Vaikka hyvin tiedämme, että jokainen ihminen on täydellinen ja kaunein mahdollinen omana itsenään, sellaisenaan, naisten meikkiteollisuus on suuri ja yksi näkyvimpiä kemianteollisuuden aloja. Tarve korostaa eri kasvonpiirteitä on vanhempi kuin kemianteollisuus, eri meikkityyppien juuret ulottuvat usein tuhansien vuosien päähän. Esimerkiksi kajalien uskotaan polveutuvan muinaisista egyptiläisistä silmänrajausvoiteista. Huulipunan alkuperä ajoitetaan Mesopotamiaan ja ensimmäisen huulipuikon keksijäksi mainitaan vuoden 1000 molemmin puolin elänyt andalusialainen arabitiedemies Abu al-Qasim al-Zahrawi.
Tietenkin biologit ovat päätelleet kasvonpiirteiden korostamiselle selityksen, jonka mukaan kaikki perustuu evoluutioon. Ja niin kuin useimmiten evoluutioselityksissä, meikkaamisenkin tarkoituksena on lisääntyminen: se, että ”naiset yrittävät saada miehet parittelemaan kanssaan”, niin kuin tutkija kertoi lehdessä vuodenvaihteessa.
Kaari Utrion ja Sari Savikon kirjassa Bella Donna on kouvolalaisen Objekto-liikkeen meikkimainos 1920-luvulta. Siellä mainitaan seuraavanlaisia kauneudenhoitotuotteita: ”Ihonuudistaja – poistaa parissa, kolmessa päivässä kasvoista märkärakkulat, finnit, näpyt ja ihomadot. Uudistaa ihon täydellisesti. Poskipunaneste – tekee kalpeat posket heti kauniin punaisiksi ja sen kautta ulkonäön miellyttäväksi. Lähtee vain pesemällä pois. Kesakkoneste – vaalentaa ja poistaa taatusti kesakot, jopa yksinäiset ruskeat pilkutkin kaikkialta ihosta.”
Näin ytimekkäitä meikkituotteita saa nykypäivänä kemikaliosta etsiä. Ensinnäkin 20-luvulla ei meikattu vaan ehostettiin, englannin kielen sanoista make up, kirjaimellisesti: panna kokoon, napattu uudissana meikata omaksuttiin kieleemme vasta 1960-luvulla. Nykyajan meikkituotteiden nimet vetoavat mielikuviin. Scandaleyes mascara. 1000 kisses huultenrajauskynä. Blueberry luomiväri.
Luomiväri nimeltään Blueberry, eli mustikka, on tietenkin suomalaisen Lumenen tuote. Yhtiö ammentaa tuotteidensa nimistön luonnosta, mikä sopii firmalle, joka on saanut nimensä Kuhmoisissa sijaitsevasta Lummenne-järvestä. Yhtiön meikkien trendeistä, innovaatioista ja tuotteiden runollisista nimistä vastaa Maarit Veromaa. Hän kertoo seuraavassa, mitä tapahtuu runouden ja kemianteollisuuden leikkauskohdassa.
Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Emilia Cronvall. Ohjelma on uusinta vuodelta 2014.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: