"Satakielessä luonto esittää kaiken musiikin täydellisen ihanteen, niin että säveltäjät voivat oppia siltä, kuinka luoda täydellinen melodia", kirjoitti renessanssin musiikkioppinut Athanasius Kircher. Barokin aikana satakieltä matkittiinkin sävellyksissä paljon, mutta lähes yhtä paljon matkittiin käkeä - eikä kanaa tai varistakaan unohdettu.
Matkiminen viehättää ja naurattaa enemmän kuin täydellinen melodia, olkoonkin että barokin säveltäjät eivät juuri piitanneet siitä, tuliko turturikyyhky tai hemppo nuotinnettua juuri oikein. Tärkeämpää oli linnunlaulun symboliikka.
1. Tarquinio Merula: Canzon: La Lusignuola (Fontanella-nokkahuilukvartetti)
2. Pietro Torri: Son rosignolo (Julla von Landsberg ja Simon Borutzki sekä Hofkapelle Schloss Seehaus)
3. Girolamo Frescobaldi: Capriccio sopra il cucho (John Butt)
4. Jean-Philippe Rameau: La Poule (Elina Mustonen)
5. Antonio Vivaldi: Onde chiare che sussurrate, oopp. Ercole sul Termodonte (Lea Desandre ja Jupiter/Thomas Dunford)
6. Francois Couperin: La Linote-éfarouchée (Angela Hewitt)
7. Trad. napolilainen: Tu sai che la cornacchia (Renata Fusco ja Massimo Lonardi)
8. Tuntematon: Tune for the woodlark (Giovanni Antonini)
9. Heinrich Ignaz Franz von Biber: Sonata representativa (Il Giardino Armonico)
10. Clement Jannequin: Le Chant des Oiseaux (The Hilliard Ensemble)
11. G.F. Händel: "Augelletti, che cantate" oopp. Rinaldo (Dorothee Mields ja Stefan Temmingh sekä The Gentleman's Band)
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA:
