Sari Valto

Valheen anatomia

  • 53 min
  • toistaiseksi

Rehellisyys maan perii, sanotaan. Mutta onko todella näin? Saako rehellinen ihminen mitään palkkiota toiminnastaan? Entä saako valehtelija aina lopulta rangaistuksen? Ei läheskään aina, tämänhän me näemme jo maailmanpolitiikassa. Elämä on usein monimutkaista eikä aina edes ole selvää se, mikä on valetta, jos ei myöskään tiedetä totuutta.
Jokainen meistä valehtelee joskus. Taito opitaan jo taaperoiässä. Joidenkin mielestä taito valehdella on jopa tärkeä sosiaalinen taito, muutoinhan me töksäyttelisimme totuudentorvina loukkauksia sinne tänne.
Tärkeää on myös miettiä, minkä palveluksessa oma rehellisyys on. Jos käräytän työkaverin vilpistä, olen kyllä rehellinen, mutta onko motiivini vain oikeudenmukaisuuden saavuttaminen vai kenties rangaistuksen koituminen työkaverille? On myös punnittava, mitä rehellisyydestämme seuraa. Jos tiedämme läheisen ystävämme puolison pettävän tätä, kertoako asiasta vai eikö?
Keskustelijoina psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen sekä eetikko Antti Kylläinen.

Lähetykset

  • ti 10.9.2019 10.00 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Ilmastonmuutos on noussut päivänpolitiikan agendalle. Se kuitenkin jakaa voimakkaasti eri puolueita. Nykyään ei enää niinkään kiistellä siitä, onko ilmastonmuutos totta vai ei, vaan erimielisyyksiä on siitä, millainen painoarvo ilmastonmuutokselle pitäisi antaa ja miten se pitäisi ratkaista. Eniten erimielisyyksiä tästä on perussuomalaisten ja vihreiden välillä. Perussuomalaisten mielestä ilmastonmuutosta liioitellaan julkisuudessa, vihreiden mielestä taas asiasta pitäisi puhua enemmänkin.

    Onko suhtautumisesta ilmastonmuutokseen tullut identiteettikysymys ja puolueista erilaisia identiteettejä houkuttelevia muutamaa asiaa ajavia liikkeitä?

    Vieraina perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio sekä vihreiden ryhmän puheenjohtaja Emma Kari.

    Toimittaja on Sari Valto.

  • Syyriassa lähellä Irakin rajaa on viime talvesta lähtien virunut aavikkoleirin kurjissa oloissa kymmeniä tuhansia ihmisiä, mukana kymmenkunta suomalaista naista ja 33 lasta. Isis-taistelijoiden perheenjäseniä pidetään erillisellä aidatulla ja vartioidulla alueella ja sinne suomalaisetkin on sijoitettu. Olot ovat alkeelliset, sairaudet leviävät ja kaikesta on puutetta.
    Keskustelu on kuukausien ajan vellonut siinä, onko Suomella velvollisuutta käyttää verorahojaan siihen, että se hakisi takaisin Suomeen naisia, jotka ovat vapaaehtoisesti matkustaneet konfliktialueelle ja mahdollisesti olleet tukemassa Isiksen julmuuksia.

    Unicefin vaikuttamis-ja ohjelmajohtaja Inka Hetemäki haluaa kääntää keskustelun lapsiin. Hänen mukaansa lapsia ei voida rangaista sillä perusteella, mitä heidän vanhempansa ovat tehneet. Suomi ei tällä hetkellä hänen mielestään noudata YK:n lastenoikeuksien sopimusta, jonka mukaan lapsella on syrjimätön oikeus turvalliseen elämään. Käytännössä sopimuksen noudattaminen tarkoittaisi Hetemäen mukaan sitä, että lapset haettaisiin äiteineen Suomeen ja täällä kartoitettaisiin lastensuojelutarve normaaliin tapaan. Äidit puolestaan laitettaisiin rikostutkintaan.
    Tutkija Karin Creutz Helsingin yliopistosta on myös sitä mieltä, että äidit ja lapset olisi haettava leiriltä pois, koska se on myös turvallisuuskysymys. Mitä pidempään ihmisiä pidetään leirillä, sen suurempi riski siellä on radikalisoitua.

  • Kun pariskunta aloittaa rakastuneena yhteiselonsa, mitään esteitä suhteen onnistumiselle ei nähdä. Ei vaikka toinen tulisi itäsuomalaisesta duunarisuvusta ja toinen pohjanmaalaisesta porvarissuvusta. Erilaiset lähtökohdat eivät välttämättä tuokaan ongelmia suhteelle. Mutta pariskuntien sukutaustoilla ja yhteiskuntaluokilla on kuitenkin edelleen yllättävän iso merkitys. Näin sanovat ainakin historiantutkija Laura Kolbe sekä psykoterapeutti Katriina Järvinen uudessa kirjassaan Sopivia ja sopimattomia – lempi, luokka ja suomalainen parisuhde (Kirjapaja 2019).

    "Tulemme edelleen työväenluokasta tai paremmista piireistä, Hämeestä tai Karjalasta, Bulgariasta tai Beninistä. Olemme myös naisia, miehiä tai muunsukupuolisia, kuulumme tiettyyn ikäryhmään, olemme insinöörejä tai taiteilijoita - luokituksia on tarjolla loputtomasti. Ryhmien välille syntyy helposti eturistiriitoja. Ne voivat siirtyä valtakamppailuiksi myös parisuhteen sisälle. Hyvinä päivinä toisen suoraselkäinen pohjalaisuus voi olla ihastuttava piirre, huonoina päivinä lyömäase tätä vastaan." (ote kirjasta Sopivia ja sopimattomia)

    Kirjassaan Kolbe ja Järvinen kertovat paitsi omista kokemuksistaan ”lemmen ja luokan saloista” myös neljäntoista 1940−1990-luvulla syntyneen henkilön tai pariskunnan heimo-, kulttuuri- ja luokkaretkistä.

  • Synnymme rakastamaan kehoamme, mutta kasvaessamme tämä tyytyväisyys karisee nopeasti. Opimme ympäristön pienistä viesteistä, millainen ihannekehon pitäisi olla. Joidenkin tutkimusten mukaan jopa puolet alakouluikäisistä länsimaisista tytöistä kokee tyytymättömyyttä omaan kehoonsa – riippumatta painostaan.
    Aikuisista naisista harva pystyy luettelemaan kehonosia, joihin olisivat tyytyväisiä. Sen sijaan lista kohennusta kaipaavista asioista on useimmiten pitkä.
    Huono kehonkuva ei tarkoita vain kilojen kanssa kamppailemista. Se voi aiheuttaa masennusta, syömishäiriöitä, itsetunto-ongelmia. Se voi tarkoittaa myös, että alamme vältellä asioita, joista pidämme: esimerkiksi uimahalliin menemistä. Huono kehonkuva voi aiheuttaa kokonaisvaltaista pahoinvointia.
    Miten sitten kehonkuvaa voi parantaa? Miten päästä siihen tilaan, että voisi suhtautua omaan kehoonsa tyytyväisyydellä ja hyväksynnällä, vaikka ei muuttaisi kehossaan mitään? Kaikki kehoomme liittyvät tunteemme ovat päämme sisäisiä ajatuksia, eivät itse kehossamme. Ongelma on siis ajatuksissamme, ei kehossamme.
    Psykologi Katarina Meskanen HUS:n syömishäiriöyksiköstä ja lihavuustutkija Hannele Harjunen Jyväskylän yliopistosta keskustelevat kehonkuvaongelmista ja itsensä vapauttamisesta ulkoisista paineista. Meskaselta on ilmestynyt valokuvaaja Heidi Strengellin kanssa kehosuhdetta käsittelevä kirja "Rakas keho" ja Harjunen puolestaan valmistelee parhaillaan kirjaa suomalaisten kokemuksista siitä, miten heitä on syrjitty ylipainon takia. Toimittajana Sari Valto.
    Kuva: AOP/ Ismo Pekkarinen

  • Rehellisyys maan perii, sanotaan. Mutta onko todella näin? Saako rehellinen ihminen mitään palkkiota toiminnastaan? Entä saako valehtelija aina lopulta rangaistuksen? Ei läheskään aina, tämänhän me näemme jo maailmanpolitiikassa. Elämä on usein monimutkaista eikä aina edes ole selvää se, mikä on valetta, jos ei myöskään tiedetä totuutta.
    Jokainen meistä valehtelee joskus. Taito opitaan jo taaperoiässä. Joidenkin mielestä taito valehdella on jopa tärkeä sosiaalinen taito, muutoinhan me töksäyttelisimme totuudentorvina loukkauksia sinne tänne.
    Tärkeää on myös miettiä, minkä palveluksessa oma rehellisyys on. Jos käräytän työkaverin vilpistä, olen kyllä rehellinen, mutta onko motiivini vain oikeudenmukaisuuden saavuttaminen vai kenties rangaistuksen koituminen työkaverille? On myös punnittava, mitä rehellisyydestämme seuraa. Jos tiedämme läheisen ystävämme puolison pettävän tätä, kertoako asiasta vai eikö?
    Keskustelijoina psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen sekä eetikko Antti Kylläinen.

  • Suomen pitäisi olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Näin linjataan uudessa hallitusohjelmassa. Hiilineutraalius edellyttää, että fossiilisten polttoaineiden käyttöä vähennetään ja toisaalta hiilinieluja kasvatetaan. Parhaillaan Suomessa on kuitenkin vireillä useampikin sellutehdashanke, jotka toteutuessaan tarvitsevat kosolti puuta. Miten metsien taloudellinen hyötykäyttö sopii yhteen hiilinielujen kasvattamistavoitteen kanssa? Mihin suuntaan tällä hetkellä suomalaista metsäpolitiikkaa pitäisi viedä?
    Keskustelijoina MetsäGroupin emoyhtiön Metsäliitto Osuuskunnan liiketoimintajohtaja Juha Mäntylä, metsänomistaja Mikko Tiirola sekä Suomen ympäristökeskuksen professori Jyri Seppälä.
    Toimittajana Sari Valto.

  • Miehille on jo useamman vuosikymmenen ajan opetettu, että tunteista pitää puhua. Vähitellen oppi on menossa perille ja äijäkulttuuri on murtumassa. Mutta vanhat asenteet, joiden mukaan tunnepuhe on naisten hommaa, ovat tiukassa. Mies saattaa yhä kokea, että omista tunteista puhuminen paljastaa hänestä liikaa heikkoutta. Näin sanoo psykologi ja pariterapeutti Tony Dunderfelt.

    Sami Minkkinen on esimerkki nuoremmasta polvesta, jolle omista tunteistaan puhuminen on jo hyväksytympää. Minkkinen on tunnettu Havaintoja parisuhteesta -blogistaan, jota seuraa lähemmäs 100 000 lukijaa. Se, että tunteista ja parisuhteesta kirjoittaa mies, oli varsinkin blogin alkutaipaleella kuutisen vuotta sitten suuri kummastelun aihe.

    Nyt blogia ei enää kummastella, mutta saamiensa palautteiden mukaan miehille ääneen omista tunteistaan puhuminen on yhä vaikeaa. Eräs mies kiitti Minkkistä siitä, että tämä sanoittaa teksteissään sen, mitä hän ei itse pysty.

    Toimittaja on Sari Valto.

  • Jos amerikkalainen kirjailija Mark Manson olisi töissä Starbucks-kahvilassa, hän kirjoittaisi kahvimukin kylkeen nimen sijaan jotain tällaista: "Jonakin päivänä kuolet, ja niin kuolee myös jokainen rakastamasi ihminen. Sanomisillasi ja tekemisilläsi on merkitystä lähinnä vain muutamille ihmisille ja ohikiitävän hetken ajan. Tämä on Epämiellyttävä totuus elämästä. Kaikilla ajatuksillasi ja teoillasi vain välttelet tätä tosiasiaa. Olemme avaruuspölyn merkityksettömiä hiukkasia… Merkityksemme on vain omaa keksintöämme – me emme ole mitään. Helvetin hyvää kahvihetkeä."

    Tämä on ote Mansonin uusimmasta kirjasta Kaikki menee päin helvettiä.

    Mansonin viesti merkityksettömyydestämme on päinvastainen sille, mitä meille on jo pitkään toitotettu. Meillehän on juuri opetettu, miten tärkeitä olemme, miten voimme elää merkityksellistä elämää oma ainutkertainen tärkeytemme muistaen. Mutta juuri tämä yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on saanut meidät Mansonin mukaan hakemaan onnea ja toivoa vääristä asioista. Minulle kuuluu tämä! Minä haluan tuota! Minulla on oikeus tähän! Olemme oppineet tekemään vaihtokauppoja: kun ostan tämän henkisen valmennuksen, tulen onnellisemmaksi. Kun alan seurata tuota ruokavaliota, muutun onnellisemmaksi. Teemme asioita vain oman elämämme parantamiseksi. Meillä ei ole enää suurta päämäärää. Tai sitten pakenemme merkityksettömyyttämme hedonistisesti viihteeseen.

    Mitä sitten pitäisi tehdä? Mark Mansonin mukaan ihminen tarvitsee kyllä toivoa ja merkityksellisyyttä pysyäkseen järjissään, mutta näitä on haettava eri tavoin kuin tähän asti. Onni ja parempi elämä ei löydy ostamalla jotain, liittymällä ideologiseen järjestöön tai ripustautumalla uskontoon, vaan se voi löytyä luopumalla onnen tavoittelusta. On hyväksyttävä, että kipu ja kärsimys eivät poistu elämästä, vaan ne on kohdattava. Älä toivo itsellesi jotain lisää vaan mieti mistä voit luopua. Älä toivo koko ajan jotain parempaa vaan näe tämän hetken hyvyys. Manson kannattaa Immanuel Kantin ajatuksia siitä, että on elettävä ihmisyyden periaatteen mukaan: on oltava nöyrä, ei saa käyttää muita ihmisiä välineinä, on oltava rehellinen, on tehtävä itsestään parempi ihminen.

    Mitä mieltä filosofit Sara Heinämaa ja Markus Neuvonen ovat Mark Mansonin ajatuksista?

    Toimittaja on Sari Valto.

  • Timo Wright lajitteli jätteitä ja eli muutenkin ympäristötietoista elämää. Paitsi että hän lenteli työ- ja vapaa-ajan matkoille Eurooppaan siinä missä muutkin. Ja tajusi: mitä merkitystä on näperrellä biojätteiden kanssa, jos sitä kautta saadut päästövähennykset mitätöityvät moneen kertaan pelkästään yhdellä Euroopan-lennolla?
    Senni Koskenvesa puolestaan oli rakastanut reissaamista lukioikäisestä lähtien. Mitä kauemmas, sen parempi! Hän oli juuri suhahtanut lentäen Tansaniaan, kun testasi huvikseen netissä hiilijalanjälkensä. Ja kauhistui: lennot tekivätkin hänestä, joka oli kuvitellut elävänsä ympäristöystävällisesti, melkoisen saastuttajan. Hän päätti sillä hetkellä: lentäminen loppuu tähän reissuun.
    Timo Wright ja Senni Koskenvesa reissaavat nykyään edelleen. Mutta matkustustapa on muuttunut: nyt he matkustavat maata myöten. Ja sanovat kokevansa paljon enemmän.

  • Tiesitkö, että fregattilinnut voivat olla ilmassa kymmenenkin tuntia putkeen? Tai että tervapääskyt lepäävät öisin taivaalla ja pystyvät olemaan muuttomatkoillaan ja talvehtimisalueillaan kuukausitolkulla ilmassa? Miten ihmeessä ne pystyvät nukkumaan? Tai miten delfiinit ja hait nukkuvat? Entä millaista on karhun talviuni?

    Ruuhkavuosia elävä ja univajeesta kärsivä tutkijakolmikko Henna-Kaisa Wigren, Anna Sofia Urrila sekä Kirsi-Marja Zitting ovat tehneet lastenkirjan Silmät kiinni, Silmu!, jonka esille nostamat uniasiat kiinnostavat myös aikuisia. Ihmisten ja eläimien nukkuminen ja unen säätely ovat hämmästyttävän samanlaisia. Evoluutiossa unen määrä on kuitenkin muodostunut eri lajeille hyvinkin erilaiseksi. Kirahvi nukkuu vain pari tuntia vuorokaudessa, koala peräti 22 tuntia.

    Unitutkija Henna-Kaisa Wigren Helsingin yliopistosta kertoo eläimien nukkumisesta ja unitutkija Tarja Stenberg samasta yliopistosta kertoo, mitä eläinkokeilla on saatu selville myös ihmisten unesta.

  • Miksi aina on niin kiire? Miksi ei-tärkeät asiat elämässä vievät liikaa aikaa niiltä oikeasti tärkeiltä asioilta? Miksi on niin vaikeaa tiputtaa elämästään turhaa sälää? Olisiko aika tehdä elämänmuutos, jonka ytimessä on oppia käyttämään vuorokauden tunnit olennaisiin asioihin? Siis oppia tekemään oikeita päätöksiä.

    Teemme päivittäin huomaamattamme lukemattomia päätöksiä. Sanommeko turhalle kokoukselle kyllä vai ei, kuinka paljon käytämme aikaa sähköposteihin vastaamiseen, tartummeko työtehtäviin järkevässä järjestyksessä, katsommeko illalla telkkaria vai luemmeko kirjaa jne. Päätösten tekemiseen vaikuttavat monesti ulkoiset asiat: jos sanon ”ei” kokoukselle, pidetäänkö minua vaikeana ihmisenä tai jos vaikka rajaan kuormittavan ihmisen roolia elämässäni, hylätäänkö minut sosiaalisista piireistä?

  • Suomessa halutaan sekä panostaa biotalouteen että kasvattaa metsien hiilinielua. Voimmeko siis sekä hakata metsää talouden tarpeisiin että antaa metsän kasvaa, jotta ilmastonmuutos hidastuisi? Tällä hetkellä metsä kasvaa Suomessa kiivaampaa tahtia kuin koskaan, mutta miten on hiilinielujen laita? Millaisin keinoin hiilinieluja olisi mahdollista kasvattaa metsissä ja maaperässä?
    Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Mikä merkitys hiilinieluilla itse asiassa on tämän tavoitteen saavuttamisessa? Sari Valton vieraina ovat Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Raisa Mäkipää sekä yliopistotutkija Tuomo Kalliokoski Helsingin yliopiston Kestävyystieteen instituutista.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä