Romano mirits

Roger Lumberg hoitaa ja kasvattaa hevosia

  • 14 min
  • toistaiseksi

Roger on hoitanut hevosia jo lapsuudesta saakka, ja omat vanhemmat opettivat kantamaan vastuuta eläimistä. Hän tuli lapsuudessaan koulukiusatuksi romanitaustansa takia. Silloin hevostenhoidosta tuli tärkein keino pahan olon selättämiseksi. Tällä hetkellä Roger Lumberg on menestynyt hevoskasvattaja ja seuraa monipuolisesti alaan liittyvää kehitystä. Erityisesti ponien kasvatus sekä kilpatuomarointi kiinnostavat häntä. Roger haluaa rohkaista vanhempia ohjamaan lapsiaan eläinharrastusten pariin. Hänen mielestään eläimet opettavat lapsille toisten kunnioittamista ja arvostusta. Ohjelman on toimittanut Miriam Schwartz.

Lähetykset

  • ti 3.12.2019 18.00 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Romano miritsissä puhutaan tänään kahden kulttuurin liitoista. Fanny Ärling on asuttanut kahta kulttuuria saman katon alla jo 46 vuoden ajan Juhani armaansa kanssa. Fanny kertoo elämän olleen tasaisen hyvää, vaikka hän onkin joutunut muistuttamaan puolisoaan romanien puhtauskäsityksistä useamman kerran. Ohjelman on toimittanut Maria Friman.

  • Janette Grönfors työskentelee SPR:n rasisminvastaisten ja yhdenvertaisuusasioiden asiantuntijana. Hänen työnsä eräs näkyvä etappi on vuosittain maaliskuussa viikolla 12 toteutettavan rasisminvastaisen kampanjan suunnittelu ja koordinointi. Romano miritsin jaksossa kuulemme, millainen tämän vuoden 2020 rasisminvastainen kampanja on ja miten halukkaat voivat siihen osallistua. Janette Grönfors kertoo myös kuulumisia Slovenian Zagrebissa viime lokakuussa järjestetystä Against Hate -kampanjan loppuseminaarista, johon hän osallistui yhdessä Romano mission Tuula Åkerlundin kanssa. Ohjelman on toimittanut Jaakko Laakso

  • Loppuunpalaminen ja uupumus ovat kokonaisuutena monimutkaisia ilmiöitä, mutta valitettavan yleisiä. Joskus näistä asioista on vaikea puhua. Tämän kertaisessa Romano miritsissa käsitellään aihetta Jasmin Palmin tarinan kautta. Jasmin on kolmen lapsen äiti ja hän työskentelee ohjaajana Helsingin kaupungin nuorisopalveluissa. Vaikeiden elämäntilanteiden seurauksena Jasmin paloi loppuun ja koki uupumuksen. Hän huomasi väsymisen merkit ajoissa ja haki apua. Toimittajana on Miriam Schwartz.

  • Romano Miritsin ”Kiertolaiseks’ olen syntynyt” -jakso parin viikon takaa saa tänään jatkoa. Ohjelman ensimmäisessä osassa puhuttiin 1900-luvun mediasta Suomessa sekä silloisen Mustalaislähetyksen julkaiseman Kiertolainen -lehden jättämästä arvokkaasta romanikielisestä aineistosta. Ohjelman toisessa osassa Romano Mission toiminnanjohtaja Tuula Åkerlund kertoo mietteitään median merkityksestä ja vastuusta vähemmistöasioissa sekä Kiertolainen -lehden taipaleesta tähän päivään. Tuula Åkerlundin kanssa keskustelee toimittaja Maria Friman.

  • Joulun 2019 alla valmistui romanien työllisyyttä ja yrittäjyyttä koskeva tutkimus. Tutkimus päivitti vuonna 2008 tehdyssä tutkimuksessa saatuja tietoja. Nyt valmistuneessa tutkimuksessa työmarkkinoita tarkasteltiin aiempaa laajemmin ja erityisesti työssä olevien ja yrittäjinä toimivien romanien näkökulmasta. Miten asiat ovat reilussa kymmenessä vuodessa muuttuneet romanien työllisyydessä ja mitä uusia tietoja tutkimus antoi? Asian äärelle helsinkiläiseen kahvilaan istuivat tutkija Laura Jauhola, erityisasiantuntija Mertsi Ärling ja toimittaja Jaakko Laakso.

