Koodausopetuksen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosien aikana. Suomi on yksi ensimmäisiä maita, joissa koodaus tulee osaksi opetussuunnitelmaa. Muutos astuu voimaan vuoden 2016 syksyllä.
Ohjelmistoalan yritys Reaktori on järjestänyt Koodikoulua muutaman vuoden ajan. Koodikoulu sai alkunsa melkein vahingossa kun koodaaja Juha Paananen piti aluksi 4-vuotiaalle tyttärelleen tietokonetunteja. Paananen alkoi kirjoittaa oppitunneistaan blogia, jonka kautta myös Paanasen työkaverit Reaktorissa kuulivat opetuksesta. Pian myös he innostuivat tuomaan omia lapsiaankin hänen opetettavakseen.
- Ensimmäinen koodikoulu täyttyi minuuteissa ja useita satoja lapsia jäi varasijalle. Onneksi myös muut it-alan yritykset lähtivät mukaan talkoisiin. Tähän päivään tultaessa koodikouluja on järjestetty useita satoja, Reaktorista kerrotaan.
Eilen koodikoulu sai arvovaltaisia vieraita kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö kävi tutustumassa koodaamiseen.Tapahtumassa 4-9-vuotiaat lapset opettelivatt koodauksen alkeita yhdessä huoltajiensa kanssa.
- Koodaus on vähän sama kuin pyöräily - se on aluksi vaikeaa ja sitten siitä alkaa tykkäämään, kun se osaa, kuvaa 6-vuotias Iines Liukkonen koodaamista.
Iineksen isä Jussi Liukkonen painottaa, että lapsia kiinnostaa tekeminen - se että saa laitteen itse tekemään jotakin.
- Koodikoulussa oppii loogista ajattelua ja joutuu jäsentämään ongelmia pieniksi palasiksi - se on taito mikä auttaa myös muualla kuin tietokoneiden kanssa., toetaa Jussi Liukkonen.
Ohjelmointi tulee uuden opetussuunnitelman myötä osaksi kouluopetusta ja koodikoulun rehtori Juha Paananen onkin käynyt viime aikoina puhumassa opettajille koodauksesta.
- Mielestäni koodaus on perustavaa laatua olevaa taitoa - kaikki toimii nykyään tietokoneella. Ja niiden ymmärtäminen on tärkeää sen kannalta että pärjätään elämässä. Hauskaa ja hyödyllistä hommaa, toteaa Paananen.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosJAA:
