Kun lapseton sinkku ryhtyy sijaisvanhemmaksi ja sylivauvojen tilalla onkin teini-ikäisiä, mitä siitä tulee? Voiko toisen lasta rakastaa ja miten lapsesta raaskii luopua?
Stiina Hännisen haaveissa oli aina ollut suurperhe ja sellaisen hän myös sai, mutta hieman toisella tavalla kuin oli ajatellut. Yksinasuva sinkkunainen on kaatanut roppakaupalla ennakkoluuloja, jotta unelma perheestä on toteutunut.
Stiina Hänninen toimii yksin usean nuoren sijaisäitinä. Sijoituslasten elämä on ollut rikkonaista biologisten vanhempien kanssa, normaali kasvu ja kehitys on ollut vaarassa.
- Kotiini tulleet lapset eivät ole olleet maidon tuoksuisia pikkuvauvoja, joita viedään muskariin laulamaan "Ihahaa, hepo hirnahtaa." Eikä heidän ensimmäisestä koulupäivästään oteta valokuvia.
- Minun luokseni tulevat lapset ovat olleet 10-17 -vuotiaita, bändipaidoissa ja paksuissa meikeissään sisään marssineita nuoria, hartioillaan sellainen elämänkokemus, josta minulla ei ole tietoakaan."
Mistä aloitetaan kun tulee täysin vieras nuori taloon? Miten luottamus rakennetaan?
Arjen perusrutiineiden rakentamisesta alkaa luottamus, painottaa Stiina Hänninen.
- Lapsen pitää saada kokea se, että tässä perheessä joka aamu herätetään kouluun, joka aamu syödään aamupala ja ruokaa riittää. Rutiineiden pysyvyys on tärkeää, viikonloppujen kotivierailut aina järisyttävät vasta tulleen lapsen uskomusjärjestelmää.
Elämä teinien kanssa on välillä ihan hirveän ärsyttävää ja perkeleetkin lentää. Lapsetonta, mennyttä aikaa Stiina Hänninen ei kuitenkaan haikaile.
- Vaikka päiväni olisi kuinka surkea, niin huono päiväni sijaisäitinä on kuitenkin aina parempi, kuin päivä lapsettomana sinkkuna. Ei ole vielä kertaakaan kaduttanut. Olen mieluummin väsynyt pitkästä päivästä suurperheen äitinä, kuin uupunut lapsettomuuden ja perheettömyyden tuskasta.
Sijaisvanhemmuudesta keskusteltiin Kaikki kotona -lähetyksessä tiistaina 19.1.2016. Toimittajana Paula Jokimies.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: