– On vähän sellainen alaston olo, jos lähtee ilman kynsilakkaa liikenteeseen, tunnustaa Elina Arlin ja lakkaa kyntensä tulipunaisiksi juuri ennen haastattelun alkua.
Arlin on tunnettu siitä, että hän pukeutuu aina estradia varten mekkoon ja punaa huolellisesti myös huulensa.
- Se myös kuuluu ehkä musiikistanikin, että sitä ei ihan farkut jalassa olisi luontevaa esittää, sanoo Arlin.
Laulaja-lauluntekijä Elina Arlin tuli suurelle yleisölle tutuksi viime vuoden Uuden Musiikin Kilpailusta. Silloin hän oli mukana ihan loppusuoralle asti kappaleellaan He's not my man. Kappale on mukana myös vasta ilmestyneellä debyyttilevyllä. Kati Turtola uteli, vieläkö taannoinen euroviisuehdokas on Elinalle erityinen kappale?
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosJAA: