Radio Suomi Kotka

Kanadalaisvloggaajat joukkorahoituksella kymiläisille hevifestareille

  • 14 min
  • toistaiseksi

Pedro ja Antonio Almeida ovat kanadalaisia vloggaajia, jotka tekevät reaktiovideoita Youtubeen. Isän ja pojan tilillä on liki 39 000 tilaajaa, joista suurin osa on suomalaisia. Kaksikko keräsi joukkorahoituksella matkakassan lähteäkseen jollekin festareille. Alunperin ajatus oli mennä Tuskaan, mutta 14-vuotias Antonio ei olisi sinne päässyt ikärajan takia. Tiedustelujen jälkeen löytyi Dark River festivaali Kotkasta ja täällä he nyt ovat. Kiira Ikävalko tapasi A&P Reacts tilin ylläpitäjät Pedro ja Antonio Almeidan sekä Dark River festivaalin tiedottajan Henri Eerolan.

Lähetykset

  • la 10.8.2019 13.00 • Yle Areena

Jaksot

  • Kouvolan kuvataiteilijaksi seuraaviksi kolmeksi vuodeksi on valittu Eeva-Liisa Puhakka. Puhakka on kouvolalainen taiteilija, joka tekee installaatioita, (kineettisiä) liikkeeseen perustuvia veistoksia ja videoita. Palkintona Puhakka sai 4000 euroa sekä näyttelyvarauksen Poikiloon vuodelle 2021. Parhaillaan on valmistumassa eräänlainen lypsykone -installaatio. Kirsi Lönnblad kävi tapaamassa taiteilijaa. 

  • Järjestyksessään neljäs Uuno Klami -sävellyskilpailu on edennyt finaaliviikolle. Liki kolmen sadan sävellyksen joukosta tuomaristo valikoi 5 finalistia joiden sävellykset kuullaan kahdessa konsertissa tällä viikolla. Finaalissa kuullaan kahden italialaisen, yhden ranskalaisen ja kahden suomalaissäveltäjän teokset. Tomi Räisänen ja Pertti Jalava odottavat jännittyneenä oman teoksensa kuulemista orkesterin soittamana. Toimittajana Kirsi Lönnblad.

  • Virolahden kunnanvaltuusto valitsi Veli-Matti Pullin yksimielisesti uudeksi kunnanjohtajaksi.
    Pulli, 46, on kauppatieteiden maisteri. Hän on työskennellyt Miehikkälän ja Virolahden kuntien muodostaman kuntaparin eli Kaakon kaksikon hallintojohtajana noin puolentoista vuoden ajan.

    Jesse Mäntysalon haastattelussa Pulli kertoo muun muassa, millainen persoona ja johtaja hän on, ja millaisessa tilanteessa olevan kunnan hän saa johdettavakseen.

  • Finskaksen maatila sijaitsee Kymenlaakson ja Hämeen rajamailla Iitissä, Vuolenkosken kylässä. Sieltä on peräisin mallasohra tämän vuoden KOFF Jouluolueeseen.
    Finskaksen tilalla viljellään mallasohran lisäksi kauraa, kuminaa ja heinää. Lisäksi viljelykierrossa on vaihtelevasti vehnää, öljykasveja, härkäpapua sekä luonnonhoitopeltoja.

    Maanviljelijä Antti Finskas kertoo Jesse Mäntysalon haastattelussa, miten vuolenkoskelainen tila päätyi tuottamaan ainekset suuren panimon jouluolueeseen ja millainen on ohran matka pellolta olutpulloon.

  • Kouvolan Keskuskirkossa on viimepäivinä revitty kirkkosalin vanhaa mattoa irti 10 sentin paloina. Liima on ollut tiukassa 70-luvulla rakennetun kirkon kokolattiamaton alla. Maton uusiminen ei ollut ihan helppoa, sillä oikeanlaista ei tahtonut löytyä mistään. Nyt matto on saatu ja sitä asennetaan paikoilleen. Kirsi Lönnblad kävi katsomassa miten työt etenevät:

  • Kotkalainen Timo Mustonen on kahdeksanviikkoisen Violan isä. Vaipanvaihtokokemusta on tähän mennessä kertynyt vain kevyemmän tuotoksen kanssa. Ensimmäisen isänpäivänsä aattona Timo päätti rohkaistua kakkavaipanvaihtoon. Kiira Ikävalko seurasi suoritusta Timon vaimon Hannan kanssa.

  • Moni kymenlaaksolainen, joka yhtään seuraa kulttuuria on lukenut Kymen Sanomien kulttuuritoimittaja Päivi Taussin juttuja ja kritiikkejä. Taussilla on takanaan runsaan 40 vuoden ura toimittajana ja siitä suurin osa on kulunut kulttuurin parissa. Kohta on aika siirtyä aktiivisesta kirjoittajasta kulttuurin kokijaksi, kun toimittajan työ vaihtuu eläkepäiviin. Miten journalismi on muuttunut ja kenelle teatterikriitikko arvosteluja kirjoittaa? Kirsi Lönnblad tapasi Päivi Taussin:

  • Kouvolan kaupunginhallitus sai maanantaina ruodittavakseen kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen, joka oli puristettu 6,1 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi. Pitkän säästölistan lisäksi tuohon lukuun päästään ainoastaan veronkorotuksella. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Helminen myötäilee tässä kaupunginjohtajan ehdotusta.
    Kouvolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jouko Leppänen myöntää että veronkorotusasiat on vielä täysin levällään valtuustossa. Myös Leppäsen mukaan henkilöstössö riittäisi vielä karsittavaa. Kysymme myös mitä henkilöstösäästöistä ajattelee henkilöstöjohtaja Päivi Karhu.
    Toimittajana Kirsi Lönnblad.

  • Karhulan sairaalan tiloihin on valmistunut uusi saattohoitoyksikkö. Toivelinnan saattohoitoyksikössä on kymmenen vuodepaikkaa ja se palvelee Etelä-Kymenlaaksolaisia potilaita. Yksikössä toimii myös kotisaattohoidon tukiosasto ja palliatiivinen poliklinikka sekä omaisille- ja läheisille tarkoitettu lepohuone. Kotkan Rannikkopajan nuoret piristivät valkoisia seiniä meriaiheisilla maalauksilla. Valmistunutta remonttia juhlistettiin kakkukahvien merkeissä. Toimittajana paikalla kävi Kirsi Lönnblad.

  • Iris Hakulinen ja Jenni Palvimo ovat latino show -tanssijoita, jotka kilpailevat tällä hetkellä parina. Viimeksi he edustivat Suomea lajin MM-kisoissa Bosnia-Hertsegovinassa. Palvimo ja Hakulinen ovat voittaneet yhdessä muun muassa Suomen- ja Pohjois-Euroopan mestaruudet sekä sijoittuneet EM-kisoissa kuudenneksi.

    Latino show on Suomessa vielä melko uusi laji, mutta sen suosio kasvaa koko ajan. Latino show´ssa yhdistellään useita eri tanssilajeja latinalaisamerikkalaiseen tanssiin. Tanssiteosten tulee pohjautua sambaan, cha-chaan, rumbaan, paso dobleen tai jiveen.

    Jesse Mäntysalon haastattelussa Jenni Palvimo ja Iris Hakulinen kertovat muun muassa, miten kaksikko alunperin löysi lajin ja kuinka he päätyivät kilpailupariksi. Lisäksi he kertovat, mitä tavoittelevat tulevaisuudelta.

  • Janne ja Miia Mikkelä isännöivät Kouvolan Ummeljoella sijaitsevaa Uutelan tilaa jo 17. polvessa. Tilan historia johtaa todistettavasti vähintään vuoteen 1539, jolloin virallisiin asiakirjoihin on tehty ensimmäiset merkinnät. 480 vuoteen on mahtunut useita sotia, nälkävuosia ja Suomen vaiheet sekä Ruotsin että Venäjän vallan alaisuudesta itsenäisyyteen.

    Jesse Mäntysalo tapaa Uutelan tilan isäntäparin Janne ja Miia Mikkelän Ummeljoella. Onko tilan pitkä ja kunniakas historia luonut paineita tilan jatkamisesta? Entä millaisia tarinoita tilan menneiden sukupolvien vaiheisiin liittyy?

  • Monet liikuntapaikat tulevat saamaan osansa Kouvolan säästöistä. Liikunta- ja kulttuurilautakunnan esityksen mukaan kaupungin myöntämä tuki Anjalan ja Valkealan tykkilumiladuille supistuu 12 000 eurolla vuodesta 2020 alkaen. Kaupunki maksoi tykkilumiladun tekemisestä viime vuonna Anjalan Liitolle 17 000 euroa ja Valkealan Kajolle 15 000 euroa. Jos esitys pitää, ensi vuonna tukea on luvassa enää 10 000 euroa.

    Anjalan Liittoa edustava Antero Pöyhönen kertoo Jesse Mäntysalon haastattelussa, miten dramaattinen asia tukieurojen leikkaus olisi Anjalan tykkilumiladulle, ja mihin toimenpiteisiin Anjalassa on ryhdytty, jotta tulevan talven hiihdot ladulla saadaan turvattua.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Pirkka-Pekka Peteliuksen pitkäaikainen haave on ollut veneilysäätietojen lukeminen radiossa. Toive toteutui, kun Pirkka-Pekka vieraili Kymenlaakson Radiossa. Kuuntele kuinka mies selviytyi. Samalla selviää myös mikä olisi Peteliuksen unelmien täyttymys ja miksi unelma ei ole vielä toteutunut.

  • Kymenlaakson Radio sai mieluisan vieraan, kun Pirkka-Pekka Petelius saapui Mari Pekkasen juontopariksi iltapäivälähetykseen. Lähetys täyttyi toivekappaleista, yleisön kysymyksistä ja vapaasta assosiaatiosta. Tarina luikerteli Kymenlaakson murteen ominaispiirteiden pohdinnasta nujakkaan Sami Hyypiän kanssa. Kuuntele iltapäivän parhaat palat!

  • Kymenlaakson Radion Parlamenttivieraana on kansanedustaja Ari Torniainen (kesk.) Lappeenrannasta. Haastattelussa hän arvostelee muun muassa hallituksen kaavailemaa kuntauudistusta. Toimittajana on Jaakko Mäntymaa.

  • Kotkan Maretariumissa rantakäärmeiden määrä moninkertaistui kesän lopulla. Käärmepariskunta sai 19 munaa, joista suurin osa on jo kuoriutunut. Rantakäärme on kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen eläin. Esimerkiksi vaaran uhatessa se ruiskauttaa viholliseen kaamean pahanhajuista ainetta. Toinen keino sillä on heittäytyä selälleen ja esittää kuollutta.
    Maija Tuunila kävi ihmettelemässä maretariumin rantakäärmeitä Kotkan Maretariumin toimitusjohtaja Sari Saukkosen kanssa.

  • Tämänkertainen parlamenttivieras, kotkalainen kansanedustaja Sirpa Paatero (sd.), uskoo hovioikeuden jäävän Kouvolaan. Haastattelijana Vesa Grekula.

  • Viidestä tamperelaismiehestä koostuva yhtye 4W - hatunnosto Juha "Watt" Vainiolle soittaa ainoastaan Junnun tuotantoa. Mari Pekkasen jututettavina ovat solisti Kimmo Hoivassilta ja kitaristi Marko Aho.

  • Kymenlaakson Radion Parlamenttivieras -ohjelman haastattelussa on perussuomalaisten kotkalainen kansanedustaja Juho Eerola. Hän kertoo ohjelmassa muun muassa värikkäästä julkisuuskuvastaan sekä näkemyksensä kuntaliitoksista. Vesa Grekula haastattelee.

  • Kotkalainen Maiju Lanki on Metsähallituksessa suunnittelijana ja työpäivät kuluvat usein tutkimalla vedenalaista maailmaa sukeltaen. Olli Törönen tapasi Maiju Langin Haminan Nuokoissa.

  • Iittiläset maatalousyrittäjät Pekka Mukula ja Mikko Hietalahti puivat viikonloppuna rypsisatonsa viimeiset erät. Alkukesästä kirpat söivät taimia, seuraavaksi kuoriaiset imivät kukista nesteet pois ja lopuksi kaalikoi söi puolet siemenistä. Sadosta tuli niin kehno , että Mukula ei aio kylvää rypsiä ensi keväänä ja Hietalahtikin pienentää viljelyalaansa. Kirsi Partanen haastatteli.

  • Kouvolan kulttuurilautakunta on ehdottanut museoverkkoselvityksen pohjalta yhdeksän Kouvolassa sijaitsevan museon lakkauttamista. Elimäen kotiseutuyhdistys on anonut kotiseutumuseolleen vuoden jatkoaikaa. Museonhoitaja Paula Heikkilä kertoi museon kiinnostaneen tänä kesänä matkailijoita. Kirsi Partanen haastatteli.

  • Kotkassa pelataan viikonloppuna rockfutiksen SM-mitaleista. Kyseessä on ei-niin-totinen tapahtuma, jossa jaetaan sarjapisteiden lisäksi myös tyylipisteitä. Kentällä kirmaa viikonloppuna useita rokkistaroja ja julkkiksia, muun muassa Kalle Ahola ja Paavo Arhinmäki nähdään kentällä.

    Tapahtuma avataan jo tänään perjantaina, kun vastakkain asettuvat viime vuoden divarisarjan voittaja Moskovan Laturi ja kotkalaisista rock-ihmisistä koottu dream team. Jaakko Mäntymaa tapasi kotkalaiset haastajat.

  • Satakunta koiranäyttelyä kiertänyt Risse ei saa näyttää kehässä liian siistiltä. Rodun ulkomuotokriteereihin kuuluu, että koira tulee olla pörheä. Seuraava koitos Rissellä on edessään Kouvolassa. Kirsi Partanen haastatteli näyttelyyn valmistautuvan koiran omistajaa Sirpa Ylätaloa.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä