Hyppää sisältöön

Täyttä ymmärrystä vailla

47 minJulkaistu: to 17.3.2016Kuunneltavissa toistaiseksi
get_appLataa tiedosto
Onko vakaviin rikoksiin syyllistyneen oikea paikka vankila vai hoitolaitos? Kahden rikoksen ja kahden harvinaisen näkökulman kautta aukenee selityksiä teoille, jotka ovat käsittämättömiä sekä tekijälle että uhrin omaisille. Kun "Paula" syyllistyi henkirikokseen, hän oli psykoosissa ja harhojen vallassa. Vankilan sijasta hän joutui syyntakeettomana pakkohoitoon suljettuun Niuvanniemen sairaalaan. Siellä alkoivat sairaudesta toipuminen, oman rikoksen käsittely ja kasvaminen vastuuseen. Rikosta eivät selitä pelkästään vaikea päihderiippuvuus ja sairaus. Niuvanniemessä "Paula" on tehnyt pitkän matkan löytääkseen kamamaailmaan ja sairauteen kadonneen minuutensa. Jaana menetti poikansa sattumanvaraisen henkirikoksen uhrina. Vuosia häntä vaivasivat miksi-kysymykset, joihin ei koskaan tule vastausta. Hiljainen toipuminen tapahtuu usein piilossa. Jaana on saanut apua, mutta moni omainen kokee jääneensä yksin. Omaiset on heidän omien sanojensa mukaan tuomittu elinkautiseen rikoksen seurausten kanssa. Vuosien mittaan kasvaa hiljaa hyväksyntä, että tapahtunut henkirikos on osa omaa elämää. Peruuttamatonta tekoa ei voi antaa anteeksi, mutta sen kanssa on elettävä. Toteutus: Asko Jaakonaho, Mari Lukkari, Mikko Viskari, Kai Rantala ja Hannu Karisto.
volume_up