinnolla. 44-vuotias Nieminen on työskennellyt vuosia oikeudenmukaisemman maailman puolesta maalipurkki kädessään. Hän on opettanut graffitimaalausta koululaisille sekä vetänyt Suomen ryhmää kolmivaiheisessa ihmisoikeuksia ja kansalaisaktivismia käsittelevässä Actlab-työpajakokonaisuudessa Armeniassa, Gerogiassa ja Norjassa.

    Suomen kristillinen rauhanliike on ekumeniaa ja uskontojenvälistä vuoropuhelua korostava, kirkkokuntiin sitoutumaton rauhanjärjestö. Palkinnon ovat aiemmin saaneet muun muassa presidentti Martti Ahtisaari, sovinnontyön asiantuntija Mahdi Abdile ja kansanedustaja Pekka Haavisto. Hende Niemisen tapaa Anna Patronen.

    Kuva: Pasi Salminen.

  • Presidentti ja rauhannobelisti Martti Ahtisaari puhuu suomalaisten erityissuhteesta Namibian kanssa. Maan itsenäisyyden kätilöksi tituleerattu Ahtisaari on puolisonsa kanssa Namibian kunniakansalainen.

  • Lapsi ei ole tyhjä taulu, ei kasvamassa oleva kuluttaja eikä tulevaa työvaoimaa, ajattelee Seurakuntien lalpsityön keskuksen eläkkeelle jäävä pääsihteeri Kalevi Virtanen. Lapsen tulo ajattelun keskiöön merkitsee perustavaa muutosta sekä kirkkoon että muualle yhteiskuntaan.
    Ohjelmassa kuullaan myös, millaisia kuvia lapset piirtävät pyhästä sekä millaisista palikoista hyvä parisuhde rakentuu.

  • Luterilaisuus koettiin Venäjän vallan aikaan erottamattomaksi osaksi suomalaisuutta, vastapainona ortodoksiselle tsaarin vallalle. Mutta yhtenäinen Suomi oli myytti jo 1800 -luvulla. Yhtenäisyyttä korostava historia oli aikanaan poliittinen valinta. Tarkastelukulmaa muuttamalla kokonaiskuva tarkentuu. Professori Irma Sulkunen valottaa suomalaisuuden ja luterilaisuuden sidoksia. Ohjelmassa tarkastellaan myös suomalaista antisemitismiä ja avataan ikkunat Arfikkaan.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä