Kun ihmisen elämässä alkaa muutos, on syytä varautua siihen, että yhden asian sijasta uusiksi menee monta juttua. Näin minulle kävi, ja siinä sivussa tapahtui myös se ulkoinen muutos, josta viime viikolla kolumnissani kerroin. Sen jälkeen monet ovat kysyneet, mikä sai muutoksen alulle.
Vastatakseni tähän lainaan tuntemattoman ajattelijan lausahdusta, joka suomennettuna menee kutakuinkin näin: Voidakseen muuttua, ihmisen on oltava lopen uupunut olemaan lopen uupunut. Minun kohdallani tämä pitää paikkansa.
Muutos alkoi, kun ei ollut enää mahdollista jatkaa entiseen tapaan. Se entinen tapa oli täynnä suorittamista, opiskelua, maanista työntekoa ja perhe-elämää, joka ulospäin näytti kiiltokuvalta. Tavoittelin täydellisyyttä kaikessa, ja aika pitkälle onnistuinkin. Ainoastaan ruokailussa minä lipsuin. Se oli minun tapani hakea edes hetkeksi hyvää oloa. Toisista tulee juoppoja, minusta tuli syöppö.
Siinä vaiheessa, kun tajusin saavuttaneeni lähes kaiken haluamani, mutta olin silti tyytymätön, tajusin viimein painaa jarrua.
Kun muutos sitten lopulta alkoi, en tavoitellut laihtumista. Tavoittelin onnellista elämää.
Vähensin joksikin aikaa työntekoa. Aloin tarkoituksella keskittyä negatiivisten asioiden sijasta positiivisiin. Opettelin luopumaan turhasta murehtimisesta.
Koska olin jatkuvasti väsynyt, päätin etsiä virkeyttä liikuntaharrastuksesta. Se oli kai tekijä, joka käynnisti painon putoamisen. Vaikeasti ylipainoiselle ihmiselle on ihmeellistä huomata, että keho pystyykin vaikka mihin.
Innostuin liikunnasta niin paljon, että sen myötä myös syöminen muuttui. Kun saa hyvän olon jumppasalilta tai lenkkipolulta, sitä ei tarvitse etsiä mässäilystä.
Sitten päästäänkin siihen mistä viime viikolla kerroin. Ulkonäköni alkoi nopeasti muuttua, ja ihmisten suhtautuminen minuun myös. Minulla on todistusaineistona ainoastaan oma kokemukseni siitä, että minua on kohdeltu paremmin normaalipainoisena kuin lihavana.
Mutta varmasti minustakin tuli rohkeampi. Mitä lähemmäs ns. yleisesti hyväksyttyä ulkomuotoa muutuin, sitä helpompi minun oli olla, koska minun ei tarvinnut erikseen todistella kenellekään yhtään mitään osaamiseni tai luonteeni suhteen.
Kun huomasin löytäneeni tien kohti onnellisempaa elämää, kuljin sitä harppoen eteenpäin, välillä erehtyen ja välillä onnistuen. Asia kerrallaan katsoin tosiasioita silmiin. Siitä naisesta, joka oli lopen uupunut olemaan lopen uupunut, on tänä päivänä jäljellä enää oma lapsi, oma persoona ja muutama sydänystävä. Kaikki muu on muuttunut.
Elämä on edelleen tavallista arkea iloineen ja suruineen, mutta perustukset ovat aivan uudella tavalla kunnossa. Siinä olotilassa uskaltaa antautua jatkuvalle muutokselle, koska emmehän me pysy samanlaisina koko elämäämme. Toiveet ja tavoitteet kasvavat ja muuttuvat mukanamme.
Minä en suoraan sanottuna tiedä miksi tai miten onnistuin laihtumaan pysyvästi. Se tapahtui siinä sivussa, onnea etsiessä. Vähän kuin vahingossa. Minusta ei siis ole laihdutusmannekiiniksi tai dieettineuvojaksi. En ole pariin vuoteen edes omistanut vaakaa, mutta isompiin vaatteisiin ei ole tarvinnut vaihtaa takaisin. Epäilen, että syy on siinä, että olen aika tyytyväinen elämääni.
Onni ja omassa elämässä kotonaan oleminen on paljon tärkeämpää kuin paino. Kenenkään ei tarvitse muuttua siksi, että muut kohtelisivat paremmin. Siinä asiassa niiden muiden on muututtava ja käyttäydyttävä hyvin kaikenkokoisia kohtaan.
Onnellisen elämän tavoitteluun sen sijaan kannustan jokaista joka ei sellaista vielä elä, koosta riippumatta. Se tapahtuu etsimällä asioita, jotka tekevät tyytyväiseksi ja luopumalla asioista, jotka tekevät surulliseksi. Ne asiat pitää jokaisen henkilökohtaisesti löytää. Se ei ole helppoa, mutta takaan, että se on vaivan arvoista.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA:
