Kesällä keskellä erästä ihmissuhdedraamaa keksimme ystäväni kanssa kuvitteellisen hahmon, jonka toiminta kuvaa mielestämme osuvasti tiettyjen ihmisten käyttäytymistä: lapsikoira. Tämä kaikella rakkaudella ja kunnioituksella lapsia ja koiria kohtaan. Erikseen kummatkin ovat ihania, mutta lapsikoira on pelkästään rasittava.
Lapsikoira nimittäin on ihminen, joka on tunne-elämältään jäänyt lapsen tasolle, ja siksi käyttäytyy kuin huonosti kasvatettu koira.
Kun lapsikoira onnistuu jossain asiassa, se toistaa temppuaan ja esittelee sitä kaikille ketkä vaan jaksavat katsoa, niin kauan, että muita alkaa jo kyllästyttää. Lapsikoira itse on haltioissaan saamastaan huomiosta, eikä oman erinomaisuutensa keskellä ymmärrä lopettaa ajoissa. Kun muut eivät enää jaksa taputtaa samalle tempulle, lapsikoira loukkaantuu ja vetäytyy nurkkaan mököttämään. Sitten se luulee, ettei kukaan enää pidä siitä. Lapsikoira ajattelee, että sen arvo on riippuvainen siitä, miten hienoja temppuja se osaa.
Kun lapsikoira mokaa, se nolostuu ja häpeää. Häpeässä piehtaroidessaan se yrittää hyvittää tekonsa kerjäämällä taas huomiota, mutta tällä kertaa mielistelemällä. Se hyppii vasten jalkoja, kiehnää nilkoissa, noutaa leluja, läähättää ja änkeää syliin. Samalla se vaan ärsyttää entisestään. Lapsikoira ei tajua, että viisainta olisi myöntää virhe ja olla toistamatta sitä.
Lapsikoira on täysin pitelemätön, jos tarjolla on herkkuja tai huomiota. Se ei osaa kieltäytyä nautinnoista. Kaiken lisäksi se on niin helppo, että makupalan toivossa se heiluttaa häntäänsä ja antaa tassua kenelle vaan.
Lapsikoira ei osaa olla yksin. Se järsii tavarat ja ulisee hädissään, kun sillä ei ole ketään katsomassa perään. Silti se murisee heti, jos joku yrittää yhtään tulla sen reviirille. Lapsikoiran elämän keskipiste on Sen Oma Ihminen, jota lapsikoira tarvitsee osoittamaan rajat.
Itsehillintää lapsikoiralla ei ole. Se hotkii nappulat ruokakupistaan yhdellä sisäänhengityksellä, eikä kerta kaikkiaan voi vastustaa sänkyä, vaikka sitä on monta kertaa kielletty. Sinne se hyppää silti heti kun isännän tai emännän silmä välttää.
Lapsikoira on kykenemätön asialliseen välienselvittelyyn. Suuttuessaan tai pelästyessään se murisee ja räyhää kaikille. Jopa omilleen. Isommilleen se vasta räyhääkin, sillä sisimmässään lapsikoira kuvittelee olevansa isokin korsto. Sitten kun isompi laittaa sen nätisti ojennukseen, lapsikoira loukkaantuu ja tuntee kokeneensa vääryyttä, vaikka se itse aloitti.
Ärsyttävä tapaus tuo lapsikoira, eikö vain? Varmasti tunnet yhden tai ehkä useampiakin? Kyllä, nyökkäät nyt - häntä heiluen?
Aivan.
Meissä kaikissa asuu lapsikoira. Joissain meistä se on esillä enemmän, joissain vähemmän. Onneksi meissä asuu myös aikuinen. Sen tehtävä on pitää henkinen lapsikoira tiukassa talutushihnassa, jotta se ei kuseksi toisten ihmisten kintuille.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA:
