Sally Salmisen esikoisteos Katrina voitti Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon vuonna 1936. Romaani kertoo aviopuolisonsa asuinsijoille muuttaneesta Katriinasta ja ankarasta elämästä Ahvenanmaan saaristossa. Salmisen valtasuhteita perkaava teos oli pitkään yksi käännetyimmistä ja menestyneimmistä suomalaisista romaaneista. Salminen kirjoitti palkitun teoksensa kaikkien yllätykseksi ollessaan kotiapulaisena New Yorkissa.

Raiku Kempin ohjaamassa vahvassa radiodraamassa vuodelta 1977 tunnelmaa luovat iäkkäänä, kaikennähneenä Katriinana Elsa Turakainen sekä Eriikka Magnusson nuorena vaimona ja äitinä, joka puskee elämän tyrskyissä eteenpäin. Mistä kaikesta ihmisen pitää selviytyä?

Jaksot

  • Osa 2/2.
    Sally Salmisen esikoisteos Katrina voitti Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon vuonna 1936. Romaani kertoo aviopuolisonsa asuinsijoille muuttaneesta naisesta ja ankarasta elämästä Ahvenanmaan saaristossa. Salmisen valtasuhteita perkaava teos oli pitkään yksi käännetyimmistä ja menestyneimmistä suomalaisista romaaneista. Raiku Kempin ohjaamassa vahvassa radiodraamassa vuodelta 1977 tunnelmaa luovat iäkäänä kaikennähneenä Katriinana Elsa Turakainen sekä Eriikka Magnusson nuorena vaimona ja äitinä, joka puskee elämän tyrskyissä eteenpäin.

    Kuunnelma, Sally Salmisen romaanista Yleisradiolle dramatisoinut ja
    ohjannut Raiku Kemppi.
    Suomentanut Aukusti Simojoki.
    Tehosteet: Åke Andersson.

    Rooleissa:
    Vanha Katriina - Elsa Turakainen.
    Katriina - Eriikka Magnusson.
    Johan - Seppo Kolehmainen.
    Heidän lapsensa Einar, Erik, Gusta ja Sanna - Juha Kandolin, Heikki Määttänen, Matti Pellonpää ja Tyyne Pennanen.
    Pojat lapsina - Juha Valla, Ariel Sella ja Tapio Nupponen.
    Kapteeni Nordkvist - Seppo Sariola.
    Kapteeni Svensson - Heikki Heino.
    Beda - Eila Pehkonen.
    Muissa osissa: Kauko Kokkonen, Tiina Harpf ja Martti Kuningas.

    Ensiesitys: 1977.

  • Osa 1/2.
    Sally Salmisen esikoisteos Katrina voitti Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon vuonna 1936. Romaani kertoo aviopuolisonsa asuinsijoille muuttaneesta naisesta ja ankarasta elämästä Ahvenanmaan saaristossa. Salmisen valtasuhteita perkaava teos oli pitkään yksi käännetyimmistä ja menestyneimmistä suomalaisista romaaneista. Raiku Kempin ohjaamassa vahvassa radiodraamassa vuodelta 1977 tunnelmaa luovat iäkäänä kaikennähneenä Katriinana Elsa Turakainen sekä Eriikka Magnusson nuorena vaimona ja äitinä, joka puskee elämän tyrskyissä eteenpäin.

    Sally Salmisen romaanista Yleisradiolle dramatisoinut ja
    ohjannut Raiku Kemppi.
    Suomentanut Aukusti Simojoki.
    Tehosteet: Åke Andersson.

    Rooleissa:
    Vanha Katriina - Elsa Turakainen.
    Katriina - Eriikka Magnusson.
    Johan - Seppo Kolehmainen.
    Einar - Juha Valla.
    Beda - Eila Pehkonen.
    Kapteeni Nordkvist - Seppo Sariola.
    Kapteeni Svensson - Heikki Heino.
    Vanha Seffer - Eino Kaipainen.
    Mamma Seffer - Irja Kuusla.
    Kalle Seffer - Ossi Ahlapuro.
    Muissa osissa: Aino Lehtimäki, Voitto Nurmi, Martti Kuningas, Juha Kandolin, Heikki Määttänen, Tiina Harpf ja Matti Pellonpää.

    Ensilähetys: 1977.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä