Suomen historiassa on ollut perinne, jossa sodan johtajia ei käsitellä kriittisesti, sanoo dosentti Lasse Laaksonen. Yleensä sodan johdon henkilökohtaiset ongelmat ja alkoholismi on aina selitetty parhain päin.
Dosentti Lasse Laaksonen on tutkinut armeijan ylimmän johdon alkoholinkäyttöä itsenäisyyden alusta jatkosotaan saakka.
Itsenäisyyden ajan alkuvuosikymmeninä Suomen armeijan upseeristossa oli hyvin ristiriitainen suhde alkoholiin. Armeijan johdossa oli täysraittiita upseereita, jotka olisivat halunneet kitkeä kaiken juomisen armeijan piiristä ja toisaalta oli upseereita, joiden mielestä viina kuului upseerielämään.
1920-luvulla oli upseerien erilaiset suhteet alkoholiin haittasivat jopa armeijan kehittämistä, koska eri leirien upseerit eivät kerta kaikkiaan tulleet toisien kanssa toimeen. Ristiriitoja tuli muun muassa 1920-luvulla armeijan johdossa oli raivoraitis Karl Wilkama ja suojeluskunnan johdossa ahkerasti juopotteleva Lauri Malmberg.
Sodan aikana Mannerheim suhtautui upseereiden juopotteluun kahtalaisesti. Suosikit saivat anteeksi juopottelua, muut eivät. Esimerkiksi Mannerheim ei puuttunut kenraaliluutnantti Airon juopotteluun, koska Airo muuten suoriutui tehtävistään.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosJAA:
