Hyppää sisältöön

"Omaan epävarmuuteen kallistuminen korostaa sitä" – näin miehet kertovat ulkonäköpaineista

· asia

Miesten ulkönäköpaineet ja kehonkuvaan liittyvät ongelmat kasvavat kansainvälisten tutkimusten mukaan vaikka Suomessa tutkimustietoa on toistaiseksi vähän. Ulkonäköajattelua pidetään yhä sukupuolittuneena ja miesten kohdalla sitä ei hyväksytä eikä siitä puhuta sosiaalisesti sen epämaskuliinisena pidetyn luonteen takia. Siksi se ei myöskään näy todenmukaisesti väestötason aineistoissa. Miesten ulkonäköpaineet liittyvät toimintakykyyn ja maskuliinisuuteen, kuten pituuteen, lihaksikkuuteen, painoon, peniksen kokoon tai kaljuuntumiseen. Näin miehet kertovat ulkonäköpaineista.

käynnistyskerrat 148 331

Katso myös