Radio Suomi Helsinki

Ellan matkassa roomalaisten valloittajien jalanjäljillä

  • 19 min
  • toistaiseksi

Miten Ella Kanniselle maistuu sammakkopitsa? Entä miten sujuu puhuttu Saksa?

Keskiviikkona 8.1. Yle Areenaan lanseerattiin uusi Ellan matkassa -kausi, jossa lähdetään Ella Kannisen mukana historialliselle kulttuurimatkalle roomalaisten valloittajien jalanjäljissä. Matka vie Pohjois-Italiasta Saksaan, ja samalla tutustutaan kaikkeen siihen, mitä roomalaisten ajoilta on periytynyt tähän päivään. Ohjelma yhdistää mielenkiintoisella tavalla historian ja matkailun.

Ella Kanninen saapui Radio Suomen Pasilan studioon Anna Keräsen ja Paavo Häikiön vieraaksi.

Lähetykset

  • to 9.1.2020 9.30 • Yle Areena

Jaksot

  • Jotta häpeän kahleista voisi vapautua, tarvitaan myötätuntoa - etenkin itseä kohtaan. Niinhän se on, että yleensä sitä on itse tiukkasanaisin kriitikkonsa. Myös asioiden perspektiiviin laittamisesta voi olla apua: se, mikä voi hävettää tänään, tuskin hävettää ainakaan yhtä korventavasti enää ensi viikolla – pidemmästä aikavälistä puhumattakaan. Liiasta häpeästä pelastumista yrittää toimittajamme Lena Nelskylä. Konsteja Lenalle antaa tietokirjailija, psykoterapeutti Emilia Kujala.

  • Tietokirjailija, psykoterapeutti Emilia Kujala on sitä mieltä, ettei häpeä ei ole vain sivutuote, joka on seurausta esimerkiksi fyysisestä tai psyykkisestä sairastumisesta tai kuulumisesta johonkin marginaaliryhmään. Häpeä saattaa itse asiassa olla mielenterveyspulmien tai ihmissuhteissa ilmenevien vaikeuksien merkittävä taustavaikutin. Oireilemme monella kestämättömällä tavalla kuten vaikkapa suorittamalla ja eristäytymällä muista, koska yritämme tilkitä sisällämme vellovaa häpeää – usein tiedostamatta sen olemassaoloa. Ja ylipäänsä häpeään on vaikeaa päästä käsiksi, koska se on niin sietämätön tunne. Toimittaja Lena Nelskylä yrittää puhua ihmisten kanssa häpeästä.

  • Häpeällä on aina ollut paikka kun haluttu osoittaa yhteisölle, mikä on oikein ja mikä on väärin.
    Menneinä vuosisatoina häpeärangaistukset on koettu niin hirvittävinä, että moni rikokseen hairahtunut on valinnut mieluummin raipaniskut tai vankeuden häpeäpaalussa istumisen sijaan. Nykyään varsinaisia häpeärangaistuksia ei Suomen lainsäädännössä ole, mutta häpeää ei pysty ikinä erottamaan rikoksesta ja rangaistuksesta. Häpäisemisen puistattavaan historiaan ja vähän nykypäiväänkin meidät luotsaa filosofian tohtori, dosentti Satu Lidman, jonka
    tutkimusteemat painottuvat väkivaltaan, rikollisuuteen, sukupuoleen ja ihmisoikeuksiin. Häntä haastattelee toimittaja Lena Nelskylä.

  • Häpeällä on tärkeä rooli, koska sen takia osaamme toimia toisiamme kunnioittaen erilaisissa ryhmissä ja kulttuurissa. Häpeä on ikiaikainen tunne, joka on kulkenut mukanamme aina ja määrittäneet osamme. Häpeän kohteet ovat saattaneet aikojen saatossa muuttua, mutta paljon on ikuista häpeää ja häpeää, josta olisi syytä päästä eroon. Filosofian tohtorin, dosentti Satu Lidmanin mielestä häpeän muurit ovat yhteiskunnassa hiljalleen sortumassa esimerkiksi rohkeamman nuoren sukupolven ja valtarakenteisiin pesiytyneitä vääränlaisia toimintatapoja päivänvaloon räväyttäneen me too -liikeen seurauksena. Toimittajana Lena Nelskylä.

  • Milloin tietokirjaan voi luottaa, entä missä kulkee kansantajuistamisen ja virheen raja? Kenen vastuulla faktapohjaisuus on, kustannustoimittajan vai kirjailijan? Saako tietokirjassa olla mielipiteitä?

    Tietokirjallisuus on erittäin suosittua, mutta vähiten tutkittua kirjallisuutta. Suomessa julkaistuista teoksista tietokirjallisuutta on 80%. Sekaan mahtuu monenlaista: elämäkertoja, oppikirjoja, matkaoppaita ja tiedekirjallisuutta – ja virheitä, kuten otsikoista olemme saaneet lukea.

    Toimittaja Ippi Arjanne tapasi Helsingin yliopiston tietokirjallisuuden ja tietokirjoittamisen professorin Anne Mäntysen keskustakirjasto Oodissa tietokirjapinon äärellä. Mäntynen on myös Suomen tietokirjailjat ry:n hallituksen jäsen.

    Kuva: Annie Spratt / Unsplash

  • Krista Pohjanlehto ja Heta Kärki eivät tunnistaneet itseään siitä negatiivisesta kuvasta, jota ruuhkavuosia elävistä vanhemmista maalataan. Arjessa on toki paljon liikkuvia osia, mutta kokonaiskuva on kaksikon mielestä plussan puolella. Toimittaja Ippi Arjanne jutteli heidän kanssaan lapsiperhearjesta: valmisruoasta, paineista ja urakehityksestä.

    Krista Pohjanlehto 35-vuotias helsinkiläinen kahden alle kouluikäisen lapsen äiti ja työskentelee kasvujohtajana markkinointiviestintäkonsernissa. 32-vuotias Heta Kärki on vastikään espoolaistunut markkinointipäällikkö. Hänellä on 3-vuotias poika sekä kaksi cockerspanielia. Yhdessä Pohjanlehto ja Kärki pyörittävät lastentarvikkeiden lainaamiseen erikoistunutta Kinspiring-palvelua sekä tekevät Ruuhkavuosirakkautta-podcastia.

  • Yhteishaastattelussa kriitikko Oskari Onninen sekä muusikko Anssi Kela.

    Musiikkikritiikki - mihin sitä tarvitaan tässä maailmanajassa, jossa striimauspalvelut tuntevat musiikkimakusi paremmin kun sinä itse ja tie uuden musiikin luo on pari klikkausta - jos sitäkään? Mitä yhden tai viiden tähden levyarvio tekee muusikolle, keikkamyynnille tai striimausluvuille? Ja joskus arvio sivaltaa syvältä - miltä kriitikosta tuntuu satuttaa artistia?

    Anssi Kela on tehnyt musiikkia reilu kolmekymmentä vuotta, julkaissut sooloartistina seitsemän levyä ja voittanut viisi Emma-palkintoa. Ennen soolouraansa Kela vaikutti yhtyeessä Pekka ja Susi.
    Oskari Onninen on kriitikko ja toimittaja, joka on kirjoittanut musiikkikritiikkejä noin kymmenen vuotta. Hänen arvioitaan on voinut lukea muun muassa Helsingin Sanomista, Imagesta, Rumbasta sekä jo kuopatusta Nuorgamista, jonka perustajiin hän itsekin kuuluu.

    Toimittaja Ippi Arjanne tapasi kriitikon ja muusikon Anssi Kelan studiolla.

  • Helsingissä järjestetään 5.-6.1. SM-kisat lajissa, joka on kaikille tuttu, mutta harvoille harrastus. Pöytäjääkiekon SM-kisat järjestetään nyt jo 29. kerran.
    Vesa Marttinen kävi perehtymässä lajin saloihin moninkertaisen Suomen-mestarin Juha Erälaukon kanssa.

  • Tänä vuonna Kansalaisareena valitsi kaksi vuoden vapaaehtoista: Tapani Vainikaisen sekä Jouko Näivän. The Streetbarberina eli katuparturina tunnettu Näivä on tehnyt monia sekalaisia töitä, soittanut parissa bändissä ja saattaapa joku muistaa hänet vuoden 2012 Big Brother- talostakin. Nyt hän on leikannut vähän yli vuoden ajan syrjäytyneiden, kodittomien ja vähävaraisten hiuksia ja kohtaa heidät ihmisenä. Toimittajana Justus Laitinen.

  • Kansalaisareena valitsi joulukuussa jälleen vuoden vapaaehtoisen tai itseasiassa tänä vuonna vuoden vapaaehtoiset: Tapani “Tapsa” Vainikaisen ja Jouko “the Streetbarber” Näivän.
    Korsossa, Woimanurkassa, tavallisesti senioreita liikkumiseen iloihin innostava ja opastava Tapani Vainikainen antaa toimittaja Justus Laitiselle vinkkejä niin salille kuin elämäänkin.

  • Vantaalainen Hanna Fiskari on sisustubloggaaja ja innokas askartelija. Tämän joulun hittituote lienee käpyhyasintti, joka syntyi myös Hannan hyppysissä.
    Toimittaja Olli-Pekka Kursi piipahti Hannan kotona. Samalla hän sai helpon vinkin joulukranssin tekemiseen.

  • Finnwave-rahtialus on rantautunut poikkeuksellisesti Vuosaaren satamaan Helsingissä. Toimittaja Olli-Pekka Kursi kipuaa laivaan aamuhämärissä, jossa ensimmäisenä tapaa laivan kapteenin, Mika Kärin.
    Sitten alkaakin pikaperehdytys siihen, millaista on olla joulun aika laivassa.
    Aluksen kansainvälisen miehistön ansiosta jouluperinteissä yhdistyvät suomalaiset ja filippiiniläiset tavat.
    Matruusi Mikko Toivonen on jo kolmatta joulua hommissa laivalla ja talousapulainen Vipri Mäkinen pitää huolta siitä, että aluksessa on tarjolla juhlapyhienkin aikaan hyvää ruokaa ja mahdollisimman levollinen tunnelma.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Voidaksemme tulla toimeen toistemme kanssa ja elääksemme kuta kuinkin sovussa keskenämme tarvitsemme monenlaisia tunnetaitoja. Ehkä tärkein näistä kyvyistä on empatia.

    Yleensä sillä tarkoitetaan toisten huomioon ottamista ja toisen ihmisen asemaan asettumista. Jotkut ovat siinä todella hyviä, toiset taas totaalisen avuttomia. Mistä empatiassa oikein on kyse ja voiko empatiakyky vaihdella eri tilanteissa?

    Empatiasta kertoo asiaa tutkinut tietokirjailija ja väitöskirjatutkija Sami Keto.

    Toimittajana on Kalle Suomi.

  • Saatamme joskus uppoutua elokuvien maailmaan ja ihastella, miten romanttisia ja tunteidensa tasalla olevia ihmisiä valkokangas vilisee. Vastaavaa taituruutta voi nähdä myös teatterilavalla, jossa kaikki tapahtuu vieläpä reaaliajassa elävän yleisön edessä.

    Entä jos lavalla roolia tulkitseva henkilö ei olekaan näyttelijä, vaan vanki? Vangit ovat usein vaikeuksissa oman tunneilmaisunsa kanssa, mutta teatteriroolissa sekin onnistuu yleensä helpommin.

    Haastattelussa on vankilateatteritoimintaa tekevän Taittuu ry:n taiteellinen johtaja Hannele Martikainen.

    Toimittajana on Kalle Suomi.

  • Järki vai tunteet? Sitä moni pohtii päivittäin, ainakin huomaamattaan, alitajuisesti. Suomalaisessa yhteiskunnassa usein painotetaan järjen käyttöä, mutta tunteet ja tunneilmaisu eivät saisi jäädä järjen jalkoihin, varsinkaan kun on kyse lapsista ja nuorista. Ainakin jos halutaan tasapainoisia aikuisia ja kansalaisia.

    Kaikenlaisten tunteiden ja niiden ilmaisemisen tulisi olla sallittua, jotta opimme lapsesta asti kelpaavamme sellaisina kuin olemme.

    Lasten mielenmaisemasta ja räiskyvästä tunneilmaisusta puhuu asiantuntijakoordinaattori Riikka Nurmi Suomen Mielenterveys ry:stä.

    Toimittajana on Kalle Suomi.

  • Jos silmät ovat sielun peili, niin kenties ihmisen ääni kertoo tuhat tunnetta. Tai ainakin monia tunteita, vaikkemme sitä arjessa aina havaitse. Äänemme paljastaa joskus enemmän ja joskus vähemmän kuin toivoisimme.

    Ääni on tärkeä väline tunteiden ilmaisemisessa, mutta miten se tapahtuu käytännössä? Voiko äänen tunneilmaisua harjoitella? Suomen kieli ja kommunikointikulttuurimme on tavallisesti melko vähäeleistä, mutta sen ei tarvitse olla.

    Ihmisäänen monipuolisuudesta kertoo vokologi ja laulunopettaja Tua Hakanpää.

    Toimittajana on Kalle Suomi.

  • Mies harrastaa sarjan 3. osa vie meidän kitaranrakentajan juttusille. Teemu Korpi teki harrastuksesta leipätyön. Mutta miten harrastus muuttuu, kun siitä on saatava elanto? Teemulle kitaroiden rakentamisen piti olla harrastus, jolla pääsee eroon työpaineista, mutta miten tämä homma nyt menikään. Entä mitä kaikkea muuta kitaran rakentaminen on kuin pelkkien osien liittämistä toisiinsa. Teemun kotiverstaalla vierailee Petri Rinne.

  • Osa 4. “What are you going to do, charge me with smoking?”
    Yhdysvaltain tautikeskus CDC:n tutkimukset kertovat tupakoinnin määrän vähentyneen vuosina 2005-2010 välillä eniten katsotuissa amerikkalaisissa elokuvissa voimakkaasti. Itseasiassa jopa niin paljon, että jos trendi olisi jatkunut samanlaisena, alle 13-vuotiaille sallitut elokuvat, eli noin 45% kaikista amerikkalaisista elokuvista, olisivat olleet täysin tupakattomia vuoteen 2015 mennessä. Näin ei toki käynyt, mutta määrät jatkavat vähenemistään. Samaan aikana tosielämässä tupakoivien määrä on tasaisesti jatkanut laskuaan 2000-luvun alusta niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin.

    Kuinka paljon tupakoinnin väheneminen elokuvissa on sitten vaikuttanut loppupeleissä tupakoinnin suosioon tosielämässä? Vaikka vaikutuksen määrästä kiistellään hyvinkin paljon, juuri kukaan ei enää kiellä etteikö yhteyttä olisi. Viimeisessä Stumparna - viimeisen vedon jälkeen sarjan jaksossa toimittaja Justus Laitinen pohtii elokuvatutkija Satu Kyösolan kanssa tupakoinnin merkityksellisyyttä elokuvissa.

    Jaksossa kuullaan myös otteita elokuvista Basic Instinct ja Thank your for Smoking sekä Tänään iltapäivällä radio-ohjelmasta vuodelta -78.

  • Osa 3.“Viimeiset intiaanit”
    Stumparna - Viimeisen vedon jälkeen sarjassa toimittaja Justus Laitinen on omakohtaisen kokemuksen kautta käynyt läpi sitä mitä lopettajan terveydelle tapahtuu lopettamisen jälkeen ja kuinka riippuvuuden voi karistaa. Tänään Justus matkaa prosessissa vielä kauemmas menneisyyteen ja tutkii sitä miten tupakoijiin suhtaudutaan nyky-yhteiskunnassa.

  • Osa 2. "Lopettamisen sietämätön vaikeus"
    Stumparna - Viimeisen vedon jälkeen -sarjassa toimittaja Justus Laitinen tutkii tupakoinnin lopettamista niin henkilökohtaisen kokemuksen kuin asiantuntijoiden kautta. Sarjassa liikutaan prosessissa taaksepäin lopettamisen terveysvaikutuksista, siitä lopettamispäätöksen vaikeuteen, siitä tupakoijan arkeen ja lopulta tupakointiin kulttuurissa.
    Tässä jaksossa Laitinen on Keuhkoliitossa selvittääkseen terveysasiantuntija Maija Kolstelan avustuksella ihmisten tapoja ylipäätään päästä irti röökikoukusta.

  • Osa 1. "Mitä mä tein?"
    Stumparna - Viimeisen vedon jälkeen -sarjassa toimittaja Justus Laitinen tutkii tupakoinnin lopettamista niin henkilökohtaisen kokemuksen kuin asiantuntijoiden kautta. Sarjassa liikutaan prosessissa taaksepäin lopettamisen vaikutuksista lopettamispäätöksen vaikeuteen, siitä tupakoijan arkeen ja lopulta tupakointiin kulttuurissamme.
    Ensimmäisessä osassa Justus käy tuberkuloosin ja keuhkosairauksien asiantuntijajärjestö Filha ry:n keuhkolääkäri Tuula Vasankarin läpi siis sitä, että mitä hänen ja kaltaistensa terveydelle tapahtuu viimeisen röökin jälkeen.

  • Nimipäiviä ei itse asiassa vietetä samalla tavalla juhlavasti muualla kuin täällä Suomessa ja länsinaapurissa Ruotsissa. Perinteen taustalla on katolisen kirkon pyhimyskalenteri. Nimipäivien juhlinta saapui Ruotsista 1700-luvulla Suomen säätyläisperheisiin ja levisi hiljalleen laajemminkin. 1900-luvun alussa nimipäiväperinne oli kaikista vahvimmillaan. Sotien jälkeen syntymäpäiviä alettiin viettää nimipäiviä isommin.

    Kaikkiaan noin 83 prosenttia suomalaisista löytää nimipäivänsä nimipäiväalmanakasta. Tänä vuonna voimaan tuli voimaan uusin nimipäiväuudistus, jonka myötä yli 20 000 suomalaista pääsee juhlimaan nimipäivää. Heistä kolme: Bertta, Petja ja Minni kertovat, miltä nimipäivän saaminen kalenteriin tuntuu. Asiantuntijahaastateltavana Lena Nelskylällä on Helsingin yliopiston Almanakkatoimiston johtaja, dosentti Minna Saarelma-Paukkala

  • Aprilli, Droho, Elonroihu, Saurus, Goya, Juliel, Kyy, Lohtu, Pippuri, Yty, Rutja ja Örkki. Muun muassa tällaisia etunimiä nimilautakunta puolsi viime vuonna.

    Nimilautakunta on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva asiantuntijaviranomainen, jonka tehtävänä on pohtia, millaisia nimiä suomalaislapsille voi antaa ja millaisia nimiä aikuiset voivat virallistaa itselleen käyttöön. Kaikkiaan nimilautakunta vastaanotti viime vuonna noin 1100 lausuntopyyntöä. Kolmannessa osassa Lena Nelskylä tapaa nimilautakunnan pitkäaikaisen puheenjohtajan, siviilioikeuden emeritusprofessori Urpo Kankaan ja kysyy häneltä, millaisia ovat nimilautakunnan kokoukset?

  • Suomessa nimeksi ei kelpaa mikä vaan. Sitä säädellään lailla. Tuorein lakiuudistus tuli voimaan vuosi sitten, tammikuussa 2019. Uusi nimilaki mahdollistaa muun muassa uudentyyppiset yhdistelmäsukunimet ja aiempaa pidemmät etunimet. Etunimiä voi nykyään olla enimmillään neljä, mutta yksikin riittää. Yhä useammalla meistä on myös juuret ulkomailla, joten uudistetussa laissa ei enää edellytetä, että nimet vastaisivat vanhaa suomalaista nimikäytäntöä. Nimen kotimaisuutta ei perustella enää kielellä tai kulttuurilla, vaan nimen esiintyvyydellä Suomessa.

    Nimilaki ja sen uudistukset peilaavat siis varsin voimakkaasti yhteiskunnan nykytilaa ja arvostuksia. Toimittaja Lena Nelskylällä on jututettavanaan siviilioikeuden emeritusprofessori Urpo Kangas, joka on toiminut myös yli kaksi vuosikymmentä nimilautakunnan puheenjohtajana.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä