Hyppää sisältöön

Rokotevastaisuuden soturit

ei katsottavissa olevia jaksoja · dokumentti · tutkiva journalismi

Ruotsalainen Diza valvoo öisin neljän kuukauden vanhan poikavauvansa vieressä, kun netistä luetut ajatukset pyörivät hänen päässään. Pitäisikö poika antaa rokottaa esimerkiksi tuhkarokkoa ja poliota vastaan? Mutta milloin viimeksi Diza on edes tavannut jonkun tuhkarokkoon sairastuneen? Vaikka pandemia ravistelee maailmaa, rokotevastainen liike tuntuu saavan yhä lujemman otteen nuorista vanhemmista. Toimittajat Anna Nordbeck ja Malin Olofsson soluttautuivat liikkeeeseen yli puoleksitoista vuodeksi. Liikkeen lämmin ilmapiiri ja yhteisöllisyys yllättivät toimittajat, mutta mitä syvemmälle liikkeeseen he onnistuivat pääsemään, sen selvemmäksi kävi, että siihen liittyy myös menetelmiä ja tavoitteita, joista huolestuneiden vanhempien ei haluta tietävän. Ruotsalainen dokumenttisarja.

Katso myös