Ykkösaamu

Pääsevätkö Isis-leirin suomalaiset kotiin? Ratkaisu lähiviikkoina

  • 17 min
  • toistaiseksi

Mitä tapahtuu Syyriassa Isis-leirissä oleville suomalaisille naisille ja lapsille? Ykkösaamussa haastateltavana oli sisäministeriön kansliapäällikkö Ilkka Salmi. Suomen kansalaisella on oikeus palata Suomeen. Salmen mukaan on poliittinen ratkaisu, miten aktiivisesti Suomen pitää leirillä olevia avustaa. Päätös asiasta tehdään lähiviikkoina. Ministeriöissä pohditaan käytännön järjestelyjä sen varalta, että Suomi päättäisi auttaa Isis-leirillä olevia. Virkamiehet selvittävät parhaillaan myös sitä, millaisten toimien kohteeksi Suomeen palaavat mahdollisesti joutuvat. Toimittajana on Marjo Näkki. Kuva: Antti Kuronen/Yle

Lähetykset

  • ke 26.6.2019 9.25 • Yle Areena

Jaksot

  • Nokian renkaat Made in USA. Toimitusjohtaja Hille Korhonen, Nokian Renkaat Oy.

    Katalonian itsenäisyysjohtajat vuosikymmeneksi vankilaan. Toimittaja Ismo Nykänen, Barcelona.

    Syyria, Turkki ja EU. Ohjelmajohtaja Juha Jokela, Ulkopoliittinen insitituutti ja apulaisprofessori Tommi koivula, Maanpuolustuskorkeakolulu.

    Tekoälyn tulevaisuus Euroopassa. Tutkimusprofessori Caj Södergård, VTT ja työelämäprofessori Timo Seppälä,  Aalto yliopisto.

    Kolumni Emmi Nuorgam. Keskustelu ruokavalioista on liian tunnepitoista.

    Juontaja Seija Vaaherkumpu. Toiimittajat Atte Uusinoka, Jukka Vanninen ja Mira Stenström. Tuottaja Sakari Kilpelä.

  • EU:lta rahat muttei unionin henkeä - Puolassa ja Unkarissa vaalit. Euroopan poliittiseen historiaan erikoistunut yliopistonlehtori Katalin Miklóssy ja Puolan politiikkaan erikoistunut  tutkija Tommi Eskola.

    Vaaleja seuraamassa toimittaja Tapani Kärkkäinen, Radom, Puola ja toimittaja Tuula Koponen, Budapest.

    Suomen EU-äänestyksestä 25 vuotta - keskusta hajosi pahasti. Keskustan entiset puheenjohtajat Anneli Jäätteenmäki ja Matti Vanhanen.

    Rauhan Nobel-palkinto. Yliopistotutkija Marko Lehti, TAPRI  rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus, Tampereen yliopisto.

    Kolumni Selma Vilhunen. Etuoikeutetun ihmisen taakka.

    Juontaja Päivi Neitiniemi. Toimittajat Raisa Pöllänen ja Silja Raunio. Tuottaja Sakari Kilpelä.

  • Onko yrittäminen Virossa helpompaa kuin Suomessa? Pitäisikö Suomen ottaa oppia Viron keinoista tukea yrittäjiä? Kansanedustaja Veikko Vallin, PS ja pääekonomisti Mika Kuismanen Suomen Yrittäjistä.

    Turkki aloitti hyökkäyksen Syyriaan alueen kurdeja vastaan keskiviikkona. Luvassa tilannepäivitys.

    Urheilu ei ole pelkkää kilvoittelua, vaan osa maailmanpolitiikkaa ja taloutta. Dohan yleisurheilun MM-kisojen seurauksia arvioivat Sami Itani, SUL, mediakulttuurin dosentti Sami Kolamo Tampereen yliopistosta sekä toimittaja Reetta Meriläinen.

    Suomen vientiriippuvuutta pohtii kolumnisti Pekka Seppänen.

