Hyppää sisältöön

Näyttelijä Lilian Ruotsala kaipaa lapsuuteen, jolloin itsetietoisuus ei vielä vaivannut häntä

Kun itsetietoisuus on kerran herännyt, siitä on enää vaikea päästä eroon, sanoo näyttelijä Lilian Ruotsala, omaa sukua Pettersson. Siksi hän kaipaa lapsuuteen, jolloin hän saattoi vielä vain leikkiä, miettimättä lainkaan sitä, miltä hän näyttää tai leikkiikö hän hyvin vai huonosti. Vaikka teatterikorkeakoulussa oli tarkoitus uskaltaa avata itsensä, joskus tuntui siltä, että Lilian meni siellä vain yhä enemmän lukkoon. Näyttelijänä hän on tottunut olemaan jatkuvasti arvioiden kohteena ja vertaamaan itseään muihin. Nyt hän on kuitenkin oppinut joitakin niksejä, joiden avulla hän voi kokea lapsuuden vapaudentunteen uudelleen. Silloin kaikki on mahdollista ja on aivan samantekevää, kuinka hyvin vaatteet istuvat. Toimittaja: Hanna Klingenberg.

katselukerrat 3528

Katso myös