2000-luvulla itsensä keskustaoikeistoon määritellyt Kansallinen Kokoomus oli syntyessään kuningasmielisten porvarien oikeistokonservatiivinen puolue. Aatteellisesti kokoomuksen historia on pitkä ja ulottuu sivistysporvariston perinteisestä koti, uskonto ja isänmaa -retoriikasta, 1970-luvun puheisiin sosiaalisesta valintataloudesta. Suomalaiset puolueet -sarjan kolmannessa osassa valtiotieteiden tohtori Vesa Vares kertoo, miten perinteiset kokoomusarvot, konservatismi ja kansallismielisyys, näkyvät 2000-luvun kokoomuksessa, jota markkinatalouspuhe dominoi. Samalla selviää myös, kuka kokoomuspoliitikko toimi aikoinaan esikuvana pilapiirtäjä Kari Suomalaisen kuuluisalle kypäräpappikarikatyyrille. Ohjelman on toimittanut Tapio Pajunen.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosJAA: