Hyppää sisältöön

Elokuvan tarina. Ruutia, räminää ja rakkautta (1961)

14 minJulkaistu: to 25.8.2011Kuunneltavissa toistaiseksi
Edwin Porterin vuonna 1902 valmistunut 12-minuuttinen Suuri junaryöstö sai aikaan kultakuumeeseen verrattavan ryntäyksen filmialalle. Miljoonia saattoi nyt tahkota vain innolla, uskalluksella ja muutaman sadan dollarin alkupääomalla. Los Angeles muuttui elokuvakaupungiksi, jonne tuotanto pian keskittyi. 1910-luvulla alkoi kehittyä Hollywoodin tähtijärjestelmä, jonka ensimmäisiä suurnimiä oli Ansa Ikostakin innoittanut ”pikku Mary” eli Mary Pickford”. Näytteet lukee Kirsti Penttinen. Toimittajana Helge Miettunen. (Ohjelmasta: Elokuvan tarina. Ruutia, räminää ja rakkautta.) (5.10.1961)
skip_next
volume_up