  • Katjusa Hörman on koulutukseltaan fysioterapeutti ja hänellä on pitkä kokemus urheilu- ja kamppailulajien valmentamisessa. Katjusa on ensimmäinen kansainvälisissä kilpailuissa menestynyt suomalainen nainen, jolla on musta vyö sekä Brasilialaisessa jiu-jitsussa että Judossa. Viime vuodet nainen on kiertänyt maailmaa ja asunut sekä työskennellyt Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien pääkaupungissa, Abu Dhabissa. Terveellisten elämäntapojen edistäminen ja liikkuvuuden lisääminen on Katjusalle elämäntehtävä. Hänelle urheilu ja erityisesti kamppailulajit merkitsevät kokonaisvaltaista elämäntapaa, jossa yhdistyvät sekä henkinen että fyysinen hyvinvointi. Ohjelman on toimittanut Miriam Schwartz.

  • Valtamedian uutisointi romaneista oli ajoittain vilkasta 1900-luvun Suomessa. Puhuttiin ”romanikysymyksestä”. Romaniasia oli paljon esillä ja sitä käsiteltiin myös useilla valtiopäivillä. Valtamedian rinnalla ilmestyi silloisen Mustalaislähetyksen julkaisu, Kiertolainen, joka poikkesi kaikin tavoin muusta mediasta ja tarjosi toisenlaista romanikuvaa. Kiertolaisen vanhat arkistoidut julkaisut ovat saaneet nykyään uutta arvostusta. Sen sivuille kätkeytyy jo liki kuolemaan päässeen romanikielen sanallinen aarreaitta. Kiertolaisesta kertoo Romano Mission toiminnanjohtaja Tuula Åkerlund. Ohjelman on toimittanut Maria Friman

  • Henry Hagertin ja Topi Mähösen ystävyys alkoi alaluokilla ja on kestänyt jo pian 30 vuotta. Lapsuudessa kuljettiin yhdessä pulkkamäessä, nuoruudessa kahviteltiin kavereiden kanssa. Nyt aikuisina kaverukset kohtaavat esimerkiksi lautapelien tai saunomisen merkeissä. Romano miritsin haastattelussa ystävykset kertovat monikulttuurisessa kaveripiirissä kasvamisesta ja muistelevat lapsuuden kohtaamisia. Toimittajana on Jaakko Laakso.

  • Tämän vuoden viimeisessä Romano mirits -ohjelmassa vieraillaan Lapuan sosiaalitoimistossa. Toimittaja Jaakko Laakson haastateltavina ovat vastaava perheohjaaja Teresa Stenroth-Nyman ja sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen. Teresa on toinen niistä romaninaisista, jotka työskentelevät Lapuan sosiaalityössä. Joulunajan teemoihin sopii suvaitsevaisuus, jota romanitaustainen työntekijä on Lapualla saanut kokea. Ohjelman lopuksi kuulemme Jouluevankeliumia romanikielellä.

  • Roger on hoitanut hevosia jo lapsuudesta saakka, ja omat vanhemmat opettivat kantamaan vastuuta eläimistä. Hän tuli lapsuudessaan koulukiusatuksi romanitaustansa takia. Silloin hevostenhoidosta tuli tärkein keino pahan olon selättämiseksi. Tällä hetkellä Roger Lumberg on menestynyt hevoskasvattaja ja seuraa monipuolisesti alaan liittyvää kehitystä. Erityisesti ponien kasvatus sekä kilpatuomarointi kiinnostavat häntä. Roger haluaa rohkaista vanhempia ohjamaan lapsiaan eläinharrastusten pariin. Hänen mielestään eläimet opettavat lapsille toisten kunnioittamista ja arvostusta. Ohjelman on toimittanut Miriam Schwartz.

  • Kotimaisten kielten tutkimuskeskus on kerännyt paikannimitietokannan, johon tutkija Risto Blomster on tehnyt oman tutkimusmatkansa. Hän kertoo romanien vaikutuksesta paikannimiin Suomessa. Romanit ovat jättäneet jälkensä kulttuuriperintöön ja suomalaiseen historiaan. Ohjelman on toimittanut Maria Friman.

  • Timi Långström ja Mika Lindgren ovat kainuulaisia rakennusalan ammattilaisia. Romano miritsin haastattelussa he kertovat työuristaan - mikä innosti alalle ja mikä on kiinnostavinta työssä. He toteavat, että rakennusalalla ei katsota ihmisen taustaa, vaan työn jäljellä on suurin merkitys. Toimittaja Jaakko Laakso tapasi Långströmin ja Lindgrenin Kajaanissa.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä