Suoritin vuosi sitten moottoripyörän ajokortin. Minulta on kysytty, miksi ihmeessä nelikymppinen nainen tekee niin. Vaarallinen ja kallis harrastus. Eihän sellaisessa ole mitään järkeä. Minun vastaukseni on ollut: Koska halusin.
Helppoa se ei ollut, mutta harvoin mikään tavoittelemisen arvoinen onkaan. Ajamaan oppiessani, kilometri kilometriltä, olen ymmärtänyt, että moottoripyöräily edustaa minulle lähes kaikkea, mitä olen elämässäni aikaisemmin pelännyt, ja minkä olen viimein tässä iässä hyväksynyt. Moottoripyöräily muistuttaa minua siitä, miten haluan elää.
Pää on pidettävä pystyssä ja katse on suunnattava riittävän kauas eteenpäin. Vain sillä tavalla pystyy ohjaamaan itsensä haluttuun suuntaan. Jos katsoo vain lähelle, kokonaiskuva katoaa ja ja tasapaino pettää. Kauas katsomalla pysyy pystyssä, ja voi varautua paremmin siihen, mitä on tulossa.
Mutta vaikka miten varautuisi, jokaisen mutkan takana voi odottaa yllätys. Mutkatonta tietä ei kuitenkaan ole, joten ne on ajettava läpi. Ja mitä jyrkempi kurvi, sitä rohkeammin on uskallettava kallistaa. Vaikka pelottaisi. Jos ei uskalla nojata kurviin, menee metsään ihan varmasti. On vain luotettava siihen, että mitä tahansa tulee, siitä on mahdollista selviytyä. Useimmiten mutkan takana odottaa uusi kaunis maisema.
Ja kun altistaa itsensä sille maisemalle moottoripyörän selässä, näkee ja kokee paljon tarkemmin ja enemmän kuin vaikka auton ratista. Moottoripyörän selässä on suojaton, mutta samalla elossa kaikilla aisteillaan ja sisällä maisemassa. Lämpötilanvaihtelut, tuulet, tuoksut, äänet - ne kaikki ovat mukana pyörän päällä juuri niin täyteläisenä kuin elämä parhaimmillaan on.
Elämässäkään ei voi suojautua kaikelta mitä voi sattua. Muuten jää elämä elämättä. Haarniskan sisällä on turvallista mutta tylsää.
Tyhmiä riskejä ei silti kannata ottaa. Siinä voi satuttaa paitsi itseään, myös toisia.
Myös moottoripyörä itsessään symboloi minulle valintoja. Minulle ei ole tärkeätä omistaa mahdollisimman kallista, isoa tai hienoa pyörää. Paljon tärkeämpää on se, että oma pyörä on itselle sopiva ja mieluisa ajaa. Niin se on elämässäkin. On löydettävä ne jutut jotka itselle sopivat parhaiten.
Sama pätee matkaseuraan. Omien hengenheimolaisten kanssa reittivalinnat, ajolinjat ja jopa samalla pyörällä istuminen onnistuvat. Mutta jos kyytiläinen nojaa kurvissa eri suuntaan, on odotettavissa ongelmia. Tai jos vierellä ajava häiritsee omaa ajoa, on parempi jatkaa risteyksestä eri suuntiin. Kaikkien kanssa kun ei vaan ole hyvä ajaa.
Matkaseura on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on, että pystyy nauttimaan ajamisesta yksin. Silloin tietää harrastavansa itseään varten. Samoin elämässä on oltava luotettavia läheisiä ihmisiä, mutta kaikkein tärkeintä on olla sinut itsensä kanssa.
Moottoripyörällä on mukava tehdä matkoja, jotka on suunniteltu tarkkaan etukäteen. Ikimuistoisimmat reissut ovat mielestäni kuitenkin niitä, joissa mennään fiiliksen ja intuition perässä sinne mihin sillä hetkellä tekee mieli ajaa. Ja sekä elämän että prätkän selässä on mahdollista kääntyä takaisin, jos huomaa menevänsä vikasuuntaan.
Ja muuten, koskaan ei tiedä, kuka tulee vastaan. On mahdotonta ennustaa, kenet levähdysalueella tapaa. Sieltä voi löytyä ajokaveri vaikka loppuelämäksi.
Ajamaan oppii ajamalla ja elämään elämällä. Teoriassa kaikki on helppoa, käytännössä kummatkin ovat täynnä pohdintaa ja isoja ja pieniä valintoja. On luotettava siihen että osaa ja selviytyy. On antauduttava nauttimaan kyydistä. On vain uskallettava ajaa. Ja elää.
Toivotan kaikille - kulkuneuvosta riippumatta - onnellisia mutkia ja hyvää kesää!
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA:
