Sarjalla ei valitettavasti ole kuunneltavissa olevia jaksoja
Atomien laulu on polveileva ja seikkaileva matka varhaisista elektronisen musiikin merkkiteoksista konemusiikkiin. Sarjassa kuljetaan 1950-luvun puolivälin mekaanisista laitteista elektroniputkien, transistoreiden ja mikropiirien kautta tietokonesoittimiin 2000-luvulle ja peilataan ihmisen, tekniikan ja kulttuurin jatkuvasti muuttuvaa suhdetta.
Ohjelmasarja on samalla myös tarina leikkivästä ja keksivästä ihmisestä sekä ihmisen loputtomasta halusta ilmaista itseään taiteen ja tekniikan avulla.
Elektroninen musiikki ei ole niin vakavaa tai vaikeaa eikä niin tuntematonta ja marginaalista musiikkia kuin yleensä luullaan.
Toimittajana Jukka Mikkola.