Ohhoh, meinasin jälleen kerran unohtaa! Niinkuin tähän saakka joka vuosi olen unohtanut tuon tärkeän päivämäärän. Ei, kyse ei ole kenenkään minulle tärkeän syntymäpäivästä. Hääpäivästä nyt puhumattakaan. Hääpäivää en voi nimittäin unohtaa, siitä yksinkertaisesta syystä, että olen tatuoinut päivämäärän otsaani. Vitsi, vitsi. Minulla ei ole tatuointeja, eikä tule. Enkä ole vielä tähän ikään mennessä päässyt naimisiin, joten hääpäivää ei tarvitse muistella. Yksinkertaista eikö totta? No minä olen.
Kysymys on paljon tärkeämmästä päivästä. Nimittäin - Vuoden Luontokuva -kilpailun viimeisestä kuvien jättöpäivästä, joka tänä vuonna on 1. helmikuuta. Nyt alkaa jo olla kiire. Ei tosin kuvan ottamisella, sillä kisaan voi lähettää vain vuonna 2014 tai 2015 kuvattuja otoksia.
Jokainen luontokuvausta vähänkään vakavammin harrastava haaveilee tietenkin Vuoden Luontokuva -kisan voitosta. Ihan varmasti haaveilee. Itse en ole koskaan osallistunut, mutta tunnustan haaveilleeni silti. Vaikea on osallistumatta voittaa, sanoi minulle eräskin ihminen.
No mitä sinne kisaan sitten kannattaa lähettää pärjätäkseen. Kävin nopeasti Vuoden Luontokuvat läpi 2000 -luvun alusta saakka. Yllättävän moni voittajakuvista on varsin talvisia. Vuonna 2004 voitto meni Mikkeliin pakkaskuvalla “-34C”. Lumisade tunturissa ja ikkunaan jäätyneet luonnon kristallit ovat niinikään tuoneet himoitun ykkössijan.
Toisenlainen talvikuva nousi aavistuksen kiistellyksi voittajaksi vuonna 2008. Kuva oli otettu kaupungissa, kerrostalon 6.krs:n parvekkeelta ja varsin synkässä kuvassa käveli kuvaajan vaimo, tai esittelytekstin mukaan emäntä, sateenvarjo kädessä. Kuvauksen kohdetta valokuvaaja ohjaili kännykällä. “Etelä-Suomen talvi” oli silloin erilainen voittaja. Voisi myös sanoa, että mukavuudenhaluisen luontokuvaajan teos.
Perinteisiä lintukuvia ei voittajien joukkoon mahdu montaa. Pari ns. taidekuvaa linnuista on voittajiksi 2000-luvulla päätynyt, hieno kaakkurin lento ja lokkien taidelento lienevät inspiroineet tulevaan kisaan monta ehdokasta. Vai pitäisikö sanoa trendikkäästi nominaattia?
Nisäkäskuvat purevat aina. Niinkuin joskus nisäkkäätkin. Vuoden 2011 kettupotretti poiki melkoisen keskustelun aitoudestaan, viime vuoden hirvisiluetti puhututti myös kuvaajan kerrottua kääntäneensä hirvien kulkusuunnan mieleisekseen editointivaiheessa.
Vedenalaiskuvalla on ykkössija napattu 2000-luvulla kerran ja onpa kerran otettu pokkarikamerallakin arvostettu Vuoden Luontokuva.
Vuoden Luontokuvakisan osallistujamäärä on kasvanut huimaa vauhtia digitalisoitumisen myötä. Vuonna 2006 kilpailuun lähetettiin 5600 kuvaa ja viime vuonna tuplasti enemmän, yli 11500 kuvaa. Kuvamäärä olisi varmasti vielä huikean paljon suurempi, jos kilpailuun osallistuminen olisi ilmaista.
Suomessa luontokuvaajia on valtava määrä nykyään, Suomen Luonnonvalokuvaajien yhdistyksessä on jäseniä yli 3000, ainoastaan Yhdysvalloissa on järjestäytyneitä luontokuvaajia enemmän. Ja Suomesta tulee jatkuvasti maailmanluokan luontovalokuvakilpailuissa menestyneitä kuvaajia. Koska meillä on se maailmanluokan luontosuhde.
Tammikuun loppuun saakka on aikaa käydä kuvia läpi ja miettiä millä osallistuisi. Ja jos minäkin sitten tänä vuonna pistäisin oman tekeleeni tai peräti muutaman sisään kisaan. Vuoden Luontokuvakilpailu on siitä hieno, että siellä ovat samalla viivalla niin ammattilaiset ja amatöörit.
Nyt on siis aika napata, ensin kuvatietokanta ATK:lla auki. Sitten nappaan tuhansien napattujen kuvien joukosta ne helminapsut. Nappaan ne valokuvakilpailun ilmoittaumissivun kautta mukaan kisaan. Sitten palkitsen itseni sinkkumallasjuomalla. Napataanpa naamaan.
Koska se on mun luonto.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA:
