Radio Suomen Viikonloppu

su 16.2.2020

  • 47 min
  • ei kuunneltavissa

Matti Ylönen

Lähetykset

  • su 16.2.2020 7.03 • Yle Radio Suomi

Jaksot

  • Vieraana on Suomeen ja Espanjaan sijoittuvan Paratiisi-rikosdraaman ohjaaja Marja Pyykkö. Juontajana Maija Salminen

    Kuva: Ana Belen Fernandez

  • Juontajana Maija Salminen. SuomiLOVEn klassikkorakkausbiisin tarinan kertoo sen säveltäjä Ismo Alanko.

  • Markus Turusen vieraana on perhe- ja perintöoikeuteen perehtynyt asianajaja, varatuomari Hanna Räihä-Mäntyharju.

    He puhuvat mm. testamenttien rekisteröintialoitteesta, ennakkoperinnöistä ja puhumisen tärkeydestä.

  • Juontajana Markus Turunen. SuomiLOVEn klassikkotarinan esittelee Robin Packalen.

  • Hotelli- ja Ravintolamuseon Oispa kaljaa -näyttelyn käsikirjoittajat Aniko Lehtinen ja Anna-Elina Hintikka maalaavat Olli Haapakankaalle kuvan keskioluen noususta ja tuhosta. Kolme oluen ystävää pohtii yhdessä, joutuvatko lapsemme varttumaan aikuiseksi keskioluettomassa maailmassa

  • Juontajana Olli Haapakangas. SuomiLOVEn klassikkobiisinä on Esa Kaartamon säveltämä Onnen kulkuri. Kappaleen esittelee Mikko Kuustonen ja sen esittää Ako Kiisken johtama Lovebändi solistinaan Osmo Ikonen.

  • Juontajana Juha Blomberg. SuomiLOVE klassikkobiisinä on tällä viikolla The Crashin Sugared. Sen esittelee musiikkituottaja Pekka Ruuska.

  • Olli Haapakangas kävi yllättymässä Aurore-renessanssimusiikkifestivaalin konsertissa Helsingissä.
    Urkutaiteilija, säveltäjä Petros Paukkunen kertoo renessanssin musiikillista keksinnöistä ja vaikutteista.

    Kuva: Guillaume Dufayn " Alma redemptoris mater":in alku.

  • Juontajana Olli Haapakangas.

    SuomiLOVEn viikon klassikkokappaleen esittelee musikkituottaja Timo Kiiskinen.

  • Ulrika Björkstamin elämä muuttui peruuttamattomasti, kun lentokone putosi hänen päälleen ja nainen paloi pahasti. Nyt Björkstam toimii ratkaisukeskeisenä valmentajana ja auttaa ihmisiä ja organisaatioita heidän elämänsä käännekohdissa. Mitä muutos on, mitä se vaatii, ja miksi me pelkäämme muuttua – muun muassa näitä kysymyksiä Björkstam pohtii Radio Suomen haastattelussa. Toimittajana Maria Jyrkäs.

Klipit

  • Brittien suut loksahtivat auki hämmästyksestä ja kuningatarkin närkästyi, kun Sussexin herttuapari ilmoitti haluavansa ottaa etäisyyttä brittihoviin. Prinssi Harryn ja hänen puolisonsa Meghanin ilmoituksen taustoista ja seurauksista puhuttiin Radio Suomessa, kun toimittaja Maija Salmisen vieraana oli kirjailija, kuninkaallisten tuntija Kaisa Haatanen.

    Kuva: Facundo Arrizabalaga/EPA

  • Kun toimittaja Riikka Rahi täytti 60 vuotta, totuus iski kuin metrinen halko. Hän ei ollut enää nuori. Hämmästys kasvoi, kun hän huomasi muutoksia ihossa, hiuksissa, seksihaluissa, liikkeiden nopeudessa.

    Radiosarja Naisia vanhuuden partaalla syntyi henkilökohtaisten hämmästelyjen seurauksena. Sarjassa kerrotaan yhdestä elämän vedenjakajista sekä niistä ajatuksista, huomioista, peloista ja kiukusta, joita vanheneminen nostattaa.

    Rahin työpari, äänisuunnittelija Katja Kostiainen on nelikymppinen nainen. Hän sanoo radiosarjan teon avanneen hänenkin silmänsä ikääntyvien turhalle syrjinnälle.

    Naisia vanhuuden partaalla kuullaan Radio Suomessa 11.1.2020 alkaen lauantaisin klo 12.15.

    Rahin ja Kostiaisen tapaa Olga Ketonen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä