Miksi nainen läpsii miestään ja tukistaa lapsiaan? Monilapsisen perheen äiti Satu hakeutui auttajalle väkivaltaisuutensa takia. Hänen oma isänsä oli väkivaltainen äitiä kohtaan, eikä perheessä näytetty tunteita.
-Puhumattomuus periytyi. Riitatilanteessa olin avuton ja keinoton. Läppäisemällä miestäni sain tilanteen pysäytettynä.
-Kun lapseni syntyivät, tiesin, etten halua siirtää omia, vinoon kasvaneita käyttäytymismallejani heille. Haluan opettaa lapsille parempaa tunneilmaisua.
Satun lisäksi vieraana on ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntija, psykologi Maria Lindroos Maria Akatemiasta.
-Aiemmin naisten väkivaltaisuus oli iso tabu. Miestä pidettiin naista väkivaltaisempana, ja siksi naisten tekemästä väkivallasta ei olisi saanut edes puhua.
-Kun itsestään tunnistaa hirviöäidin, moni aikanaan kaltoinkohdeltu pikkutyttö tulee hakemaan apua Demeter-työstä.
Kuulemme myös sovittelun asiantuntijan, sosiaalityön dosentin Juhani Iivarin näkemyksiä feministisestä väkivaltatutkimuksesta ja sen vaikutuksesta sovitteluun. Iivari myös muistuttaa, että tilastoissa naiset ovat useammin törkeän väkivallan tekijöinä kuin miehet.
-Naisjärjestöt vastustavat lähisuhdeväkivallan sovittelua. Asia on myös vahvasti politisoitunut.
Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: