Kuvittele itsesi tilanteeseen, jossa olet tekemässä isoa päätöstä, ja olet kahden vaiheilla. Kaikki järkisyyt ovat yhden ratkaisun puolella, mutta silti jokin sisälläsi kirkuu vastaan. Kumpaan luotat, järkeen vai tunteeseen?
Minä elin monta vuotta järjen varassa. Se oli turvallista elämää. Oli - siihen asti, kunnes tajusin, että en viihtynyt siinä elämässä ollenkaan. Kun riittävän pitkään valitsee asioita vain sen perusteella, mikä on yleisesti hyväksyttyä, turvallista ja järkevää, voi matkan varrella unohtaa itsensä kokonaan. Lopulta on tilanteessa, jossa mikään ei enää tunnu hyvältä, eikä enää edes järkevältä.
Järkiperusteisia päätöksiä voi analysoida ja jauhaa loputtomiin. Voi tehdä listoja asioiden hyvistä ja huonoista puolista, punnita faktoja ja kysellä toistenkin mielipiteitä. Tämä on ihan viisasta tiettyyn pisteeseen asti, mutta silloin kun sydän putoaa kyydistä, on viisaus jo kaukana.
Hyvä ystäväni sanoi minulle vuosia sitten näin: Kaikkea ei tarvitse analysoida. Luota tunteeseen.
Aloin vähitellen opetella. Se ei ollutkaan ihan helppoa, mutta vähitellen pääsin jyvälle siitä, mitä minä oikeasti halusin.
Valintojen teko helpottui. Tunneratkaisut nimittäin tunnistaa siitä, että ne ovat lopulta hyvin yksinkertaisia. Oikean ratkaisun vaan tietää, eikä syitä sille pysty välttämättä edes sanoilla selittämään. Intuitioksikin sitä jotkut kutsuvat. Minä kutsun sitä itsetuntemukseksi ja herkkyydeksi elämälle. Nykyään luotan niihin, ja nyt jo kokemuksesta tiedän, että se kannattaa. Jos olen alitajuisesti tuntenut, että jotakin on ollut vialla - silloin yleensä jotakin todella on ollut vialla, en vain ole vielä siinä vaiheessa tiennyt mitä. Se on paljastunut vasta myöhemmin. Tämä tunne ei ole pettänyt minua koskaan. Kaikissa elämäni suurimmissa virhearvioinneissa olen toiminut tunnettani vastaan, kun taas kaikissa elämäni ihanimmissa onnistumisissa olen seurannut sitä.
En minä järkeä silti hylännyt ole. En aja ylinopeutta, vaikka maantie olisi tyhjä ja kuiva; en irtisanoudu huonolta tuntuneen työpäivän päätteeksi tai tuhlaa palkkapäivänä rahojani johonkin, mitä sattuu tekemään mieli. Järki on tarpeen myös silloin, kun tekisi mieli jättää lenkki väliin kolmatta kertaa samalla viikolla tai elää pelkällä roskaruualla. Ja mikä tärkeintä: suurten päätösten kohdalla odotan rauhassa, jotta olen varma, että tunne on todellinen, eikä vain jokin ohimenevä oikku.
Tekemäni tunneratkaisut ovat monta kertaa osoittautuneet lopulta myös hyvin järkeviksi valinnoiksi. Tunne on kertonut minulle etukäteen jotain sellaista, johon järki ei vielä siinä hetkessä ole ylettynyt.
Myönnän, että toisinaan heittäytyminen edelleen pelottaa. Mutta siinä, että eläisin jatkuvasti omaa tunnettani vastaan, ei ainakaan ole mitään järkeä.
