Hyppää sisältöön

USA:n vangitut lapset

· dokumentti · ajankohtaisohjelma

Yhdysvalloissa on vangittuina yli 70 000 alaikäistä, osa heistä on tuomittu kymmeniksi vuosiksi suljettuihin laitoksiin. Monet tuomitut lapset ja nuoret on sijoitettu aikuisten vankiloihin, joissa heitä joudutaan pitämään eristyksessä, suojassa aikuisilta vangeilta. Yhdysvallat ei ainoana maana maailmassa ole allekirjoittanut kansainvälistä lastenoikeuksien julistusta. (2020)

poistui 31.12.2021 käynnistyskerrat 88 649

Katso myös