Puheen Klassikko

Big Star: September Gurls

  • 7 min
  • ei kuunneltavissa

"Yksi isoimmista hiteistä-jota-ei-koskaan-ollut", on Big Starin vuoden 1974 singleä September Gurls jälkikäteen luonnehdittu kriitikoiden toimesta. Samaan tapaan voisi puhua sen sisältäneestä Radio City -albumistakin ja itseasiassa vaikka koko bändistä.

Lähihistorian merkittävimpiä ja mielenkiintoisimpia popklassikoita esittelee Jussi Wistrand.

Lähetykset

  • ke 20.11.2019 8.30 • Yle Areena

Jaksot

  • The only one I know kulkee Deep Purplen Hush-versiosta lainatun urkuriffin vetämänä. Komea Hammond-saundi muodostuikin myös The Charlatansin tavaramerkiksi.

    Lähihistorian merkittävimpiä ja mielenkiintoisimpia popklassikoita esittelee Jussi Wistrand.

  • Kun Trent Reznorilta kysyttiin lupaa Johnny Cashin versioon Hurt-kappaleesta, oli miehen ensireaktio epäilevä. Hän tunsi itsensä kyllä imarrelluksi, mutta ajatteli kyseessä olevan vain erikoisuuden tavoittelun ja markkinointikikan. Reznor kuitenkin myöntyi pyyntöön ja totesi lopputuloksen kuultuaan, että tuntui kuin olisi menettänyt tyttöystävän, kappale ei kuulunutkaan enää hänelle.

    Lähihistorian merkittävimpiä ja mielenkiintoisimpia popklassikoita esittelee Jussi Wistrand.

  • Lily Allen ei ottanut eroamistaan uskottomasta poikaystävästään parhaalla mahdollisella tavalla; huumeiden yliannostus ja depressio veivät laulajan lopulta jopa sairaalahoitoon. Toivuttuaan hän kuitenkin käänsi traumaattisen tapahtuman voitokseen purkamalla sen terapeuttisesti kappaleensa Smile sanoitukseen.

    Lähihistorian merkittävimpiä ja mielenkiintoisimpia popklassikoita esittelee Jussi Wistrand.

  • Suuren jousisektion osuuksien äänittäminen Abbey Road -studiolla paisutti komeasti paitsi Unfinished sympathyn saundia, myös budjettia niin, että bändi joutui myymään autonsa.

    Lähihistorian merkittävimpiä ja mielenkiintoisimpia popklassikoita esittelee Jussi Wistrand.

  • Kun tekeillä olevaan tilannekomediasarjaan Frendit haettiin vuonna 1994 tunnusmusiikkia, otti tuottaja Kevin Bright yhteyttä alternative rock -duoon The Rembrandts. Pian parivaljakko oli mukana aivoriihessä, omien sanojensa mukaan "Rembrandtisoimassa" I´ll be there for you -biisiä.

    Lähihistorian merkittävimpiä ja mielenkiintoisimpia popklassikoita esittelee Jussi Wistrand.

  • Monkey gone to heaven istuu hyvin Pixies-muottiin; rumpali iskee tanakat alkutahdit joiden jälkeen apinaa saatellaan taivaaseen tempoillen, väliin kävelytahtia, toisinaan äkkikiihdyttäen.

    Lähihistorian merkittävimpiä ja mielenkiintoisimpia popklassikoita esittelee Jussi Wistrand.

  • Kansainvälinen menestysteos Killer syntyi syntikkavelho Adamskin ja uraansa vasta aloittelevan vokalisti Sealin yhteistyönä.

    Lähihistorian merkittävimpiä ja mielenkiintoisimpia popklassikoita esittelee Jussi Wistrand.

  • Would I Lie To You -hitissä vannotaan uskollisuutta niin vahvasti, että epäilykset heräävät...

    Lähihistorian merkittävimpiä ja mielenkiintoisimpia popklassikoita esittelee Jussi Wistrand.

  • Ruudolfin debyyttialbumin nimikappale on vahvasti soul ja funk -vaikutteinen veto, joka tuo mieleen jopa itse Soulin kummisedän, James Brownin.

    Lähihistorian merkittävimpiä ja mielenkiintoisimpia popklassikoita esittelee Jussi Wistrand.

  • Friday I ́m in love on häpeilemättömän hilpeä viikonlopun startteri, yksinkertaista poppia ilman sen kummempaa sanomaa tai tarkoitusta.

    Lähihistorian merkittävimpiä ja mielenkiintoisimpia popklassikoita esittelee Jussi Wistrand.

  • Unettomuudesta kertova Insomnia-kappale puhutteli iltojen, öiden ja viikonloppujen vuoksi eläviä nuoria, jotka suht huolettomasti käyttivät piristäviä huumeita kyetäkseen bailaamaan aamunkoittoon, tai sen yli... Biisi ei ylistänyt tanssilattialla koettua euforiaa, vaan varoitti sen myöhemmin yksin kotona kohtaamaan joudutuista seurauksista.

    Lähihistorian merkittävimpiä ja mielenkiintoisimpia popklassikoita esittelee Jussi Wistrand.

  • Jeremy spoke in class today, laulaa Eddie Vedder syvällä baritonillaan hetkestä, jolloin Jeremy vihdoinkin avasi suunsa luokassa...

    Lähihistorian merkittävimpiä ja mielenkiintoisimpia popklassikoita esittelee Jussi Wistrand.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä