Kirjakerho: EU:n kirjallisuuspalkinnon saanut Selja Ahava kertoo kirjastaan Taivaalta tippuvat asiat
Pieni tyttö menettää äitinsä, kun lentokoneesta irronnut jääkimpale tippuu äidin päälle. Täti voittaa lotossa kaksi kertaa päävoiton. Salama iskee kalastajamieheen kaikkiaan viisi kertaa.
Suru äidistä kahlitsee romaanissa Saara-tytön miettimään aikaa. Kun aikuiset sanovat, että aika parantaa haavat, Saaran mielestä se tarkoittaa unohdusta. Hän ei kuitenkaan halua unohtaa, vaan hänen maailmassaan aika liikkuu taaksepäin. Asiat tapahtuvat hänen mielestään samanaikaisesti. Kun Saara muistaa menneitä, ne ovat yhtä lähellä kuin ennenkin.
Tytön pelastukseksi tulee Annu-täti, joka ensimmäisen lottovoiton rahoilla kunnostaa kartanoa uudeksi asuinpaikaksi. Toinen lottovoitto on kuitenkin tädille liikaa, ja hän nukahtaa kolmeksi viikoksi. Herättyään hän näkee televisiosta dokumentin, joka kertoo skotlantilaisesta kalastajasta. Mieheen on salama iskenyt neljä kertaa. Täti on kirjeenvaihdossa miehen kanssa, kunnes salama iskee viidennen kerran ja mies kuolee.
Selja Ahavan romaani Taivaalta tippuvat asiat sai EU:n kirjallisuuspalkinnon huhtikuussa 2016. Ahava keskustelee romaanistaan toimittaja Seppo Puttosen kanssa. Otteita kirjasta lukevat Sari Siekkinen ja Pietari Kylmälä.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: