Kaisa Hirsisaari osti rapistuneen tanssilavan rakkaudesta lajiin
Päättynyt tanssilavakausi oli edelliskesää parempi. Edelleenkään ei kuitenkaan vielä ylletä samalle tasolle kuin ennen koronaa. Osa tanssijoista ei ole palannut enää tanssilavoille, mutta toisaalta mukaan on tullut myös uusia harrastajia. Yleensä tanssilavat omistavat esimerkiksi urheiluseurat tai kyläyhdistykset, mutta Hangan lavan Hankasalmelta osti viime jouluna yrittäjä Kaisa Hirsisaari. Hän pyörittää tanssilavaa nyt yhdessä puolisonsa kanssa.
käynnistyskerrat
152 860
Ohjelmaan liittyvää
Ohjelman tiedot
Kuva: HD, 16:9
Ääniraidat: suomi stereo
Tekstitys: suomi
Katsottavissa ulkomailla