    Miten vanki saadaan palatessaan sopeutumaan yhteiskuntaan? Vantaan Psykiatrisen vankisairaalan oikeuspsykiatri Mika Rautanen ja yhdistelmäyksikönjohtaja Kaisa Tammi-Moilanen.

  • Kohtuuttomia työaikoja, kohtuuttoman huonoja palkkoja - työsyrjintä suomalaisilla työmailla. Rikosuhripäivystyksen erityisasiantuntija Pia Marttila, tarkastaja Katja-Pia Jenu Etelä-Suomen aluehallintovirastosta ja SAK:n asiantuntija Maaret Pulliainen.

    Ulkomaanlehtikatsaus. Jenna Vehviläinen, Rooma.

    Hyökkäys Pohjois-Syyrian kurdialueille?  Toimittaja Ayla Albayrak, Istanbul,  vanhempi tutkija Toni Alaranta, Ulkopoliittinen instituutti ja ulkomaantoimittaja Tom Kankkonen, Yle.

    Kolumni Kati Kelola. Metsien ei pitäisi kuulua suomalaisille tai brasilialaisille.

    Lasten oikeudet. Vaikuttamistyön asiantuntija Katja Hintikainen, Plan International Suomi.

    Juontaja Hannele Muilu. Toimittajat Raisa Pöllänen ja Marija Skara. Tuottaja Sakari Kilpelä.

  • Miksi Trump yllyttää Nokiaa ja Ericssonia Huaweita vastaan? Aalto-yliopiston tietoverkkotekniikan professori Raimo Kantola.

    Voiko Fortum Uniperin enemmistöomistajana käräjöidä Hollanissa hiilikieltoa vastaan? Greenpeacen maajohtaja Suomessa Sini Harkki.

    Hoitojonot, hoitaja- ja lääkäripula - uusi sote? Sosiaali- ja terveysministeriön uusi kansliapäällikkö Kirsi Varhila.

    Ruotsin hovin lapset "mieron tielle"? Monarkian murusia -kirjan toinen kirjoittaja Kaisa Haatanen.

    Kolumni Roope Lipasti. Nuukailu pelastaa maailmaa.

    Juontaja Marjo Näkki. Toimittajat Marja Ala-Kokko, Raisa Pöllänen ja Silja Raunio. Tuottaja Sakari Kilpelä. 

  • Irakissa jo sata kuollut mielenosoituksissa, nuoret miehet vaativat kaduilla töitä, kunnioitusta ja tulevaisuutta. Irakiin perehtynyt toimittaja Nina Järvenkylä ja Lähi-idän yksikön päällikkö Riikka Eela ulkoministeriöstä arvioivat Irakin tilannetta.
    Kaivoslain tiukennusta ja ympäristön parempaa huomioimista vaaditaan eduskunnalle luovutettavassa kansalaisaloitteessa, kertoo yksi aloitteen vireille panijoista Jukka Leppänen.
    Talous synkkenee, millä konsteilla hallitus saa aikaan 60-tuhatta uutta työpaikkaa, KD:n Sari Essayah, keskustan Antti Rantakangas ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ennakoivat näkymiä.
    Miten yhteistyö Ruotsin kanssa toimii, Puolustusvoimien pääsotaharjoitus loppusuoralla, vieraana harjoituksen johtaja, eversti Juha-Pekka Keränen.
    Johanna Malinen on uusi kolumnistimme. Malisen aiheena on epäonnistuminen, hänen mielestään kyyneleitä ei kannata säästää, koska itkeminen on osoitus inhimillisyydestä.
    Ykkösaamun juontajana Päivi Neitiniemi, toimittajana Hannele Muilu, lähetystoimittajana ja tuottajana Marja Ala-Kokko.

  • Pakolaiset ovat Välimerellä oman onnensa nojassa, viestintäpäällikkö Kaisa Väkiparta Lääkärit ilman rajoja ja toiminnanjohtaja Frank Johansson Amnesty Internationalista kertovat Välimeren todellisuudesta.
    Ulkosuomalaisten nuorten toiveista Suomelle kertoo tohtorikoulutettava Outi Arvola Turun yliopistosta.
    Lapsettomuus voi olla oma valinta, mutta myös seuraus huono-osaisuudesta. Vanhemmuudesta keskustelemassa akatemiatutkija Marika Jalovaara Turun yliopistosta, sosiologian apulaisprofessori Mianna Meskus Tampereen yliopistosta, ja omia kokemuksiaan kertova Minttu Massinen.
    Kyyditys Siperiaan, virolainen kirjailija Leelo Tungal kertoo omasta kyydityskokemuksestaan lapsen silmin. Esillä myös Viron historiankirjoitus ja mukana Tuglas-seuran koulutus- ja kotoutussuunnittelija Järvi Lipasti.
    Ylen oikeustoimittaja Päivi Happosen blogin aiheena Kuopion ja muut koulusurmat ja mitä niiden estämiseksi tehdään.
    Toimittajat Hannele Muilu, Silja Raunio, Mira Stenström, Atte Uusinoka, juontaja Marjo Näkki ja tuottaja Marja Ala-Kokko.

  • Horjuuko EU oikeusvaltioperiaatteistaan Suomen puheenjohtajakaudella, vieraana kokoomuksen eruoparlamentaarikko Petri Sarvamaa.
    Suomi luovuttaa Yhdysvaltoihin mm intiaanien pääkalloja 1200-luvulta, miksi ne ovat intiaanien jälkeläisille pyhiä, Suomen Kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila.
    Kaupungit kasvavat, maaseutu näivettyy, miten Helsingin ja Oulun kaupungeissa reagoidaan muutokseen ja kuinka yksituumaisesti kaupunkeja kehitetään? Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala ja Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

    Postin näkymät, kariutuuko pörssihaaveet ja omistajapolitiikan tempoilu, Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi ja Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen.
    Riku Siivosen blogi: kapitalismin ja markkinoiden logiikka on muuttunut.

    Toimittajat Hannele Muilu, Atte Uusinoka ja Silja Raunio, juontaja Päivi Neitiniemi ja tuottaja Marja Ala-Kokko.

  • Suomi jahtaa läpimurtoa EU:n yhteisessä turvapaikkapolitiikassa. Hallitus esittelee voittona myös oikeusvaltioperiaatteen toteutumisen ja EU-tukirahojen liittämistä yhteen. EU-tutkija Timo Miettinen arvioi puoliväliin ehtinyttä Suomen EU-puheenjohtajuuskautta.

    Miten sujui presidenttien Niinistö ja Trump kohtaaminen? Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak piipahtaa studiossa.

    Journalismi kertoo väkivallanteoista ja terrorismista, mutta entä jos tekijä haluaa teolleen julkisuutta. Pohdintaa myös mainoksen, ilmoituksen ja journalismin rajapinnasta.

    Ukrainan tilanne kuplii. Mitä tarkoittaa, että presidentti Volodymyr Zelenskyi hyväksyy kansanäänestyksen Itä-Ukrainan asemasta? Kansanedustaja Ilkka Kanerva arvioi.

    Ylen puoluekannatusmittauksessa on kiinnostavia pikku liikahduksia. Niiden taustoja puntaroi Turun eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.

    Ykkösaamun juontaa Marjo Näkki, toimittajat Raisa Pöllänen ja Marja Ala-Kokko, tuottaja Seija Vaaherkumpu.

  • Suomalaiset kotitaloudet velkaantuvat ja se mietityttää monia ekonomisteja. Ylijohtaja Leena Mörttinen valtiovarainministeriöstä etsii keinoja kotitalouksien velkaantumisen vähentämiseksi.

    Kuopion tapahtumien jälkipuintia.

    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapaa Yhdysvaltain presidentin Valkoisessa talossa. Mitä vierailulta on odotettavissa.

    Arviolta noin 80 % maailman muovista päätyy kaatopaikalle tai roskana luontoon. Miten muoviongelmaa ratkaistaan? Vieraina kestävän kehityksen ja kiertotalouden asiantuntijat Maija Pohjakallio ja Jutta Laine-Ylijoki.

    Aamun kolumnisti on Maryan Abdulkarim. Hän puhuu suomalaisesta koulusta, joka on maailman paras.

    Ykkösaamun juontaa Päivi Neitiniemi, toimittajat Hannele Muilu ja Atte Uusinoka, tuottaja Seija Vaaherkumpu.

  • Kiinan kansantasavalta täyttää 70 vuotta. Miten Kiinasta on tullut maailman johtava talousmahti ja maailman väekkäin valtio? Tätä selvittävät professorit Matti Nojonen Lapin yliopistosta Lauri Paltemaa Turun yliopistosta.

    Pohjoismaiden taloudet kehittyvät osin eri suuntiin. Ilmiöitä selvittää Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.

    Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan Suomen väkiluku kääntyy laskuun vuonna 2031 ja syntyvyys kasvaa vain muutamassa suurimmassa kaupungissa. Mitä on tehtävissä? Asiaa pohtivat Lestijärven kunnanjohtaja Esko Ahonen, aluetutkija Timo Aro ja Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch.

    Janne Saarikivi muistuttaa kolumnissaan, että maailmaa voidaan muuttaa vain yhdessä ja ehdottaa työväenliikkeen kaltaista järjestäytymistä ilmastoasioiden hoitoon.

    Ismo Nykänen raportoi Espanjan Kataloniasta; kansanäänestyksestä on kaksi vuotta ja tilanne edelleen hankala.

    Juontajana Marjo Näkki, toimittajina Atte Uusinoka ja Hannele Muilu. Katariina Lahtonen tuottaa.

  • Arktisen meriaalueen ilmaston lämpeneminen ja eliöstö. Meribiologi Jessica Haapkylä.

    Itävallan parlamenttivaalien tulos. Yliopistolehtori Johanna Rainio-Niemi, Turun yliopisto.

    Minä jaksan tämän päivän - Tarinoita lastensuojelusta. Nimimerkki "Kesäheinä" ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Hanna Heinonen.

    Onko nainen pörssiyhtiön johdossa uutinen? Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri.

    Kolumni Retta Räty. Elämää on muuallakin kuin Helsingissä, Turussa ja Tampereella.

    Juontaja Päivi Neitiniemi. Toimittajat Hannele Muilu ja Mira Stenström. Tuottaja Sakari Kilpelä. 

Klipit

  • EU-maiden ulkoministerit ovat tuominneet jyrkästi Turkin sotatoimet Syyriassa. Maanpuolustuskorkeakoulun apulaisprofessori Tommi Koivula ja ohjelmajohtaja Juha Jokela Ulkopoliittisesta instituutista pohtivat toimittaja Seija Vaaherkummun haastattelussa, kuinka paljon Turkki lietsoo toimillaan alueellista epävakautta Lähi-itään, mihin kaikkeen Nato-jäsenyys maata velvoittaa ja miksi Turkki on ryhtynyt operaatioon. Juha Jokela arvioi 14.10.2019 Luxemburgissa pidetystä ulkoministerikokouksesta lähteneen EU-viestin olleen tyypillinen.

    Kuva: STR / EPA

  • Sunnuntaina puolalaiset äänestivät parlamenttivaaleissa ja unkarilaiset paikallisvaaleissa. Puolassa hallitseva Laki ja oikeus -puolue näyttää voittaneen vaalit ja on ovensuukyselyjen mukaan saamassa yli 40 prosenttia äänistä. Puolue edustaa kansallismielisyyttä, perinteisiä ja kristillisiä arvoja. Se on myös kohentanut sosiaalietuuksia.
    Ykkösaamussa arvioitiin, millaisia johtopäätöksiä näiden kahden, EU:ta uhmaavan maan vaaleista voi vetää. Keskustelemassa ovat itäisen Euroopan politiikkaan ja historiaan erikoistunut yliopistonlehtori Katalin Miklóssy, Puolan politiikan asiantuntija Tommi Eskola ja Budapestista toimittaja Tuula Koponen. Aluksi Puolan tilannetta arvioi Radomin kaupungista toimittaja, suomentaja Tapani Kärkkäinen.
    Päivi Neitiniemi haastattelee.

    Kuva: Tomasz Gzell / EPA

  • Dohan yleisurheilun MM-kisojen yhteydessä on kysytty usein, kuinka eettistä on järjestää kansainväliset urheilukilpailut maassa, jonka ihmisoikeustilanne ei kestä päivänvaloa. Suomen urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani, urheiluasiantuntija ja konkaritoimittaja Reetta Meriläinen sekä Tampereen yliopiston mediakulttuurin dosentti Sami Kolamo pohtivat Marjo Näkin haastattelussa, minkälainen rooli urheilulla on maiden brändin luomisessa ja kansainvälisten suhteiden rakentajana. Reetta Meriläinen arvioi, että Dohan kisoissa oli sekä onnistumisia että epäonnistumisia.

  • Johtava talouslehti Financial Times uutisoi, että Yhdysvallat selvittää keinoja rahoittaa kiinalaisen Huawein kilpailijoita Euroopassa. Yhdysvallat pelkää, että kiinalaisjätti nousee liian hallitsevaan asemaan maailman 5G-verkkojen rakentamisessa. 5G-verkot ja Nokia olivat esillä myös viime viikolla presidentti Sauli Niinistön tavatessa kollegaansa Donald Trumpia Valkoisessa talossa.
    Miksi 5G verkot ovat nousseet Yhdysvaltain huolenaiheeksi, miksi 5G on niin tärkeä ja kiinnostava tekniikka?
    - Kysymyksessä on yhteiskuntien kannalta todella tärkeä teknologia. Jos siinä ei ole kuin kiinalaisia toimittajia, olemme aivan sormi suussa ja voimme heittää puheet kansallisesta turvallisuudesta ja siitä huolehtimisesta länsimaissa roskakoppaan sen jälkeen, toteaa professori Raimo Kantola Aalto-yliopiston Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitoksesta.
    Häntä haastattelee Marjo Näkki.

    Kuva: Long Wei / EPA

  • Irakin rajuissa mielenosoituksissa on kuollut viikossa jo yli sata ihmistä. Irakilla on paljon öljyä ja pitkään jatkuneiden sotien jäljiltä maata pitäisi jälleenrakentaa ja korruptioon puuttua. Mahdollisuuksia olisi, mutta asiat eivät tahdo edetä kansan toiveiden tahdissa. Irakin tilanteesta Päivi Neitiniemen johdolla keskustelevat ulkoministeriön Lähi-idän yksikön päällikkö Riikka Eela ja Irakiin perehtynyt toimittaja Nina Järvenkylä. Järvenkylällä on yhteyksiä Irakiin ja näin hän kertoo kuulumisista:
    Kuva:LEHTIKUVA / AFP Ahmad Al-Rubaye

  • Uusimman väestöennusteen mukaan Suomen väkiluku kääntyy nykyisellä kehityksellä laskuun vuonna 2031.

    Meneekö suomalaisessa yhteiskunnassa jokin vikaan, kun syntyvyys vain laskee? Miksi yhteiskunta ei tue itsellisten naisten tai naisparien hedelmöityshoitoja, jos syntyyvydestä ollaan huolissaan?

    Aiheesta keskustelevat akatemiatutkija, väestötieteilijä Marika Jalovaara Turun yliopistosta, sosiologian apulaisprofessori Mianna Meskus Tampereen yliopistosta ja yksin lapsen hankkinut Minttu Massinen. Juontajana Marjo Näkki. Kuva: Tiina Jutila / Yle

  • Unkarin ja Puolan kaltaista oikeusvaltiokehitystä halutaan suitsia EU-tukien avulla. Pääministeri Rinteen mukaan asiasta olisi jo syntynyt ainakin jonkinlainen sopu EU-maiden kesken, mutta paljon epäselvyyttäkin tuntuu olevan.
    Viime sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla Antti Rinne kertoi, että yksikään EU-maa ei enää vastusta EU-rahoituksen kytkemistä oikeusvaltioperiaatteeseen. Tätä pidettiin aikamoisena uutisena ajatellen Unkaria ja Puolaa. Seuraavana päivänä vierailullaan Budapestissa Rinne kuvasi syntynyttä sopua mekanismiksi, joka rankaisee jäsenvaltioita mahdollisista tukirahojen väärinkäytöksistä ja korruptiosta, mutta ei sen laajemmin puutu oikeusvaltioperiaatteiden rikkomiseen.
    Tämän jälkeen on kiistelty siitä, vesitettiinkö kytkös oikeusvaltioperiaatteen ja EU-varojen välillä, onko joku sopu syntynyt ja onko asetuksen tavoittakaan ymmärretty ylipäätänsä oikein.
    Ykkösaamun vieraina ovat valtioneuvoston kanslian EU-erityisasiantuntija Henriikka Leppo ja kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaa, joka on myös toinen Euroopan parlamentin pääneuvottelijoista asetuksen valmistelussa.
    Heitä haastattelee Päivi Neitiniemi.

    Kuva: Clemens Bilan / EPA

  • Torstain Ykkösaamussa keskusteltiin siitä miten tietoa pitäisi välittää, kun vaakakupissa painaa myös tekijän huomionhakuisuus.
    Keskustelun aiheina olivat myös mainonnan ja journalismin rajat sekä faktojen ja tunteiden sekoittuminen.

    Studiossa vieraina Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi, mediatutkija Anu Koivunen sekä Ylen Metropoli-toimituksen päätoimittaja, tuleva JSN:n puheenjohtaja Eero Hyvönen. Juontaja on Marjo Näkki.
    Kuva: Yle

  • Presidentti Sauli Niinistö on tavannut jo monesti Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin. Yhdysvalloissa arvostetaan Suomen itsenäistä puolustusta ja Niinistön suurvaltasuhteiden hoitoa.
    Tapaamisessa on kuitenkin oltava tarkkana muun muassa Suomen hävittäjäkaupan takia. Näin vierailua arvoivat ohjelmajohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista ja Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä. Päivi Neitiniemi haastattelee. Kuva: Kimmo Brandt / EPA

  • Keskusrikospoliisi jatkaa tänään Kuopiossa Savon ammattiopistoon eilen tehdyn hyökkäyksen tutkintaa. Vuonna 1994 syntyneen mielen epäillään hyökänneen teräaseella opiston väistötiloihin kauppakeskus Hermanissa.
    Hyökkäyksessä yksi ihminen kuoli ja kymmenen loukkaantui. Loukkaantuneiden joukossa oli epäilty tekijä, joka on poliisin mukaan syntyperäinen Suomen kansalainen. Sisäministeri Maria Ohisalo vieraili Ykkösaamussa Päivi Neitiniemen haastattelussa.

  • Norjalla on öljy, Ruotsilla kruunu, Tanskalla hygge ja Suomella sisu. Mutta miten Pohjoismaisilla talouksilla todellisuudessa menee?

    Danske Bank on julkistanut Nordic Outlook -katsauksensa, joka luotaa Pohjoismaiden talouksien tolaa neljännesvuosittain. Kaikkien Pohjoismaiden talousnäkemykset ovat heikentyneet, mutta raportin mukaan suurin yllättäjä on Ruotsi. Sen taloudella menee huonommin kuin aiemmin. Mistä tämä johtuu? Tästä ja yleisesti Pohjoismaiden taloudellista tilannetta avaa Danske Bankin pääekonomisti, Pasi Kuoppamäki. Juontajana Marjo Näkki. Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP

  • Meribiologi Jessica Haapkylä sai ensimmäiset kokemuksensa arktisen meren tutkimiseen edesmenneen, maailmankuulun Jacques Cousteaun vanhimman pojan Jean-Michel Cousteaun filmiryhmässä Alaskassa vuonna 2004. Paikka oli Yhdysvaltain pohjoisin piste, Alaskan Barrow. Jessica Haapkylä muistelee toimittaja Päivi Neitiniemen haastattelussa matkaansa ja pohtii ilmaston lämpenemisen vaikutusta arktisen merialueen eliöihin.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä