Politiikkaradio

Marinin hallitus astui valtaan - rauhoittuvatko hallituksen sisäiset valtakiistat?

  • 14 min
  • toistaiseksi

Rauhoittuvatko hallituksen sisäiset valtakiistat ja linjariidat pääministerin vaihtumisen myötä? Oliko Antti Rinteen erottaminen oire hallituksen sisällä alusta lähtien jyllänneistä valtataisteluista, jotka liittyivät esimerkiksi hallituksen linjaan työmarkkinapolitiikassa tai työllisyystoimien valmistelussa. Politiikkaradiossa kysymykseen vastaa Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja Sanna Marinin hallituksen opetusministeri Li Andersson. Toimittajana Tapio Pajunen.

Lähetykset

  • ti 10.12.2019 13.55 • Yle Areena

Jaksot

  • Arviot koronaviruksen vaikutuksista Yhdysvaltojen sisällä synkkenevät. Uuden skenaarion mukaan epidemia voisi vaatia Yhdysvalloissa jopa 100 000 – 200 000 ihmisen hengen. Skenaariossa kuolleisuus suhteutettuna väestön kokoon olisi dramaattisesti isompi kuin toistaiseksi missään maassa on nähty: Italia mukaan lukien.

    Oliko Yhdysvallat lainkaan valmistautunut pandemiaan?

    Kestääkö maan terveydenhoitojärjestelmä? Kestääkö maan talous? Repiikö koronavirus maan sisäpolitiikan rikki?

    Koronaviruspandemian vaikutuksia Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan on arvioimassa Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak.

    Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • On SARS:sia, MERS:iä, Espanjan tautia, aasialaista, kiinalaisvirusta, influenssaa. Viruspandemioiden uusin tulokas on koronapandemia. Kuinka koronasta puhutaan?

    Onko tautipuhe Suomessa samanlaista kuin ennen? Oliko politiikkaa puheissa silloinkin kun aasialainen sairastutti?

    Miksi koronan viralliset talousaakkoset ovat V, U, J ja L? Miltä kuulostaa korona-kieli suomeksi?

    Mikä on päivän politiikan sana?

    Suomen kielen dosentti Vesa Heikkinen ja toimittaja Tapio Pajunen puivat politiikan kielen ajankohtaisuuksia.

  • Koronavirus on laittanut maailmankirjat sekaisin. Virus on haastanut kansallisvaltiot, kotimaiset ja kansainväliset terveysviranomaiset, koko verkottuneen maailmanjärjestyksen.

    Miten koronapandemian liikkeelle laittamia poliittisia ja yhteiskunnallisia reaktioita voidaan analysoida? Mikä muuttuu Suomessa, Ruotsissa, Euroopassa, Amerikassa?

    Reagoiko ihmiskunta kulkutauteihin rajoin ja muurein? Johtaako koronakriisi sosiaaliseen ja poliittiseen etäännyttämiseen? Laukaiseeko pandemia globalisaatiossa peruutusvaihteen?

    Vieraana on Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola.

    Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Suomen huoltovarmuusvarastot avattiin koronakriisin takia. Huoltovarmuuskeskuksen luolastoista kaivetaan esiin koronakriisin hoidossa välttämättömiä terveydenhuollon henkilökunnan suojavarusteita: kirurgisia suojaimia, maskeja, hengityssuojaimia. Miksi Suomessa avattiin kriisiajan varastot?

    Miten vakavia huoltovarmuusriskejä koronapandemia aiheuttaa Suomelle? Loppuvatko kaupasta tavarat, varastoista tarvikkeet? Vaarantuvatko yhteiskunnan kriittiset sektorit?

    Onko nyt todistettu koronaviruspandemia yksittäinen riski muiden riskien joukossa?

    Tarvitaanko huoltovarmuuskysymysten takia globalisaatioon peruutusvaihde?

    Vieraana on hallintojohtaja Asko Harjula Huoltovarmuuskeskuksesta.

    Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Keskuspankit ja valtiot ympäri maailmaa tekevät kaikkensa, jottei koronakriisi johtaisi konkurssiaaltoon, finanssikriisiin, megatyöttömyyteen. Yhdysvaltain keskuspankki poisti rajat velkapaperiostoiltaan. Saksa avasi valtion piikin yritystuelle ja piikki on auki: tukea voivat saada kaikki yritykset eikä sitä ole rajoitettu. Suomen ensimmäiseen lisätalousarvioon verrattuna Saksan paketti on kymmenkertainen.

    Ovatko Suomen valtion toimet koronakriisin vaatimassa mittakaavassa?

    Miten koronakriisin laukaisema talouden syöksykierre oikaistaan?

    Tähtäävätkö elvytyspaketit ja karanteenitoimet siihen, että koronan talousvaikutuksista piirtyisi V:n muotoinen käyrä: ensin jyrkästi alas ja heti perään jyrkästi ylös?

    Paisuvatko tukipaketteja taikovien valtioiden velat kriisin myötä pysyviksi riippakiviksi?

    Vieraina ovat eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) ja talousvaliokunnan puheenjohtaja Juhana Vartiainen (kok.).

    Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Miksi fasismi, antisemitismi ja ääriajattelu viehättävät?

    Haastateltavana professori, kirjailija Tarmo Kunnas.

    Kunnas on kirjoittanut kirjan Fasismin lumo, jossa hän kertoo, miksi filosofit, kirjailijat ja kulttuurihenkilöt viehättyivät fasismista ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

    Hänen mielestään tässä ajassa on yllättävän paljon menneisyyden unohdusta.

    “Minun sukupolveni on ilmeisesti aliarvioinut fasismin voiman”, Kunnas sanoo.

    Kunnas pohtii sosiaalidarvinismin viehätystä puolueissa, jotka ovat omaksuneet piirteitä fasismista.

    “Sosiaalidarvinismi perustuu ajatukseen, että elämä olisi pelkästään taistelua, jossa vahvimmat voittajat ovat oikeassa. Tämähän ei vastaa todellisuutta,” Kunnas pohtii.

    Hän korostaa, että isänmaallisuudessa ja oman maan rakastamisessa ei ole mitään väärää, mutta jos ei suvaita toisia ollenkaan, ollaan jo lähellä fasismia.

    Entä miten globalisaatio vaikuttaa ääriajattelun nousuun?

    Kunnas kertoo myös näkemyksensä siitä, miten fasismin nousua voidaan estää.

    Hän on erityisen huolissaan autoritäärisen johtajuuden noususta.

    “Kyllä tämä on pelottava tilanne, että meillä on tällaisia pitkäaikaisjohtajia, jotka tietävät kaikesta kaiken ja vähän uhkailevatkin,” hän toteaa.

    Toimittajana Linda Pelkonen.

  • Miten Vladimir Putinin valta jatkuu perustuslakia muuttamalla?

    Haastateltavana vanhempi tutkija Jussi Lassila Ulkopoliittisesta instituutista ja Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro. Toimittajana Linda Pelkonen.

    "Irvokkuuden huippu oli perustuslakituomioistuimen istunto, joka tehttiin suljettujen ovien takana. Jos presidentti jotain haluaa, perustetaan tällainen juridinen teatteri sen ympärille. Mitään aitoja soraääniä ei enää ole", Lassila kertoo.

    "Putin alkoi näyttäytyä väistyvänä ja heikompana presidenttinä, ja se alkoi näkyä mielipidemittauksissa. Tämä aiheutti poliittisen eliitin hermostuneisuutta", Kangaspuro sanoo.

  • Suomeen on julistettu poikkeustila. Valtioneuvosto on todennut poikkeusolot yhdessä presidentin kanssa ensimmäistä kertaa nykyisen valmiuslain ja rauhan aikana. Valmiuslain käytön siunasi eduskunta ja perustuslakivaliokunta.

    Miksi eduskunnan perustuslakivaliokunta hyväksyi valmiuslain käytön koronakriisin perusteella? Millä perusteilla hallituksen ja presidentin näkemys poikkeusoloista hyväksyttiin?

    Miten nyt muodostettu ennakkopäätös koronakriisistä vaikuttaa valmiuslain käyttöön tulevaisuuden kriiseissä?

    Miksi valtioneuvosto pystyy itse asettamaan itselleen lisävaltaa? Kykeneekö kourallinen ministereitä päättämään omien valtaoikeuksiensa kasvattamisesta?

    Vieraana ovat eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) ja varapuheenjohtaja Antti Häkkänen (kok.).

    Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • 1990-luvun lamassa Suomen talous putosi neljä vuosineljännestä putkeen. Finanssikriisissä bruttokansantuote romahti yhtä lailla neljä vuosineljännestä peräkkäin. Ovatko koronaviruksen talousvaikutukset pienemmät vai suuremmat kuin 1990-luvun lamassa tai finanssikriisissä?

    Millä pohjalla arviot koronaviruksen vaikutuksista Suomen talouteen lepäävät? Pystytäänkö taloutta pandemian akuutissa vaiheessa ennustamaan lainkaan?

    Ovatko rahoitusmarkkinat finanssikriisin kaltaisessa myllerryksessä? Valmistaudutaanko valtiovarainministeriössä usean alan täydelliseen pysähtymiseen?

    Koronaviruksen talousvaikutuksia arvioivat valtiovarainministeriön kansantalousosaston päällikkö Mikko Spolander sekä liikepankki Nordean pääanalyytikko Jan Von Gerich.

    Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Hallitus esittää valmiuslain ottamista käyttöön Suomessa, korona-viruksen takia. Valmiuslaki tarkoittaisi muun muassa koulujen sulkemista, liikkumisen rajoittamista ja rajojen sulkemista. Hallitus esittää poukkeusoloja kuukaudeksi, mutta poikkeustilaa on mahdollista jatkaa pidenpäänkin.

    Studiossa hallituspuolueita edustamassa kansanedustajat Markus Lohi (kesk.) ja Anders Adlercreutz (rkp.) sekä oppositiopuolueista kansanedustajat lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri (ps.) ja Wille Rydman (kok.). Lohi ja Rydman ovat jäseniä perustuslakivaliokunnassa, joka ottaa tänään tiistaina käsittelyyn hallituksen esityksen valmiuslaista.

    Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus kertoi eilen julkaisemassaan tiedotteessa, että lopullinen päätösvalta valmiuslaista on eduskunnalla, joka päättää, tulevatko hallituksen antaman asetuksen lisävaltuudet käyttöön kokonaan tai osittain.

    Onko hallituksen lakiesityksessä sellaisia kohtia, jotka voivat saada perustuslakivaliokunnalta muutosvaatimuksia?

    Toimittajana Linda Pelkonen.

  • Euroopassa on nyt yli 44 000 tiedettyä koronavirustapausta, joista lähes on puolet Italiassa. Infektioiden määrät ovat kasvussa Espanjassa, Ranskassa ja Saksassa. Monet Euroopan maat ovat sulkeneet rajojaan. Myös Pohjoismaissa Tanska ja Norja ovat asettaneet liikkumisrajoituksia.

    Suomessa on 241 vahvistettua koronavirustapausta, mutta todellista lukemaa ei tiedä kukaan. Onko koronavirustilanne Euroopassa ja Suomessa huolestuttava?

    Pitäisikö Suomessa laittaa rajat kiinni ja ottaa valmiuslaki käyttöön? Vai olemmeko jo käytännössä eristyksissä muiden maiden toimien takia?

    Onko Suomessa testattu koronavirusepäilyjä liian kitsaasti? Onko Suomen virallinen testauslinja erilainen kuin WHO:lla, jonka mukaan kansalaisten laajat koronavirustestaukset hidastavat epidemian leviämistä?

    Pitäisikö koulut sulkea? Mikä on viranomaisten johtopäätös koulujen sulkemisen suhteen?

    Vieraana on johtaja Tuija Kumpulainen sosiaali- ja terveysministeriöstä.

    Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen: yli 500 ihmisen yleisötilaisuudet kielletään koronaviruksen takia. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan kyse on järeästä toimesta. Silti päätös herättää polemiikkia osan vaatiessa valmiuslakia käyttöön. Peruuttihan Trumpkin lennot Manner-Euroopasta.

    Onko usko viranomaistoimiin koetuksella kuten talousihmisillä keskuspankkeihin? Miksi valmiuslakia vaaditaan käyttöön? Mitkä koronavirustoimet olisivat vaikuttavimpia tai tarkoituksenmukaisimpia ja miksi niistä kiistellään?

    Muuttuvatko ihmisten ajatusmaailmat koronavirustoimien myötä, kuten tasavallan presidentti Sauli Niinistö aprikoi?

    Mikä on päivän politiikan sana?

    Suomen kielen dosentti Vesa Heikkinen ja toimittaja Tapio Pajunen puivat politiikan kielen ajankohtaisuuksia.

Klipit

  • Koronavirus on laittanut maailmankirjat sekaisin. Virus on haastanut kansallisvaltiot, kotimaiset ja kansainväliset terveysviranomaiset, koko verkottuneen maailmanjärjestyksen.

    Järjesteleekö koronapandemia maailmanpolitiikan uusiksi? Politiikkaradion vieraana on Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola. Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Suomen huoltovarmuusvarastot avattiin koronakriisin takia: miten vakavia huoltovarmuusriskejä koronapandemia aiheuttaa Suomelle? Loppuvatko kaupasta tavarat, varastoista tarvikkeet?

    Politiikkaradion vieraana on hallintojohtaja Asko Harjula Huoltovarmuuskeskuksesta. Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Miten koronakriisin laukaisema talouden syöksykierre oikaistaan? Tähtäävätkö elvytyspaketit ja karanteenitoimet siihen, että koronan talousvaikutuksista piirtyisi V:n muotoinen käyrä: ensin jyrkästi alas ja heti perään jyrkästi ylös?

    Yle Puheen Politiikkaradiossa vieraina ovat eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) ja talousvaliokunnan puheenjohtaja Juhana Vartiainen (kok.).

    Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Suomeen on julistettu poikkeustila. Valtioneuvosto on todennut poikkeusolot yhdessä presidentin kanssa ensimmäistä kertaa nykyisen valmiuslain ja rauhan aikana. Valmiuslain käytön siunasi eduskunta ja perustuslakivaliokunta.

    Mitä asioita koronakriisissä valmiuslailla hoidetaan? Mitä hoidetaan normaaleilla toimilla? Miten nyt muodostettu ennakkopäätös koronakriisistä vaikuttaa valmiuslain käyttöön tulevaisuuden kriiseissä?

    Politiikkaradiossa selvitettiin, miksi valmiuslaki otettiin käyttöön. Vieraina eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) ja varapuheenjohtaja Antti Häkkänen (kok.). Toimittajana on Tapio Pajunen.

    Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

  • Valtiovarainministeriössä valmistaudutaan koronaviruksen takia usean alan täydelliseen pysähtymiseen. Talouden kokonaiskuva on hyvin epävarma ja poikkeuksellinen, sanoo koronaviruksen talousvaikutusten arvioinnista vastaava kansantalousosaston päällikkö Mikko Spolander valtiovarainministeriöstä.

    Myös liikepankki Nordean pääanalyytikko Jan Von Gerich kuvaa epävarmuutta nyt poikkeuksellisen suureksi. Kaikkien pitäisi tietää, ettei kukaan tiedä, mihin tässä mennään, sanoo Von Gerich.

    Politiikkaradiossa koronaviruksen talousvaikutuksia arvioivat valtiovarainministeriön kansantalousosaston päällikkö Mikko Spolander sekä liikepankki Nordean pääanalyytikko Jan Von Gerich. Toimittajana Tapio Pajunen.

  • Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus päätti esittää viiden miljardin euron rahoituspakettia yrityksille. Mitä tällä saadaan aikaan?

    Politiikkaradiossa kansanedustajat Markus Lohi (kesk.), Anders Adlercreutz (rkp), Leena Meri (ps.) ja Wille Rydman (kok.). Toimittajana Linda Pelkonen.

  • Euroopassa on nyt yli 44 000 tiedettyä koronavirustapausta, joista lähes puolet on Italiassa. Infektioiden määrät ovat kasvussa Espanjassa, Ranskassa ja Saksassa. Monet Euroopan maat ovat sulkeneet rajojaan. Myös Pohjoismaissa Tanska ja Norja ovat asettaneet liikkumisrajoituksia.

    Suomessa on 241 vahvistettua koronavirustapausta, mutta todellista lukemaa ei tiedä kukaan.

    Pitäisikö Suomessa laittaa rajat kiinni ja ottaa valmiuslaki käyttöön? Vai olemmeko jo käytännössä eristyksissä muiden maiden toimien takia?

    Yle Puheen Politikkaradiossa koronavirus-tilannetta analysoi johtaja Tuija Kumpulainen sosiaali- ja terveysministeriöstä. Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Ovatko koronavirustoimenpiteet Euroopassa ja EU-maissa olleet oikein vai väärin mitoitettuja? Onko päätöksenteko Euroopan parlamentissa vaarassa pysähtyä koronaviruksen takia?

    Kuinka suuret tukipaketit Euroopassa tarvitaan koronaviruksen talousvaikutusten takia?

    Politiikkaradiossa eurooppalaisia koronavirustoimenpiteitä arvioivat europarlamentaarikot Henna Virkkunen (epp), Miapetra Kumpula-Natri (s&d) sekä Silvia Modig (GUE-NGL). Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Yhdysvaltain presidentti Donald Trump julisti koronaviruksen johdosta lentomatkustuskiellon Manner-Euroopasta Yhdysvaltoihin 30 päiväksi. Lentokielto ei koske Iso-Britanniaa.

    Onko eurooppalaisille asetettu lentokielto taistelua koronavirusta vastaan ja samalla kauppapoliittista taistelua Eurooppaa vastaan?

    Politiikkaradiossa Trumpin lentokieltoa arvioivat europarlamentaarikot Henna Virkkunen (epp), Miapetra Kumpula-Natri (s&d) sekä Silvia Modig (GUE-NGL). Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Suomessa viikonlopun tiedot kertovat kolmesta uudesta koronavirustartunnasta Uudellamaalla. Yhteensä koronatapauksia on Suomessa toistaiseksi kuusi. Suomessa kaikki tiedetyt virukselle altistuneet on asetettu karanteeniin.

    Kuinka suuressa mittakaavassa tautitapausten määrä Suomessa tulee lisääntymään lähiviikkoina? Onko koronaviruksen leviäminen mahdollista rajata pelkillä karanteeneilla? Politiikkaradiossa kysymyksiin vastaa sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila.

    Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Nykyfasistit harvoin nimittävät itseään fasisteiksi, ja fasisti-sanaa on useimmiten käytetty pilkkaamistarkoituksessa. Politiikkaradiossa historiantutkija Oula Silvennoinen ja vapaa tutkija Aapo Roselius. Toimittajana Linda Pelkonen.

    "Fasististen liikkeiden ongelma on ollut, että brändi pääsi tahriutumaan, ja siksi he ovat olleen koko ajan keksimässä itseään uudelleen," Silvennoinen sanoo.

  • Miten perhevapaauudistus ottaa huomioon yksinhuoltajat ja sateenkaariperheet? Politiikkaradiossa vieraina kansanedustajat Emma Kari (vihr.), Matias Mäkynen (sd.), Saara-Sofia Sirén (kok.) ja Arja Juvonen (ps.). Toimittajana Linda Pelkonen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä