Ensimmäinen maalitehdas perustettiin Englannissa vuonna 1790. Täällä koto-Suomessa syksyllä 1861, kun Tikkurilan rautatieasema valmistui, anoi everstiluutnantti Munsterhjelm luvan perustaa myllynsä yhteyteen öljynpuristamon. Lupa heltisi ja siitä sanotaan Tikkurilan toiminnan alkaneen. Varsinainen teollinen maalien ja lakkojen tuotanto alkoi Tikkurilassa vuonna 1919.
Paljon on vettä virrannut Kervanjoessa näiden reilun 150 vuoden aikana; nimi on muuttunut moneen kertaan ja maalit ovat kehittyneet. Tänään Tikkurila on pörssiyhtiö, jolla on tehtaita Suomen lisäksi ainakin Venäjällä, Ruotsissa, Puolassa ja Saksassa.
Kuinka maalia tehtaillaan vuonna 2014? Siitä ottaa selvää Tuoteseloste. Anu Packalén pääsi tutustumaan Tikkurilan Monicolor tehtaaseen oppainaan tuotanpäällikkö Petri Karhu ja teknisen tuen päällikkö Rami Kuparinen.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosJAA: