Viimeiset neljä vuotta uutisemme ovat täyttyneet Venäjästä.
Tapahtumat ovat seuranneet toisiaan hengästyttävällä vauhdilla ja kaava on usein ollut samanlainen. Jotain ikävää tapahtuu ja Venäjää epäillään ainakin osittain syylliseksi. Se kiistää tapahtuneen kiivaasti, mutta ajan mittaan Venäjän osallisuus käy yhä ilmeisemmäksi. Silti se jatkaa kiistämistään.
Tämä kuvio on toistunut Krimiltä Donbassiin, Yhdysvaltain presidentinvaaleista vallankaappausyritykseen Montenegrossa ja Alepposta dopingvalvontaan.
Venäjä ei käyttäydy, kuten käyttäytyy, sen takia, että se on vahva, vaan sen takia, että se on heikko. Silti se haluaa olla valtiollisten edeltäjiensä kaltainen pelätty globaali supervalta. Toinen keskeinen tavoite on sementoida presidentti Putinin valta. Kumpaakin tavoitetta palvelisi Venäjän tavoittelema uusi Jaltan konferenssi, jossa suurvallat sopisivat etupiirien jaosta pienten maiden päiden yli.
Näiden tavoitteiden edistämiseksi Venäjä käyttää sinällään vähäisiä resurssejaan hyvin tehokkaasti. Sillä on autoritäärisen hallinnon nopeaa päätöksentekokykyä ja häikäilemättömyyttä. Ei tarvitse pelätä oppositiota, mediaa, oikeuslaitosta eikä vaaleja ratkaisuja tehdessä.
Venäjä on mobilisoinut yhteiskuntansa tehokkaasti valtionjohdon asettamien tavoitteiden taakse. Kremlin ei tarvitse erikseen käskeä, vaan valtaapitävien miellyttäminen on oma-aloitteista ja itseohjautuvaa. Kokonaisuutena tätä Venäjän toimintaa länttä vastaan voidaan nimittää hybridisodaksi tai hybridivaikuttamiseksi. Taustalla asetelmassa on myös se, että loppujen lopuksi Venäjä tietää olevansa turvassa, koska sillä on valtava ydinasearsenaali.
Jos Venäjä kuitenkin yhtäkkiä muuttaisi linjaansa rakentavaksi, niin se toivotettaisiin asian varmistuttua avosylin takaisin yhteiseen piiriin. Jos taas länsi toteuttaisi asiat, joita Venäjä vaatii, niin arvioisin Putinin Venäjän silloin vain jatkavan menestykselliseksi osoittautunutta aggressiivista toimintatapaansa.
Suhtautumiseroa tilanteeseen kuvaa hyvin myös se, että lännessä talouspakotteita pidetään välineinä, jotka auttavat välttämään sodan. Venäjällä ne pakotteet katsotaan sodankäynniksi.
Tällainen kritiikki on helppo leimata Venäjän tai jopa venäläisyyden vastaiseksi, koska tuntuu siltä, että Venäjästä puhutaan vain ja ainoastaan kielteisiä asioita. Tasapuolisuuden vaatimus asioiden käsittelyssä luo harhaa, että Venäjän ulkopolitiikasta olisi sanottava myös jotain hyvää tai olisi väkisinkin tehtävä myös lännestä ainakin osasyyllistä tilanteeseen.
Mikään inhimillinen tilanne ei tietenkään johdu vain yhdestä osapuolesta. Mutta pääsyy turvallisuuskriisiin ovat nimenomaan Venäjän pyrkimykset. Lännen kielteisyys näitä pyrkimyksiä kohtaan ei ole pelkkää valtapolitiikkaa, vaan mukana on myös demokratian, sananvapauden ja oikeusvaltion kaltaisia arvoja.
Lännen arvot taas ovat Putinin pahimman painajaisen, värivallankumouksen arvoja. Siksi hänen johtamansa Venäjä on niin vakuuttunut siitä, että länsi on uhka. Niinhän se tavallaan onkin, sillä länsi toivoo avointa, demokraattista ja vapaata Venäjää. Putinin vallan alla sellaista tuskin voi enää syntyä.
Tällä hetkellä lännen Venäjä-politiikka on pitkälti vain reagoimista Venäjän toimiin. Putin on pystynyt pitämään aloitteen hallussaan. Samalla hän on onnistunut kehystämään lännen reaktiot perusteettomiksi aggressioiksi monien silmissä koti- ja ulkomailla.
Euroopan unioni on tässäkin tilanteessa oma itsensä eli kaikkea muuta kuin yhtenäinen. Eri jäsenmaiden uhat ja mahdollisuudet ovat vain niin perin erilaisia. Venäjä myös pyrkii aktiivisesti hajottamaan mielipiteitä niin valtioiden kuin kansalaisten tasolla. Kuitenkin nyt olisi päätettävä, miten Venäjän pyrkimyksiin suhtaudutaan.
Tyydytäänkö vain reagoimaan tilanteisiin ja odotetaan, että Putinin valta jostain syystä romahtaisi. Vai ryhdytäänkö päämäärätietoisesti patoamaan Venäjän vaikutusvaltaa kylmän sodan malliin? Vai annetaanko Venäjälle periksi ja toivotaan, että tilanne rauhoittuu? Vai käydäänkö aggressiivisempiin vastatoimiin talouden ja diplomatian saralla, vaikka se tarkoittaisi kriisin eskaloitumisen uhkaa?
Tämän päätöksen ytimessä täytyy olla ymmärrys siitä, minkälainen johtaja Putin on ja mitä kaikkea hän on valmis tekemään.
Suomelle Venäjän naapurivaltiona EU:n yhteisen Venäjä-politiikan luominen on luonnollisesti äärettömän tärkeää. Yksin olemme nimittäin hyvin pian taas syvällä Venäjän vaikutuspiirissä. Me olemme lähtökohtaisesti EU:n Venäjä-politiikan toteuttamisen ja seurausten keskiössä.
Euroopan unionin tehtävänä on taata paitsi rauha Euroopassa, myös pitää kiinni arvoistaan. Niitä ovat ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio.
Nyt on etsittävä keinot, joilla puolustaa näitä arvoja, sillä ne ovat hyökkäyksen kohteena, myös Venäjän suunnasta.
