Elämä on vain harvoin suurta taidetta. Enemmän kuin hienoa maalausta, se muistuttaa lasten pisteestä pisteeseen -puuhatehtävää. Me etenemme elämänvaiheesta toiseen ilman, että tiedämme, millainen kuvasta lopulta tulee. Pisteiden välillä me itkemme ja nauramme, rakastumme ja eroamme, toteutamme ehkä joitakin unelmia tai teemme suuria päätöksiä.
Joskus pisteestä toiseen pääseminen on vaikeaa. Joidenkin elämässä kriisejä on enemmän kuin toisten, mutta kenenkään viivat pisteiden välillä eivät ole jatkuvasti siistejä ja suoria. Me sairastumme, saamme potkut, hautaamme läheisiämme, tulemme petetyiksi tai luovumme pakon edessä tärkeistä asioista. Silloin tuntuu, että seuraavalle pisteelle pääseminen on mahdotonta. Koko kuvan valmiiksi saamisesta puhumattakaan.
Juuri silloin tekisi mieli rytätä koko paperi ja aloittaa alusta. Uusi elämä puhtaalta paperilta.
Tabula rasa on kaunis ajatus, mutta todellisuudessa mahdoton. Ei ole mitään uutta elämää. On vain tämä yksi. Vaikka me jättäisimme kaiken vanhan ja yrittäisimme aloittaa alusta, se ei olisi mahdollista. Itseään kun ei pääse pakoon.
Kaikki elämänmuutokset rakennetaan vanhan ja koetun päälle. Se edellyttää menneen ja eletyn hyväksymistä. Koetut ilot ja surut ovat osa meitä hautaan asti, ja hyvä niin. Niistä syntyy meidän persoonallinen, henkilökohtainen elämämme.
Kokonainen elämä kun ei ole kasa luonnoksia, vaan yksi kuva virheineen kaikkineen. Elämän hienous on siinä, että meillä on mahdollisuus valita, mitä seuraavaksi piirrämme.
On omalla vastuullamme hylätä asiat jotka tekevät elämästämme huonoa. Omalla vastuulla on myös löytää asiat, jotka tekevät elämästä nautinnollista.
Kukaan muu ei voi - eikä saa - päättää toisen puolesta. Siinä vaiheessa, kun seuraava piste ei ole edes näkyvissä, mutta edelliseenkään ei voi jäädä, eteenpäin pääsee vain luottamalla itseensä. Siitä kuitenkin lopulta on kysymys. Rohkeudesta päättää itse, vaikka välillä menisikin metsään. Virheetön ja kaunis kuva kun ei kuitenkaan ole hyvä, jos se ei ole oma.
Hallittujen siveltimenvetojen sijasta elämän jälki on useimmiten haparoivaa, hieman vinoa tai vapisevaa viivaa ja pyyhekumin jälkiä. Samoin kuin puuhatehtävässä, elämässäkään ei voi oikaista pisteiden välillä. Ero puuhakirjaan syntyy siitä, että kun askartelutehtävässä pisteet ovat jo valmiiksi olemassa, elämässä ne löytyvät yksi kerrallaan. Ja mikä parasta: niitä voi asetella paikoilleen itse, juuri siihen suuntaan, mihin haluaa.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA:
