Erkki Melartin: Aino
Libretto: Jalmari Finne, perustuu Kalevalan runoihin
Musiikinjohto Klaus Mäkelä
Suomen Kansallisoopperan kuoro ja orkesteri
Aino - Helena Juntunen, sopraano
Väinö - Juha Kotilainen, baritoni
Jouko - Jyrki Anttila, tenori
Annikki - Anna-Kristiina Kaappola, sopraano
Taina, äiti - Jeni Packalen, mezzosopraano
Vedenneidot - Meriliinu Haataja, sopraano, Tuula Paavola, altto, ja Johanna Lehesvuori, sopraano
Suoran lähetyksen toimittaa Risto Nordell. Oopperan väliajalla illan teoksesta ja sen esityksestä keskustelevat Erkki Melartin -seuran puheenjohtaja Tuire Ranta-Meyer ja oopperalaulaja Jaakko Kortekangas.
Oopperan tapahtumat:
I näytös
Aino on hakemassa vihdaksia ja laulaa auringolle ja keväälle: "rientävi sorea sulho, aurinko ylinen ylkä ". Aino muistaa syntymäänsä. Silloin alkoi uhrilehdossa kasvaa "Ainon koivu, Ainon sielu". Väinö kuulee laulun ja innostuu, sillä Ainolla on hänen mielestään sama kaipuu ja "ikuinen ikävä" kuin hänellä. Väinöltä puuttuvat luonnon syntysanat ja hän uskoo saavansa ne luonnosta syntyneen Ainon kanssa. Vasta silloin Väinö olisi kokonainen. Aino ei halua, vaan pakenee metsään. Väinö tuntee kuin nuortuneensa Ainon vaikutuksesta. Hän ei halua Ainoa väkisin, vaan päättää tulla pyytämään Ainoa tämän perheeltä. Taina etsii Ainoa, tytärtään. Myös Ainon veli Jouko tulee etsimään. Aino löytyy, mutta hän on allapäin. Aino kertoo unestaan: hän oli lentänyt lintuna, haukka oli syöksynyt häntä kohti ja silloin hän oli lentänyt auringon syliin. Sitten hän sanoo Väinön pyytäneen häntä. Taina ilahtuu suurmiehen kiinnostuksesta, mutta Jouko vakuuttaa kukistavansa Väinön. Jouko odottaa, kun Väinö tulee kalevalaistensa kanssa. Yhteenotto huipentuu Väinön laulaessa Joukon suohon ja loihtiessa myrskyn. Jouko on valmis lupaamaan mitä vain päästäkseen pulasta, ja lopulta hänen täytyy antaa sisarensa ennen kuin Väinö laulaa hänet vapaaksi.
II näytös
Aino istuu koivun juurella ja laulaa "tuli kevät, tuli toivo, tuli kevät, tuli kaiho, tuli ikuinen ikävä". Ainon nuorempi sisar Ainikki tulee ja iloitsee käkien kukkumisesta. Aino uskoo jo Joukon voittaneen koska luonto kukoistaa. Aino sanoo odottavansa aurinkoa sulhasekseen, mutta Ainikki sanoo Väinön olevan tulossa. Jouko tulee ja joutuu tunnustamaan joutuneensa tappiolle ja luvanneensa Ainon Väinölle. Jouko pakenee, Aino on epätoivoinen, mutta Taina iloitsee häistä. Väinö tulee väkensä kanssa. Aino ei vieläkään halua hänelle, mutta Väinö ei luovuta, sillä Aino on hänelle "selitys kysynnän kaiken, elon selvitys ihana." Väinöä pyydetään laulamaan, mutta hän haluaa avukseen soittimen, loihtii Ainon koivusta kanteleen ja laittaa siihen kielet Ainon hiuksista. Väinö alkaa soittaa, mutta soitto on "suruista tehty, murehista muovaeltu", ja silloin Väinö huomaa surun kaiken syntysanaksi. Väinön laulaessa Aino tuntee saavansa siivet, kohoavansa ilmaan ja lentävänsä kohti aurinkoa. Hän katoaa metsään, ja Väinö ihmettelee, miksi äkkiä "soitto on samea kuin ois riemu kesken laannut". Ainoa lähdetään etsimään.
Epilogi Väinön laulaessa Aino on ymmärtänyt oman ikävänsä: "kun hän suruja ylisti, tunsin, hän minusta lauloi." Nyt hän kuuntelee rannalla hurmioituneena vedenneitojen laulua ja odottaa auringon nousua. Kuoron laulaessa nousevan auringon ylistystä "kuin itse luonto laulaisi " Aino syöksyy mereen.
(Lähde: Suomen Kansallisooppera)
