Docventures

Kiira Korpi: Mihin kaikkeen olisin yltänytkään, jos ei olisi ollut pelon pakkopaitaa

  • 7 min
  • toistaiseksi

Kiira Korpi pohtii urheilukenttien häirintäkeissejä ja pelolla valmentamista. Epäonnistumisen pelko oli hänelle iso haaste.

”Aluksi mä ajattelin, että en olisi ollut mitään, ellei harjoittelu olisi ollut niin veren maku suussa. Mutta kyllähän me kaikki tiedetään että ylletään parhaimpaamme, kun on turvallinen olo.”

Ohjelman tiedot

Kuva 16:9

Katsottavissa vain Suomessa

Lähetykset

Näytä lisätiedotPiilota lisätiedot

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

Docventures

Docventuresin kahdeksas kausi on ajatusten ja keskustelun herättäjä. Tieto on valtaa, ja siksi Docventures takaa, että myös SINULLA on valtaa. Päämajamme on havainnut tutkassaan poikkeuksellista liikehdintää. Docventures kysyykin: onko maailmassa huomaamattamme käynnistynyt historian suurin vallan uudelleenjako? Riku Rantala ja Tunna Milonoff esittelevät illan elokuvan, ja sen jälkeen Docventures Talk Show kääntää kaikki kivet aiheen ympärillä. Osallistu: yle.fi/docventures

Katso myös

    Muualla Yle.fi:ssä