Juha Laaksosen luontoretki

Uuden vuoden lupauksia

  • 12 min
  • toistaiseksi

Vuoden alussa on tapana keksiä itselleen erilaisia haasteita ja keskittyä uusiin harrastuksiin. Luontoretkellä Juha Laaksonen pyytää kulttuuripainotteista retkeilyä suosivaa Juha Roihaa keskittymään enemmän luontopuoleen. Tarjolla olisi kasveja, kaloja, lintuja, sammakoita, nisäkkäitä, hyönteisiä tai erilaisia ympäristöjä ja maisemia. Millaisen luontoharrastukseen liittyvän uuden vuoden lupauksen Juha Roiha tekee vuodelle 2020. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

Lähetykset

  • ke 1.1.2020 8.10 • Yle Radio Suomi

Jaksot

  • Luontoretkellä Juha Laaksonen lähtee Espooseen Riku Lumiaron pihalle kalansavustushommiin. Kalojen valmistuessa on aikaa rupatella kaikenlaisista luontoon liittyvistä asioista, esimerkiksi lumesta, luonnosta löydetyistä aarteista, lammikon hoidosta ja erilaisista havainnoista mitä pihapiirissä on tullut tehtyä. Pöllöjä on kuulemma nähty ja yksi pitkähäntäinen kaveri on kurkkinut ikkunastakin sisään. Kuva: Riku Lumiaro

  • Lintuharrastus on monille elämänmittainen harrastus. Lintuja voi harrastaa eri tavoin ja kaikilla havainnoijilla on omanlainen tyylinsä tarkkailla lintuja, joka myös vuosien saatossa vaihtuu. Jussi Lindström on linnunkatsoja. Luontoretkellä Jussi Lindström kertoo suhteestaan lintuihin ja harrastukseensa. Mistä ja missä kaikki alkoi ja miten vuodet ovat lintujen parissa vierineet ja kiinnostuksen aiheet vaihdelleet. Miten paljon lintuharrastus on tarjonnut Lindströmille hienoja hetkiä ja kuinka paljon tuonut myös elinikäisiä ystäviä. Retkikaverina on Juha Laaksonen. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

  • Härkäsimppu, isosimppu, piikkisimppu, kivisimppu, kirjoeväsimppu. Siinä on hurja joukko eriskummallisennäköisiä kaloja, jotka ovat monille kuulijoille varmasti melko tuntemattomia. Mutta eivät ehkä enää kauaa. Loppiaisretkellä tutustutaan näihin pohjalla eläviin mystisiin, värikkäisiin ja koreisiin kaloihin. Kirkkonummen Porkkalassa, hieman aallokkoisella rannalla, simppujen erilaisia ominaisuuksia kehuvat Juha Laaksonen ja tutkija Ari Saura. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

  • Savustettu ahven ja paistettu siika ovat kaikille kalaruoan ystäville tuttuja. Kuha, muikku ja hauki ovat myös niitä kaloja, joita monet ovat syöneet ja syövät mielellään. Mutta sitten on suuri joukko kaloja, joita kalastuksen harrastajat eivät ole koskaan maistaneet, eivätkä kaikki ehkä ole edes koskaan kuulleet sulkavista, pasureista ja toutaimista. Miksi osa vähemmän tunnetuista kaloista jää syömättä, millaisia kaloja luontoharrastaja Joska Laine on syönyt. Retkikaverina on Juha Laaksonen. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

  • Vuoden alussa on tapana keksiä itselleen erilaisia haasteita ja keskittyä uusiin harrastuksiin. Luontoretkellä Juha Laaksonen pyytää kulttuuripainotteista retkeilyä suosivaa Juha Roihaa keskittymään enemmän luontopuoleen. Tarjolla olisi kasveja, kaloja, lintuja, sammakoita, nisäkkäitä, hyönteisiä tai erilaisia ympäristöjä ja maisemia. Millaisen luontoharrastukseen liittyvän uuden vuoden lupauksen Juha Roiha tekee vuodelle 2020. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä