Joka neljäs suomalainen kärsii mielenterveysongelmista vuoden aikana. Puolet meistä kokee jossain elämänsä vaiheessa mielenterveyden häiriöitä tai sairauden. Siksi onkin erikoista, että mielensairauksiin liittyy edelleen häpeää. Tietoakin on tarjolla liian vähän, ennakkoluuloja ja streotypiota sitäkin enemmän. Toistaiseksi viimeisessä Lanttulataamossa puhuttiin suvaitsevaisuudesta, erilaisuudesta ja mielenterveyden häiriöistä. Vieraana oli kehitysjohtaja Kristian Wahlbeck. Hänen mukaansa mielenterveyskuntoutujia varten pitäisi luoda omia työpaikkoja. Tällä hetkellä 100 000 suomalaista on eläkkeellä mielenterveysongelmien takia. Heistä noin puolet haluaisi mukaan työelämään, mutta tämä ei ole mahdollista asenneongelmien takia. "Suomen kestävyysvajeongelmatkin saataisiin ratkaistua, jos nämä ihmiset saataisiin töihin."
Lisäksi mielenterveyskuntoutujat kertoivat elämästään sairauden kanssa. Esimerkiksi Tomi on pystynyt opiskelemaan, tekemään töitä, ja olemaan isä pian 6-vuotiaalle tyttärelleen. "Mun elämä ei ole muuttunut diagnoosin jälkeen paljon mitenkään, paitsi, et mulla on paljon enemmän kavereita, jotka on hulluja." Toimittajina Heidi Laaksonen ja Hanna Kinnunen.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosJAA:
