Markus Leikolan sota ja rauha

Sotahistorian aamuhämärä eli heimotappeluista ammattisotureihin.

  • 48 min
  • toistaiseksi

Siirrymme aikaan ennen ajanlaskua tarkastelemaan, miten sotiminen oikein alkoi ja miten sotilasammatit syntyivät. Antiikin sotatarinoista kuullaan mm. merisairaiden kanojen tapaus. Samalla selviää mitä olivat hopliitit, kuka oli meidän historiamme ensimmäinen supersankari sekä millainen rauhantila oli Pax Romana

Vieraina Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian dosentti Joonas Sipilä ja Lontoon King’s Collegen vieraileva tutkija Jaakkojuhani Peltonen.

Tuotanto Delicate Services Oy.

Lähetykset

  • ke 11.9.2019 12.10 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Sodankäynnin etulinja pystytetään hyvissä ajoin rauhan aikana, sillä tieto on valtaa varustautumisessa ja varautumisessa eikä turhaan tiedustelun kantasana.

    Kolmannessa osassa puhutaan talvisotaan valmistautumisesta, James Bondista, Mata Harista, katkeruudesta, Suomen uudesta tiedustelulainsäädännöstä eikä edes täysin vaieta siitä, mistä ei voi puhua. Vieraina pitkäaikainen puolustusvoimien tiedustelupäällikkö, nykyinen virkamies Harri Ohra-aho sekä kirjailija ja historioitsija Mikko Porvali.

    Tuotanto Delicate Services Oy.

  • Siirrymme aikaan ennen ajanlaskua tarkastelemaan, miten sotiminen oikein alkoi ja miten sotilasammatit syntyivät. Antiikin sotatarinoista kuullaan mm. merisairaiden kanojen tapaus. Samalla selviää mitä olivat hopliitit, kuka oli meidän historiamme ensimmäinen supersankari sekä millainen rauhantila oli Pax Romana

    Vieraina Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian dosentti Joonas Sipilä ja Lontoon King’s Collegen vieraileva tutkija Jaakkojuhani Peltonen.

    Tuotanto Delicate Services Oy.

  • Sarja alkaa kurkistamalla uutisotsikoiden taakse - nykymaailmassa kun ollaan entistä harvemmin vain sodassa tai rauhassa. Välitiloista esimerkkeinä ovat Iranin ja USA:n konflikti sekä Ukrainan ja Venäjän konflikti, joissa kaikilla neljällä maalla on myös vallankumous menneisyydessään vaikuttamassa nykyidentiteettiin.

    Vieraina Suomen Teheranin-suurlähettiläs Keijo Norvanto ja entinen Suomen Kiovan-apulaissotilasasiamies Juha Pikkanen.

    Tuotanto Delicate Services Oy.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä