Radio Suomesta poimittuja: Sananen - Eteenpäin oli menty
Julkaistu: ti 6.9.2016
Kuunneltavissa toistaiseksi
202 kuuntelukertaa
Monessa maassa jalkapallo ja elämä ovat synonyymejä. Jos ne ovat Suomessa lähellekään, pahalta näyttää.
En ymmärrä mitään jalkapallosta. Onneksi siitä ei ymmärrä Suomessa kukaan muukaan. Siksi tämmönen taikinaihoinen pitkän linjan harrastajanäyttelijäkin uskaltaa analysoida julkisesti kotimaista jalkapalloa. Se näyttää niin hirveältä, että sitä ei pysty katsomaan. Me, jotka seuraamme urheilua lähinnä teksti-tv:n tulosseurannasta, sen tiedämme: meillä ei mene mitenkään.
Kauhea ajatus hiipii mieleen. Mitäs jos nyt on saavutettu monissa asioissa lakipiste? Kehitystä ei ole kerta kaikkiaan enää luvassa. ”Eteenpäin on menty” piti paikkaansa vielä 2000-luvun alussa. Nyt lausahdus naurattaa yhtä paljon kuin Vintiöiden uusintajaksot. Tulee autonominen oksettava olo ja tekee mieli rakennella ajattelematta valtava määrä voileipiä.
Jalkapallomenestys on kuin onnellisuus. Mitä kauemmin ja kiihkeämmin sitä odottaa, sitä kauemmaksi se karkaa. Maajoukkueen peli-illat on ladattu mahdottomilla odotuksilla. Syytän television asiantuntijoita. He ovat työssään liian hyviä. Olemme maailman ujoin kansa, mutta kun sanoja alkaa tippua, mannaa sataa. Entiset jalkapalloilijamme osaavat hurmata ja maalata sanoilla, he ovat onnistuneen esileikin raudanlujia ammattilaisia. Uskaltaisin väittää, että lajissaan maailman parhaita. Heidän vaiettuaan peli on aina suuri pettymys. Ei nähdä kunnon puikotusta, harvoin edes säällistä erektiota.
Maajoukkueen peli-ilta on mahdottoman paikka. Suunniteltu onnen täyttymys. Se on sama kuin päättäisi, että marraskuun 14. on vuoden onnellisin päiväni. Silloin kaikki on kohdallaan. Mistään ei kolota, hymy työntyy naamaan luontevana, minä sulkeutunut avaudun yht`äkkiä kuin lihansyöjäkasvi. Onni pääsee esteettä sisään ja pystyttää minuuteni camping-alueelle pysyvän leirin, jatkuvalämmitteisellä kiukaalla varustetun.
Näinhän ei tietenkään koskaan tapahdu. Tulee se kalenterin päivämäärä. Arki on tehdyt ympäröivässä maastossa tehtävänsä ja kaivanut poteroita pimeään tuttuuteen. Niissä nyrjäyttää pieni ihminen itsensä matkalla kohti hekumansa huippua. Mikään ei onnistu suorituspaikalla. Jo ensimmäinen lause on niin vino, että toinen ei saa siitä koppia. Valot saa sammuttaa. Säästetään energiaa.
Ihan hirveitä ajatuksia risteilee mielessäni. Suomen jalkapallo oli odottanut jo jonkin aikaa lopullista kuoliniskuaan ja pyöveliä etsittiin. Eikö pirulauta kuvaan lipunut piilopyylevä ruotsalainen Hans Backe. En ole uskaltanut katsoa, mutta tuloskimaroiden valossa hän on sekoittanut jalkapallostamme loputkin. Haluaako ruotsalainen kostaa kaiken: sen, että meillä Kypärämäessä naureskellaan säännöllisesti Kalle Kustaan harrastuksille ja katsotaan hirnuten joka viikko kovassa kännissä Allsång på Skansenia.
En osaa ruotsia, mutta tarkoittaako hans backe suomeksi hänen peräloosterinsa??
Ruotsi on jalkapallon maailmanlistalla noin sijalla 36 ja Suomi puhaltaa armotta niskavilloihin sijalta 61. En yllättyisi, jos länsinaapurissa olisi komitea, joka miettii miten rakoa saadaan vauhdilla isommaksi. Muita murheita Ruotsista on vaikea löytää.
Inhottavia ajatuksia suorastaan tulvii päälleni, kuin liian pienestä laskiämpäristä. Jospa jalkapallo onkin meidän maamme kuva. Lakipiste on saavutettu jo aikaa sitten. Kaikki lajit eivät vain istu kaikille. Päätä voi lyödä seinään ja analysoida kauniimmaksi, mutta kannattaako se? Kuinka monta hyvää ghanalaista suurpujottelijaa tunnet?
Suomikin on standby -tilassa. Talouskasvumme oli uskomaton tarina, elintasomme kohosi, nyt voidaan sanoa, liian korkealle. Vauraus jaettiin lopulta niin, että muutamat rikastuivat tolkuttomasti ja köyhät köyhdytettiin nälkärajalle. Surkein tilanne on keskituloisilla. Me meinaamme tukehtua kammottavaan keskinkertaisuuteemme.
Vuodesta 2008 lähtien meillä on ollut aikaa sopeutua ajatukseen, että siirrymme painimaan alasarjaan. Sielläkin voimme menestyä ja ennen kaikkea nauttia aidosta liikunnan ilosta.
Päättäjämme ja taloususkovaisemme eivät vielä ymmärrä mitään. Jääräpäisyys on samaa viskoelastista materiaalia kuin jalkapalloliitossa. Ehkä tarvitaan taas joku ruotsalainen konsultti: Joakim och hans backe?!?
Me suomalaiset tykkäämme pienistä jutuista. Meidän pitää opetella se uudestaan. Talot pienenevät, talous pienenee. Lapsi on ihan terve kun se haluaa potkupallotella takapihalla.
Maallikkosaarnaaja Maasola
JAA:
