"Klassinen Suomi"-sarja alkoi viime maanantaina niin televisiossa Yle Teemalla kuin täällä Yle Radio yhdessäkin. Molemmat versiot – niin televisio- kuin radiosarjakin- ovat saaneet paljon huomiota, minkä ne toki ansaitsevatkin. Maanantaina kuullaan ja nähdään osa numero kaksi. Radiossa kello yksitoista aamupäivällä ja televisiossa siis Teemalla kello 21.
Radiosarja uusitaan näin lauantaisin kello 14 ja televisiosarja sunnuntaisin kello 20.10. Suosittelen molempia lämpimästi. Ne eivät ole aivan identtisiä, vaan menevät ikään kuin lomittain täydentäen toisiaan.
Asiaan liittyvä hauska palaute tuli Hämeenlinnasta:
"Hyvältä tuntuu tämä "Klassinen Suomi" kuten aiemmatkin sarjat –kuten "Iskelmä Suomikin" Tuli mieleeni, että oikeastaan pitäisi tehdä kymmenenosainen televisiosarja aiheesta Radio yksi. Niin monipuolisen tarjonnan tämä minun kanavani antaa niin nykymaailmasta kuin historiastakin ja sekä kulttuurista, tieteestä että politiikasta. Olisi hauska nähdä, miten tällainen ohjelmisto syntyy - tekijät esiin!"
Hauska idea tosiaankin. Voin televisiosarjaa odotellessa kertoa, että kovalla työllä se syntyy. Kuten melkein mikä tahansa hyvä maailmassa.
Seuraava kaunis kirje tulee Helsingistä:
"Olen pitkään ajatellut lähettää kiittävää palautepostia, mutta kun olen kuunnellut Kuuntelijain palautetta, niin suosikkini ovat jo saaneet kiittävää palautetta, joten olen ajatellut, että mitäpäminänyttässäenäärupeenalkaan ... Varsinkin nyt, kun sekä Brysselin kone (Maija Elonheimo on ihan nero!) ja Eva Tigerstedtin ohjelmat ovat saaneet ansaitsemaansa kiitosta.
Mielestäni elämme nyt koko 62-vuotisen elämäni synkintä aikaa. En ala luetella tekijöitä, tiedät ne itsekin, sekä Suomesta että maailmalta. Mitä voimme panna vastaan? Sivistyksen, epäilyn, uteliaisuuden, tieteen, taiteen ... Ajattelun hitauden suorittamisen tehokkuutta vastaan. Kaiken sen, mitä Radio Ylen 1 ja Teema edustavat.
Tietenkin on juttuja joista "en tykkää", mutta mitä väliä? Iloitsen saamastanne hyvästä palautteesta ja uskon, että me, jotka seuraamme Radio Ylen 1tä ja Teemaa vielä onnistumme muuttamaan maailman valoisammaksi.
Jaksakaa jatkaa, toivottaa kuuntelijamme "Arabianrannan punavihreässä kuplassa"
Kiitoksia todella paljon hienosta palautteesta. Jaksetaan kaikki jatkaa ja elää, vaikka välillä tuntuisikin siltä, että kivirekeä vedetään hyvin hiekoitetussa ylämäessä.
Meitä on myös muistutettu selkeän ääntämisen tärkeydestä - ja tähän minun on sanottava, että ei. Me emme voi antaa puhekoulutusta kaikille haastateltavillemme, kuten on ehdotettu.
Muistojen bulevardi on jälleen saanut paljon kiitoksia ja ehdotuksia soitettavaksi halutuista klassikoista.
Kiitoksia kaikesta palautteesta ja lisää toivomme.
Palautetta ja muuta postia voi lähettää nettisivujemme kautta tai sitten sähköpostitse osoitteeseen yle.radio1@yle.fi.
Myös suoraan minulle voi lähettää postia sähköpostitse osoitteeseen kaj.farm@yle.fi tai sitten perinteisen postin kautta osoitteeseen: Kaj Färm PL 8, 00024 Yleisradio.
Voiko jo sanoa, että kevät keikkuen tulevi? Vähän siltä näyttäisi.
Kaj Färm
Radio 1 vastaa 12.3.2016
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: