Mitä vanhempi on valmis tekemään lapsensa puolesta? Empimättä sekuntiakaan suurin osa vastaa "Ihan mitä vain". Jos vain jotenkin lastaan voi auttaa, vanhempi venyy ja taipuu.
Eikä läheskään kaikilta edes kysytä, mitä olisit valmis tekemään. Sitä vaan tekee kun on pakko ja yleensä arki rullaa eteenpäin, vaikkei elämä olekaan sellaista, miksi sen kuvitteli. Erityislapsen vanhempi on ritari ilman haarniskaa kahlatessaan byrokratiasuossa ja pykäläviidakossa.
Kaikki kotona -lähetys puhui erityislapsista ja heidän vanhemmistaan. Vieraina Leijonaemot -yhdistyksestä Merja Rukko ja Kai Laitinen.
Merja Rukolla on kolme lasta, heistä tytär Anna on ollut paljon julkisuudessa. Hänet tunnetaan nuorena, joka koruillaan kerää rahaa Lastenklinikalle.
- Anna sairastui syöpään vuonna 2008 ja on onnekkaasti syövästä selvinnyt. Annalla on 8-vuotias näkövammainen pikkuveli. Keskimmäinen lapsi on "vain tavallinen teini".
Merja Rukko toteaa, että jokaiselta vanhemmalta löytyy se sitkeys ja voima puolustaa oman lapsen oikeuksia, kun sellaiseen tilanteeseen joutuu. Siinä ei muita vaihtoehtoja silloin ole tarjolla. Jokainen venyy hämmästyttäviin suorituksiin, ihan vain rakkaudesta omaan lapseensa.
- Kun lapsi sairastuu vakavasti, koko perheen elämä mullistuu. Ensin tulee shokkivaihe, sitten sopetuminen tulee tietyllä kaavalla. Tasoittumisvaiheen aikana erityisyydestä tulee tavallista. En edes voi kuvitella, millaista meidän perheen normaali arki olisi, ilman omaa "näkkäripoikaamme".
Kai Laitisella on kaksi lasta, 7-vuotias Jessica ja erityisen ihana kuusi vuotta täyttävä Joonatan, joka potee jonkinasteista mikrodeleetiota, ja on kehityksessä jäljessä, 3-vuotiaan tasolla.
-Joonatanin sairaus on hyvin harvinainen ja meillä ei ole paljoakaan taustatietoa sairaudesta, joten elämme päivän kerrallaan. Vuoden alussa saimme tietoomme toisen henkilön Suomessa, jolla on sama sairaus, maailmanlaajuisesti heitä on noin 200.
Merja Rukko kertoo Leijonaemo -vertaistukiryhmien kokoontuvan kuukausittain monella paikkakunnalla, ympäri Suomea.
-Jokainen voi kertoa vertaistukiryhmässä omasta tilanteestaan, juuri sen verran kuin haluaa. Asiat, joista siellä keskustellaan, myös jäävät sinne. Siellä kenenkään ei tarvitse esittää mitään, pitää kulisseja yllä.
Kai Laitinen on innoissaan siitä, että Leijona-isillä on myös omia tapaamisia. Näissä tapaamisissa tunteiden näyttäminen on ihan sallittua, itkeminenkin. Saman kokeneet ymmärtävät toisiaan.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA:
