Hyppää sisältöön

Suomen suven avaus palaa Joensuun Laulurinteelle

· uutiset · asia

Kahtena edellisenä vuonna Suven avaus on järjestetty koronapandemian takia virtuaalisesti, mutta nyt tuhannet koululaiset saavat taas kokoontua laulamaan yhdessä. Tänä vuonna ohjelmassa on kaksi kantaesitystä. Outokumpulaisen Kummun koulun 3-luokkalaiset ovat säveltäneet ja sanoittaneet kappaleen "Metsä on niin kaunis tänään". Lisäksi illan aikana kuullaan Reijolan koulun rehtori Jyri Martiskainen on säveltämä ja sanoittama “Kesälaulu”. Illan artistivieraana on joensuulainen räppäri Pure.

poistui 3.7.2022 käynnistyskerrat 24 171

Katso myös