Radio Y - Aino-Mari Tuuri

Tiistaisin klo 13, Yle Puhe ja Yle Areena

Y-sukupolveen kuuluu Suomessa yli miljoona ihmistä. Heitä on yhteiskunnan kaikilla paikoilla, hallituksessakin puolenkymmentä. Mutta mikä Y:n erottaa muista ja mikä heitä sukupolvena yhdistää?

Radio Y - Aino-Mari Tuuri on 10-osainen sarja, jossa tutustutaan y-sukupolven kasvuaikaan ja tapaan katsoa maailmaa, mm. peruskoulun, kansainvälisyyden, maailmanparantamisen ja identiteetin näkökulmista. Kaikki ohjelmassa esiintyvät ja haastatellut ovat y-sukupolvea.

Jaksot

  • Kuluttamisen valtava kasvu on muokannut Y-sukupolvea – ja Y-sukupolvi omaa kulutustaan. Se on työkalu myös itsen rakentamiseen ja vuorovaikutukseen maailman kanssa. Lamakin osui kohdallemme, mutta vaikuttiko se kuluttamiseemme?

    Ohjelman viidennessä jaksossa kuluttamisesta, arjesta ja luksuksesta puhuvat kuluttajaekonomian yliopistonlehtori Eliisa Kylkilahti sekä tutkijatohtori Essi Pöyry.

  • Minä olen tällainen, mutta mitä minulla tekee? Y-sukupolvi on kasvanut moninaisten roolien ja mallien mahdollisuuksiin, mutta samalla valinnanvapaus on tuonut valinnanvaikeutta. Y-sukupolven naiset ovat verkostoituneet uusin tavoin.

    Ohjelman neljännessä jaksossa identiteeteistä, rooleista ja yhteistyöstä puhuvat viestintäpäällikkö Milla Halme, Ruokolahden kunnanjohtaja Tuomo Sallinen sekä tutkija Rasmus Mannerström.

  • Analoginen, jopa tylsä lapsuus. Digitalisoituva nuoruus kapulakännyköineen ja alkeellisine peleineen. Mobiili aikuisuus ja kaiken syövät notifikaatiot. Onko digielämänkaaren kouluttamasta Y-sukupolvesta tulkeiksi sukupolvien tai toisistaan eriytyneiden ryhmien välille?

    Ohjelman toisessa jaksossa tätä Aino-Mari Tuurin kanssa pohtivat aivotutkija Katri Saarikivi sekä tutkijatohtori Susanna Kultalahti.

  • Sukupolvikahvista Erasmukseen ja pakolaisista Euroopan unioniin. Kansainvälisyys on Y-sukupolven ytimessä. Millaisia kansainvälisyyskokemuksia sillä on Suomessa, Suomesta ja Suomeen?

    Ääneen pääsevät Ranskaan muuttanut toimittaja-kirjoittaja Pihla Hintikka sekä Suomeen muuttanut yrittäjä Safir Ismail. Kaikki sarjassa ääneen pääsevät ovat syntyneet 1980–1995.

  • Alussa meillä oli ekaluokka. Sitten oli välitunteja, luokkakuvia ja valinnaisaineita. Myös hammashoitoa ja sen pelkoa. Hampaat punaisena väritabletista, kuten muusikko Paula Vesala laulaa. Peruskoulu oli perusteiltaan sama koko y-sukupolvelle, mutta kokemukset ovat erilaisia. Mitä siitä muistetaan ja millainen kokemus se oikein oli?
    Ääneen pääsevät peruskoulumuistoja käsitellyt taiteilija Salla Vapaavuori ja eräs y-sukupolvelle tuttu ääni. Kaikki sarjassa haastatellut ovat syntyneet 1980–1995.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä