Sari Valto

Yhteys henkimaailmaan on Anuirmelille arkipäiväistä

  • 53 min
  • toistaiseksi

Nelivuotiaana ruumiista irtautumiskokemuksia, teini-iässä ensimmäisiä selvänäköisyyden hetkiä, oman lapsen pelastuminen henkien ansiosta, transsiin vajoamista, intiaanihenkioppaan ilmestymistä, henkiparantamista… muun muassa tällaisia asioita kertoo suomentaja Anuirmeli Sallamo-Lavi kokeneensa elämänsä aikana.

Hän kertoo, ettei hänestä ”missään nimessä pitänyt tulla mitään hihhulia”, koska epäluulo henkisiä asioita kohtaan oli juurrutettu häneen jo äidinmaidossa. Mutta lopulta hän sanoo kokeneensa niin outoja asioita, että hän päätti lopettaa ”torjunnan” ja ”avautua” henkimaailmalle. Sittemmin hän lähti myös opiskelemaan englantilaiseen spiritualistiseen keskukseen. Nykyään hän sanoo olevansa ”välittäjä”, joka välittää oman henkioppaansa kautta ihmisille viestejä edesmenneiltä ihmisiltä.

Filosofian tohtori, teologian maisteri Tea Holm on tutkinut väitöskirjassaan suomalaista spiritualismia. Suomalaisista spiritualisteista useimmat katsovat, että spiritualismi on heille elämänkatsomus tai filosofia, ei niinkään uskonto. Henkimaailman asioista haetaan lohtua menetyksiin ja uskoa elämän jatkumiseen kuoleman jälkeen. Mielenkiintoista suomalaisessa spiritualismissa on, että se rantautui meille 1930-luvulla sivistyneistön kautta. Yksi aktiivisista spiritualisteista oli Risto Rytin vaimo Gerda Ryti.

Mistä on kysymys, kun ihminen uskoo olevansa yhteydessä henkimaailmaan?

Lähetykset

  • ti 12.11.2019 10.00 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Valkoisiin suojapukuihin pukeutuneita näytteenottajia. Ihmisiä hengityskoneissa. Kuolleiden määrä pylväsdiagrammilla ilmaistuna. Aavemaisen tyhjiä katuja. Ihminen eristyksissä ikkunansa takana. ”Olemme sodassa sellaista vihollista vastaan, jonka strategiaa emme tunne” –tyylisiä lausuntoja.

    Mediassa vilisee nyt tunteisiimme vaikuttavia kuvia ja lausuntoja, jotka vahvistavat kaikki samaa viestiä: olemme kriisissä, elämme poikkeusoloissa. Helsingin yliopiston emootiotutkija, dosentti Mikko Salmela sanoo, että tietty määrä pelon tunnetta tarvitaankin, jotta ihmiset toimisivat ohjeiden mukaan eivätkä vähättelisi uhkaa. Tunteiden säätely on hänen mukaansa median ja hallituksen tehtävä. Hänen mielestään hallituksen tapa pitää säännöllisiä tiedotustilaisuuksia, joissa annetaan selkeitä toimintaohjeita ihmisille, on tässä tilanteessa hyvä. Medialla voi olla hänestä myös rauhoittava vaikutus. Tätä voidaan luoda esimerkiksi haastattelemalla koronasta parantuneita ihmisiä.

    Yliopistonlehtori, Salli Hakala on erikoistunut kriisiviestintään ja kriisin aiheuttamaan julkiseen huoleen. Hän kiinnittää aina kulloisenkin kriisin kohdalla huomiota siihen, kenen kriisistä media puhuu ja kenen ei. Korona on nyt lyönyt mediassa isolla volyymilla läpi, eikä esimerkiksi malariaan vuosittain kuolevista 400 000 ihmisestä kukaan ole kiinnostunut. Malaria on köyhien alueiden sairaus ja rikkaissa maissa siihen on olemassa lääkkeet. Korona sen sijaan uhkaa myös hyväosaisia ja rikkaita, eikä rahakaan tuo heille lääkkeitä. Ensimmäisenä koronaan reagoikin pelolla markkinat. Se, että korona uhkaa murentaa taloutta, onkin Hakalan mukaan voimistanut kriisitietoisuutta huomattavalla tavalla.

  • Eurooppa on poliittisesti hädin tuskin toipunut vuoden 2015 pakolaisaallosta, kun Kreikan ja Turkin rajalle on muodostunut uusi kriisi. Turkki ei halua enää yksin hoitaa miljoonia pakolaisia alueellaan, mutta myöskään Kreikka ei halua ottaa turvapaikanhakijoita vastaan. Vaikka tilanteessa on paljolti kysymys siitä, että Turkki painostaa pakolaisilla EU:ta, niin se ei poista sitä, että EU:n on jälleen kohdattava se tosiasia, ettei sillä ole toimivaa yhteistä turvapaikkapolitiikkaa. Millainen suunta tässä pitäisi EU:n ottaa, siitä keskustelevat kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi, Pakolaisapu ry:n toiminnanjohtaja Annu Lehtinen sekä Ulkopolitiikka-lehden toimittaja, tietokirjailija Anna-Kaisa Hiltunen.

  • ”Ihanaa päästä eläkkeelle! Elän aktiivista elämää, luen paljon, kirjoitan, käyn yliopistolla luennoilla, näen ystäviäni,” suunnitteli Irja Askola pari vuotta sitten juuri ennen jäämistään eläkkeelle Helsingin piispan virasta.
    Aluksi kaikki olikin ihanaa. Mutta parin kuukauden kuluttua tuli pudotus. Mieli alkoi muuttua apeaksi, olo saamattomaksi. ”Olin aina ollut aikaansaava ja nyt tuntui, etten jaksa mitään. Jouduin tutustumaan itsessäni aiemmin tuntemattomaan puoleen. Kuka oikeastaan olen? Kävin lääkärissä verenpaineen takia ja sillä käynnillä lääkäri alkoi kysellä voinnistani vähän laajemmin ja totesi minun olevan masentunut,” Askola kertoo.
    Askolalla huonoa ja alavireistä vaihetta kesti yli vuoden. Sitten Irja Askola matkusti Namibiaan. Maisemanvaihdos sai alavireyden väistymään. Hän myös löysi uutta elämäänsä: päiväkotilapset, joiden luona hän käy yhtenä päivänä viikossa. Hän kirjoittaa lapsille joka viikko uuden sadun, jota nämä odottavat aina innolla.

    Gerontologian tutkimuskeskuksen johtaja Kirsi Lumme-Sandtin mukaan Askolan kokema ”ensin hurmos, sitten pudotus” on monelle muullekin eläkkeelle jääneelle tuttua. Eläkkeelle jäämisen aiheuttamaa elämänmuutoksen suuruutta ei välttämättä pysty ennakoimaan. On luovuttava ammatti-identiteetistä, työpaikan tuomasta statuksesta, työyhteisöstä ja työn luomasta päivärytmistä.
    Suomessa on 1,6 miljoonaa eläkeläistä. Joukkoon mahtuu hyvin monenlaisissa elämäntilanteissa eläviä ihmisiä. ”Opetan Tampereen yliopistossa terveystieteitä ja sanon aina opiskelijoille, että eläkeläisiin mahtuu kaksi perhesukupolvea. Äiti ja tytär voivat olla yhtä aikaa eläkkeellä. Mutta 95-vuotiaan äidin ja 65-vuotiaan tyttären elämät ovat ihan erilaisia,” sanoo Kirsi Lumme-Sandt.

    Lumme-Sandtin mukaan vanhat voivat nykyään olla ja tehdä mitä haluavat, kun taas pari vuosikymmentä sitten raamit ”sopivuudelle” olivat paljon tiukemmat. Se on hänestä positiivista. Nykyajalle leimallinen aktiivisuuden vaatimus voi olla puolestaan tuntua joistakin rasittavalta. ”Olen tutkinut ET-lehtiä pitkään. Parikymmentä vuotta niissä otsikoitiin, että ’eläkkeelläkin voi harrastaa.’ Nykyään tuollainen otsikko kuulostaisi hassulta. Nythän ei vain voi vaan pitää harrastaa. Pitää suunnilleen kiivetä Kilimanjarolle tai ryhtyä taidemaalariksi, kun jää eläkkeelle.”

  • Kun pariskunta aloittaa rakastuneena yhteiselonsa, mitään esteitä suhteen onnistumiselle ei nähdä. Ei vaikka toinen tulisi itäsuomalaisesta duunarisuvusta ja toinen pohjanmaalaisesta porvarissuvusta. Erilaiset lähtökohdat eivät välttämättä tuokaan ongelmia suhteelle. Mutta pariskuntien sukutaustoilla ja yhteiskuntaluokilla on kuitenkin edelleen yllättävän iso merkitys. Näin sanovat ainakin historiantutkija Laura Kolbe sekä psykoterapeutti Katriina Järvinen kirjassaan Sopivia ja sopimattomia – lempi, luokka ja suomalainen parisuhde (Kirjapaja 2019).

    "Tulemme edelleen työväenluokasta tai paremmista piireistä, Hämeestä tai Karjalasta, Bulgariasta tai Beninistä. Olemme myös naisia, miehiä tai muunsukupuolisia, kuulumme tiettyyn ikäryhmään, olemme insinöörejä tai taiteilijoita - luokituksia on tarjolla loputtomasti. Ryhmien välille syntyy helposti eturistiriitoja. Ne voivat siirtyä valtakamppailuiksi myös parisuhteen sisälle. Hyvinä päivinä toisen suoraselkäinen pohjalaisuus voi olla ihastuttava piirre, huonoina päivinä lyömäase tätä vastaan." (ote kirjasta Sopivia ja sopimattomia)

    Kirjassaan Kolbe ja Järvinen kertovat paitsi omista kokemuksistaan ”lemmen ja luokan saloista” myös neljäntoista 1940−1990-luvulla syntyneen henkilön tai pariskunnan heimo-, kulttuuri- ja luokkaretkistä.

  • ”Kun lapseni kysyi, että voidaanko mennä Linnanmäelle, niin vastaukseni oli, että ei todellakaan. Se olisi ollut kaikkineen satasen reissu, eikä minulla sellaista ylimääräistä rahaa ollut koskaan,” kertoo kaupassa työskentelevä Mari Laasio.
    Kahdelle lapselleen hän kuitenkin yritti saada ruokaa ja vaatteita, omistaan hän tottui tinkimään. Ja kuitenkin hän on ollut 14-vuotiaasta lähtien jatkuvasti töissä.

    Onko oikein, että ihminen tekee ahkerasti töitä, mutta joutuu silti elämään jatkuvien toimeentulo-ongelmien kanssa? Miksi Suomessa palkkatöissä oleva joutuu nostamaan sosiaalitukia? Mistä palkkatyököyhyys oikein johtuu? Ja miltä se tuntuu?

    Virallisesti Suomessa on 60 000 ihmistä, jotka ovat töissä ja nostavat sosiaalitukia, mutta eivät silti yllä köyhyysrajan yläpuolelle eli heidän yhteenlaskettu kuukausittainen käytettävissä oleva tulonsa jää alle 1200 euron. Mutta hiukan väljemmin mitattuna meillä on peräti 400 000 ihmistä, joilla on vaikeuksia tulla palkallaan toimeen ja jotka joutuvat sen takia turvautumaan ainakin joskus sosiaaliturvaan. Heissä on paljon yksinyrittäjiä, osa-aikaisia, matalan koulutuksen kokoaikatöissä olevia, nollatyösopimuslaisia, myös palkkatuella työllistettyjä.

    Mari Laasion lisäksi keskustelussa dosentti Mikko Jakonen Jyväskylän yliopistosta sekä työoikeuden professori Seppo Koskinen Turun yliopistosta.

  • Erilaiset työelämäkyselyt kertovat vuodesta toiseen, että ihmiset eivät koe saavansa tarpeeksi palautetta työstään. Miksi ihmeessä sitä ei anneta? Ja kaipaavatko ihmiset vain mukavaa palautetta vai ovatko he valmiita ottamaan myös negatiivista palautetta vastaan?
    Palautteen pitäisi olla konkreettista. Pelkkä ”hei, teet hyvää työtä” tai ”voisit vähän skarpata” –tyyylinen palaute ei vie tekemistä eteenpäin. Parhaimmillaan palaute – oli se sitten positiivista tai korjaavaa - antaa työntekijälle tunteen, että hänen panoksensa yrityksessä on tärkeä ja että hänen työnsä huomataan.
    Työelämävalmentaja Timo Huttunen ja toimittaja, valmentaja Anna Perho kertovat omista havainnoistaan suomalaisten vuorovaikutustaidoista työpaikoilla.

  • Olla elossa mutta ei hereillä. Näin tunsi oululainen Monika Luukkonen aiemmin elämässään. Kiireistä arkea, viikonlopun tai loman odottelua. Ajoittain mieltä kaihersi ahdistus, masennuskin. Psykoterapiasta oli apua, mutta Monika Luukkonen kaipasi silti kokonaisvaltaisempaa hyvää oloa. Sitten hän sattumalta alkoi kuunnella vietnamilaisen buddhalaismunkin ja mindfulness-opettaja Thich Nhat Hanhin äänikirjaa. Kuunnellessaan munkin ajatuksia Monikasta tuntui kuin hän olisi löytänyt kauan kadoksissa olleen henkisen isänsä.

    Nyt Monika Luukkonen on kirjoittanut kirjan Buddhan hipaisu – harjoituksia hereilläoloon. Kirjassaan Luukkonen jakaa oivalluksiaan meditaation ja läsnäolon voimasta. Nykyään hän kokee elävänsä voimakkaasti tässä hetkessä. Enää ei ole tarvetta haikailla lomamatkojen perään, vaan täysinäisen elämän hetken voi kokea vaikka omalla ulko-ovellaan ympäristöään havainnoimalla.

    Hiukan pidemmälle buddhalaisuuden harjoittamisessa on mennyt Sangen Salo, sillä hän aloitti kuusi vuotta sitten Helsingin Zen Centerissä zenpapin työn. Zenbuddhalaisuudessa häntä viehättää se, ettei siinä anneta valmiita vastauksia mihinkään. Elämä nähdään mysteerinä. Mihinkään ei zenissä pyritä, vaan keskitytään tähän hetkeen. Zen-harjoituksissa onkin kysymys siedätyshoidosta tähän hetkeen.
    ”Tämä epävarma maailma on hutera pohja elämälle, mutta siitä huterasta pohjasta teen tukevan kodin. Meitä pelottaa kontrollin puute elämässä, mutta juuri tätä pelkoa kohden menen,” Sangen Salo sanoo.

  • Masennus on Suomessa yleisin mielenterveyden häiriö. Yhdeksän suomalaista päivässä joutuu jäämään sairaseläkkeelle masennuksen takia. Miksi masennusta ei nykytieteenkään keinoin pystytä kaikkien kohdalla parantamaan? Miksi taas hoito joidenkin kohdalla tehoaa?

    Evoluutiopsykologi Markus J. Rantalan teorian mukaan masennuksessa ei ole kyse vain yhdestä vaan kahdestatoista erityyppisestä sairaudesta. Kaamosmasennus on eri asia kuin vaikkapa yksinäisyyden aiheuttama masennus. Siksi suomalaisessa hoidossa hänen mukaansa usein epäonnistutaan, koska kaikkia näitä eri sairauksia yritetään hoitaa samalla tavalla. Rantala uskoo, että masennuksella ja kehon matala-asteisella tulehduksella on vahva yhteys.

    Hyksin psykiatri Irina Holma muistuttaa, että Rantalan teorioita ei ole lääketieteellisesti todistettu. Hän ei myöskään allekirjoita, että kaikkien masennusta hoidettaisiin samalla tavalla. Eri oireisiin määrätään erityyppisiä lääkkeitä ja terapiamuotoja.

    Yliopisto-opettaja Mika Tukiainen sai ensimmäisen masennusdiagnoosinsa 25 vuotta sitten. Monista lääkekokeiluista, terapioista ja terveellisistä elämäntavoista huolimatta masennus on aina tullut takaisin. Hänen on ollut pakko hyväksyä, ettei todennäköisesti pääse koskaan täysin irti masennustaipumuksestaan.

  • Nykypolitiikkaa tehdään maalaamalla uhkakuvia. Mediassa näkyy vain negatiivisia uutisia. Somessa keskustelu kärjistyy usein riitelyksi. Mikä aikaamme vaivaa? Miksi maailmamme näyttää pyörivän negatiivisuuden voimalla? Missä ovat toiveikkuus ja positiivisuus? Voisiko politiikassa edes menestyä katu-uskottavasti henkilö, joka säteilisi iloa ja positiivisuutta ympärilleen ja joka kaikista ongelmista huolimatta pystyisi valamaan toiveikkuutta ihmisiin? Tai voisiko media olla uskottava, jos se keskittyisi tarjoilemaan enemmän maailman myönteiseen kehitykseen liittyviä juttuja? Sari Valton ohjelmassa vieraina ovat Helsingin Sanomain toimittaja Marko Junkkari, yrittäjä Suvi Auvinen ja politiikantutkija Johanna Vuorelma.

  • Unet ovat tie sisäiseen intuitiiviseen viisauteemme, sanoo psykoterapeutti, luova uniohjaaja Anne Lindhlom-Kärki, joka on neljän vuosikymmenen ajan auttanut ihmisiä ymmärtämään uniaan. ”Unet ovat aina kytköksissä arkielämäämme. Jos huomaat olevasi jollain lailla ahdistunut, mutta et tiedä syytä, saatat unityöskentelyn avulla saada oivalluksen ahdistuksesi syistä. Unet ovat tie sisimpäämme, jossa olemme aina totta itsellemme,” hän sanoo.

    Tietokirjailija, toimittaja Anna Tommola ei usko, että jokaisella unella on välttämättä mitään syvempää merkitystä unennäkijälle. Hänen mukaansa unessa voi olla pelottava kohtaus kellarissa, mutta kellarin ei tarvitse symboloida jotain alitajunnan hämäryyksiä, jotka on nostettava päivänvaloon, vaan kyse saattaa olla siitä, että kellari lähtökohtaisesti on pelottava paikka. Ehkä unissa harjoitellaan pelottavia tilanteita? Tommola kiinnittää huomiota myös siihen, että lähes aina unissa on muitakin ihmisiä kuin unennäkijä itse. Ehkä unien tarkoitus on harjoituttaa sosiaalisia tilanteita?

    Unta on paljon tutkittu, mutta unien mystinen maailma on yhä tieteellisesti selittämätön.. Ehkä se juuri siksi on niin kiehtova?

  • Usein yhteiskunnallisessa keskustelussa kuulee vedottavan ”patriarkaalisiin rakenteisiin”, kun puhutaan erilaisesta syrjinnästä tai häirinnästä. Esimerkiksi #metoo-keskustelussa sanotaan tämän tästä, että ”häirintä on rakenteissa.” Tai työelämästä keskustellessa todetaan, etteivät naiset etene urallaan yhtä korkealle kuin miehet, koska ”patriarkaaliset rakenteet”. Harvemmin kukaan oikeastaan avaa, että mitä näillä rakenteilla tarkoitetaan saati että kertoisi, miten niitä voisi purkaa.
    Mitä siis on nykypäivän patriarkaatti? Mitä epätasa-arvo on nykyään? Miten oikeasti voimme päästä epätasa-arvon juurille?
    Keskustelijoina kansanedustaja Eva Biaudet, RARE median toimitusjohtaja Vilma Rimpelä sekä Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja Juuso Erno.

  • Toisen lapsuusmuistoissa jouluaattoaamuna vietiin ensin metsän eläimille ruokaa ja laitettiin sitten hevoselle kulkuset ja lähdettiin reen kyydissä halki lumisen metsän isoäidin luo hiljentymään joulun viettoon. Toisen joulumuistot taas liittyvät isoihin ylellisiin lahjakasoihin ja suvun iloiseen ja äänekkääseen juhlimiseen, josta ei bling-blingiä puuttunut. Ei ehkä ole vaikeaa arvata, kumpi muistoista kuuluu kummalle vieraalle: Sari Valton jouluhaastateltavina ovat köyhässä virolaisessa maalaiskylässä lapsuutensa elänyt toimittaja, kirjailija ja elokuvaohjaaja Imbi Paju sekä vauraassa Kanadassa varttunut lakimies, tietokirjailija ja kouluttaja Andre Noël Chaker. Paju on asunut Suomessa vuodesta 1991, jolloin hän tuli tänne opiskelemaan ja Chaker vuodesta 1992 saatuaan täältä työtarjouksen.

    Imbi Paju syntyi Neuvosto-Virossa vuonna 1959. Hänen vanhempiensa elämää Stalinin vainot olivat vaurioittaneet mitä suurimmassa määrin: äiti oli viety 18-vuotiaana pakkotyöleirille siskonsa kanssa kuudeksi vuodeksi. Isän lähes koko suku oli viety Siperiaan. Imbi muistaa kuitenkin lapsuutensa onnellisena. Perhe asui pienessä maalaiskylässä lähellä Peipsijärveä. Kylä sai elää rauhassa puoluekoneiston tarkkailulta. Jouluakin pystyi siksi viettämään melko avoimesti, vaikkakaan koulussa juhlaa ei saanut mainita, eikä kouluun tuotu joulukuusta. Imbin perheessä joulua vietettiin laulamalla ja suomalaisia joululauluja Suomen radiosta kuuntelemalla. ”Kuuntelin radiota ja Suomesta tuli minulle sitä kautta joulun maa!” kertoo Imbi. Isoäiti korosti joulun iloisuutta ja opetti tuntemaan kiitollisuutta elämän tärkeistä asioista. Jouluna huolehdittiin lähimmäisistä ja jopa metsän eläimistä.

    Andre Noël Chaker syntyi Kanadan Montrealissa ranskankielisen perheen iltatähdeksi. Hän oli pitkään suvun ainoa pieni lapsi ja muistaa siksi tulleensa hemmotelluksi. ”Jos sain 20 isoa pakettia, se oli vähän!” hän nauraa. Joulua vietettiin lähes kolmenkymmenen ihmisen voimin. ”Se oli party-party –meininkiä! Iloista juhlimista, munatoteja, musiikkia, viihtymistä. Toki myös katolinen usko oli tärkeää. Koulussa puhuttiin joulun tärkeydestä jo kahden edeltävän kuukauden ajan. Ja kaikki me menimme totta kai jouluyönä messuun.”

    Nykyään Chaker viettää joulunsa Espoossa perheensä kanssa. Aluksi täkäläinen tapa hiljentyä ja sulkeutua kotiin tuntui ahdistavalta pohjois-amerikkalaiseen hälyisään juhlimiseen tottuneelle. ”Mutta nykyään ajattelen, että suomalainen tapa on hyvä! Olemme kaikki syksyn töistä väsyneitä, on ihanaa levätä ja rauhoittua joulunpyhät,” hän sanoo.

    Imbi Paju viettää edelleen joulunsa Virossa vanhempiensa luona. ”He ovat aina olleet sydämeltään luonnonsuojelijoita ja nykyään he ovat vieneet sen niin pitkälle, etteivät enää edes halua oikeaa joulukuusta, vaan ovat hankkineet tekokuusen,” hymyilee Imbi Paju.

    Imbi Paju on tehnyt useita kirjoja ja elokuvia, mm Stalinin vainoista sekä suomalaisista ja virolaisista lotista. Hän on myös toiminut virolaisten sanomalehtien Suomen kirjeenvaihtajana.

    Andre Noël Chaker on lakimies ja tietokirjailija ja toimi aiemmin pitkään Veikkauksen johdon neuvonantajana. Hän on nykyään yksi Suomen kysytyimmistä businesspuhujista.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä