Suomi talvisodassa
Syksyllä 1939 Suomessa elettiin kireitä aikoja. Hitler ja Stalin hämmästyttivät maailman solmimalla hyökkäämättömyyssopimuksen. Neuvostoliitto esitti Suomelle ankaria aluevaatimuksia. Kaiken lisäksi Suomi oli jäämässä kansainvälisessä poliittisessa kuviossa yksin.
Marraskuun lopussa 2009 tuli kuluneeksi 70 vuotta talvisodan syttymisestä. YLE Radio 1 muisti näitä kansakunnan kohtalonhetkiä mittavalla 12-osaisella sarjalla.
Ohjelmasarjan neljässä ensimmäisessä osassa sotaa käydään kronologisesti läpi alkaen suurpoliittisesta tilanteesta ennen sotaa aina välirauhan aikaan saakka. Sen jälkeen talvisodan aikaa tarkastellaan eri näkökulmista. Ääneen pääsevät aikalaiskokijat ja Suomen eturivin historiantutkijat. Lisäksi kuullaan runsaasti autenttista radiomateriaalia.
Ohjelmasarjan on toimittanut Seppo Heikkinen. Ohjelmasarja on vuodelta 2009.